Suvikäyntiläisiä

Visuveden kesäasukkaista eli n.s. suvikäyntiläisistä

Vuonna 1887 isäni osti Visuvedellä satakunta metriä Kaivoskannan kanavan eteläpuolella sijainneen, kauppapuoti ynnä asuinhuoneistoksi suunnitellun seitsemän huoneisen rakennuksen Koivulan. Hänellä oli kyllä mainitun kanavan yläpuolella vuokrahuoneissa sijainnut maalaiskauppansa, minkä yhteydessä hän perheinensä asui.

Mutta perheen lisääntyessä ja kasvaessa, katsoi hän huoneiston ahtauden ja suunnitellessaan oman asuinrakennuksen myymälähuoneistoineen rakentamista, osti hän tilaisuuden tullen mainitun Koivulan sinne silti kauppaansa muuttamatta, suunnitelemansa uuden varsinaisen oman rakennuksensa rakentamisajaksi.

Kylässä jo ennestään sijainneen parin kauppapuodin lisäksi, vaati kolmannen kaupan kannattava pito pienenkin lisä-ansion tarkan aikansa ja paikkansa, niin tämän huomioiden oli äitini pitänyt kylän hollikevariin poikkeilleille matkustajille ruokatarjoilua, samoin myös kylässä asuneen tuomarin tilapäisille käräjäkirjureille täyshoidon ym.

Kun sitten Visuveden luonnonkauneuden tultua tunnetuksi laajemmasti sivistyneistön piiriin, asettui kylään vuonna 1889 asumaan kaksi myöhemmin kuulua taiteilijaa A.Gallen ja Emil Wikström ja näistä sai äitini Koivulan ensimmäiset ruokavieraansa.

Toisen kerran vuonna 1891 näistä vain toinen, Gallen asui pari vuotta myöhemmin isäni vuokraamassa Murtosaaressa, mutta taiteilija L.Sparre oli äitini ruokavieraana entisessä kaupparakennuksessa Koittolassa. Tällä toisella Visuvedellä olo-ajalla Sparrea tavatessaan oli hän Koivulassa tavannut allekirjoittaneenkin äidin sylissä ja suositellut kysyttäessä Ahto-nimen antamista minulle, koska nähtävästi hänen edelliskesän Karjalan matkallaan Aino-taulunsa Väinämöisen mallina oli ollut Elias Ahtonen- niminen karjalan ukko.

Kun sitten isäni sai vuonna 1895 oman itse suunnittelemansa rakennuksen asuttavaan kuntoon, muutti perhe Koivulasta tähän uuteen Voittolaksi nimitettyyn rakennukseen, joten Koivula jäi tyhjäksi ja muille vuokrattavaksi.

Ei siis muuta kuin lähetettiin kesälomanviettotarjousilmoitus Helsingin ruotsalaiseen lehteen ja kyllä kesäksi tuli ruotsalaisia suviloman viettäjiä, suvikäyntiläisiä, joitten herrain, neitien ja rouvien nimien lausumiseen paikkakuntalaisten kieli ei vaikeutta tuottamatta taipuneetkaan.

Oli Glansehemstjernaa, Stjerncrantzia, Brandstakea (”Ranstakka”), Finkenbergiä, vaunutehtailija Spennartia rouvineen, Tavastija Mårtensenia, muistetaan joukossa myös komea vanhapoika valtioneuvos Mellgren ym. eri kesinä, mikä lyhyempään asuen, mikä pitempään, kun sijoitus paikaksi sopeutettiin Koittolastakin pari huonetta.

Mutta vieraitten joukossa oli suomalaisiakin mm. tunnettu suomalainen runoilija J.H. Erkko. Tämä oli kerran vikitellyt tarjoilijana toiminutta talouskoulun käynyttä nuorta ujoilevaa sisartani oppaakseen Pusun harjulle, päästäkseen kylän maisemia näkemään.

Kerran vuonna 1894 oli Koivulan viereiseen Kaivoksen kevaritaloon saapunut helsinkiläisen valokuvaamo Ståhlbergin, Ruoveden nähtävyyksiä valokuvaamaa lähettämä, neiti Vivi Timgren, joka radiosta kuntelemani matkaselostuksen mukaan pääsi kevaritalon yksinkertaisuudesta matkansa ajaksi äitini ruokiin.

