Kauppias

ANTTI LUUTOSEN

syntymän 100-vuotismuisto

Sunnuntaina tk. 7. pnä vietettiin Visuveden Murtosaaressa kauppias Antti Luutosen syntymän 100-vuotismuistojuhlaa useampikymmenen henkisen jälkelais- ja sukulaisjoukon kesken. Aamulla käytiin Ruoveden kirkkomaalla laskemassa seppeleet Antti Luutosen ja hänen vaimonsa sekä näitten vanhempien Antti Seppälän ja Juho Kustaa Huovian haudoille, jonka jälkeen palattiin Visuvedelle Murtosaareen mainitun muiston ja moninaisten muistelmien pariin.

Antti Luutonen oli syntynyt köyhän renkimiehen poikana Kangaspeskan tilallaMustajärvellä 8 pnä elokuuta 1849 Ruovedellä silloin vielä vaikuttaneen herännäisyyden aikana ja jonka liikkeen pesäpaikka täällä oli viereinen Mäkipeskan tila.

Luutosen vanhempien saatua sitten v. 1855 Ritoniemen sydänmaalla oman Lukkarila eli Tölli-nimisen pikkutilan vuokratuksi itselleen, rakensivat he sinne tarvittavat huoneet metsän keskelle. Mutta lähinaapurit eivät sentään olleet kaukana. Ja näitten joukossa oli mainittuihin heränneisiin kuuluneita henkilöitä, joilla oli joukko tämän herätysliikkeen levittämää hengellistä kirjallisuutta postilloita, saarnakirjoja ym. Näitä kirjoja saatiin sitten Lukkarilaankin lainaksi. Ja kun sitten veljessarjan vanhin Antti poika oppi lukemaan, sai hänkin luettavakseen niitä ja mieltyi niihin niin, että luki nämä suuret teokset lävitse, koska niissä oli toisenlaisia lukuja tavallisissa virsikirjassa, katkismuksessa ja muissa, aikana jolloin rahvaalla ei vielä yleensä muunlaista kirjallisuutta ollut luettavanaan. Ja voidaan sanoakin, että näitten kirjain lukemisesta heräsi Antti-pojan lukuhalu, joka niin paljon vaikutti hänen tulevaan kehitykseensä.

Ajat olivat kovat ja köyhät, lieneepä kotona pitänyt joskus leipään pettuakin panna, koska Antti-poika itse oli isänsä kera pettupuista asumuksen riihtä rakentamassa. Oltuaan aluksi, rippikoulun käytyään, vuoden verran renkinä, sattui hän v. 1866 pääsemään pitäjän ensimmäisen kauppiaan J,V. Alanderin kauppapalvelijaksi kirkolle.

Täällä oloaikanaan oli hänellä työstä päästyään vapaa-aikoinaan lukeminen parasta ajanvietettä, sillä olihan kirkonkylään jo v. 1863 perustettu pieni, ehkä satakunta kirjaa käsittävä lainakirjasto. Ja siinä olevat teokset hän suurin piirtein kaikki luki lävitse, toiset useampaankin kertaan. Kirjain joukossa oli mm, Jaakko Judenin herättämät isänmaalliset teokset, Antero Vareliuksen Enon opetuksia luonnon asioissa jne. Nuoressa lukuhaluisessa miehessä oli syntynyt opin ja edistymisen halu. Kirkolla asui jo siihenkin aikaan Pappilassa ja muualla kesäisin ylioppilaita ja gymnasästejä eli oppikoululaisia. Ja näiltä hän rupesi ottamaan tunteja itseopiskelunsa avuksi täten itseänsä kehittääkseen, kun ei ollut varaa kouluun päästä. Yritettiin opiskella historiaa, maantiedettä, laskentoa ja vähän kieliäkin, ruotsia ja venättä. Laskennon opit oli ottaneet kovalle, opettajanaan milloin Juuse Vilenius, Kustaa Mantere, milloin kansakoulun opettaja Silen, mutta siinä oli väliin oppilas niinkuin opettajakin olleet yhtä avuttomia. Paitsi näitä opinnoitaan muisteli hän ottaneensa osaa 1870-luvulla yhteisiinkin pyrinnöihin kuuluen mm. kirkonkylän ensimmäiseen torvisoittokuntaan.

Oltuaan 10 vuotta Alanderilla palveluksessa ja saavutettuaan isänsä täyden luottamuksen, rupesi Luutonen ajattelemaan oman kaupan perustamista. Ja tämä suunnitelma lopulta onnistuikin, vaikkei vaikeuksitta, sillä oman liikkeen perustamista ei oppi-isäntänsä olisi mitenkään suvainnut. Kauppias Alanderilla oli sivumyymälä Visuvedellä ja viimein huomattuaan vastustelun turhaksi, suostui hän tämän luotolla myymään pois