Valokuvaajalle oli tilattuna soutaja Tarjanteen takaiselle Salussärkälle eli ns. silloiselle Ruoveden Punkaharjulle. Mutta kun Koivulassa oli silloin yhtenä suvikäyntiläisenä myös tunnettu Jonas Castren, joka oli lähdössä Murtosaaressa, siellä rannassa sinä kesänä asunutta Maila Talviota tapaamaan, niin kun valokuvaaja oli myös Maila Talvion hyvä tuttava, sopi samalle suunnalle matkaajien meno Joonas Castrenin opastuksella Murtosaareen, jolta matkalta kuvamuistona on näkymä Murtosaaresta Tarjanteen luoteissuuntaan rannan iäkkään hongan juurelta, joka saarelta ainoana elävänä sen ajan muistona vieläkin kasvaa.

Edellä luetellut suvikäyntiläiset, ollen Koivulan asukkaita ja ruokailijoita vuosien 1891-95 välisellä ajalla. Mutta vasta vuonna 1896 asettui sinne kolme vaasalaista perhettä joka kesäisiksi asukkaiksi, nimittäin hovioikeudenneuvos Carl Carpin nelihenkinen perhe, Vaasan pataljoonan eversti Furuhjelmin nelihenkinen perhe ja saman pataljoonan kapteeni Stenbergin kuusihenkinen perhe.

Näistä hovioikeudenneuvos Carp oli luullakseni perinpohjaisimmin Ruoveden alkuperäisen luonnon kauneudentuntija jo pisemmän ajan Ruovedellä kesiään viettänyt vieraspaikkakuntalainen. Ensimmäiset jo ylioppilasaikanaan täällä elelemänsä kesät, asui hän nimittäin joskus 1860-luvulla (toinen vaimo Ruovedellä olo ajallaan) vanhan rovasti Durchmanin perheessä kotiopettajana.

Visuveteläisen pyykkäri ja silittäjä Reeta Eljanderin eli ”Manun-Reetan” mukaan, hänen ollessaan pappilassa nuorella iällään pyykkärinä oli Carp samassa talossa kotiopettajana. Ja isännöitsijä Kaarlo Kautun muiston mukaan asui Carp Ylä-Kautussa kesä-asukkaana innolla onkien, kuten vielä vuosikymmenen Koivulassa asuessankin. Hän oli aikanaan kiertänyt ja kolunnut kaikki Ruoveden nähtävyydet, ei lakannut kesäiset päivät pitkät luonnon kauneutta ihailemasta. Onkiveneessään istuessaan hoki että kaunista, kaunista, satoi tai paistoi.

Toisen perheen Furuhjelmin, eli kuten Iso-Manu vainaja sanoi Huruhelmen eversti, ahkera onkimies vuokraamassaan veneessä istuessaan hänkin oli. Hänen poikansa Oskar vietti aikaansa isältään perimiä taiteellisia taipumuksia eri tavoin toteutellessaan. Milloin juurineen maasta irroittamiensa, suorien kolottujen katajasauvojen tyveen, mielikuviteltuina koristeelisen eläinpäänmuotoja kaiverrellen. Milloin taas soudellen aina Virtain puoleisille vesille saakka vedestä nousevaan kallioahteeseen värikästä kalliomaalausta ohi kulkeneitten laivamatkustajien silmien iloksi taiteilemaan.

Mutta kapteeni Stenbergin herrasväki oli taasen vaatimattomampaa väkeä ja heidän kaksi poikaansa sopeutuivat varsin mukavasti veljieni kesäkumppaneiksi. Yleensä varakkaaseem kaupunkilaisylhäisöön lukeutuneet kesävieraat toivat silloin tällöin tuttaviaankin vieraiksi. Milloin Vaasan läänin kuvernöörin, milloin kauppiastuttaviaan Tampereelta. Saapuipa kerran Ruoveden luonnonkauneudesta tiedon saanut Tukholman kaupungin pormestari Lindhagenkin, jonka Helvetinkolun matkalle saatiin vanhin veljeni ruotsinkielen taitoa tarvittavaksi matkaoppaaksi.

A. L.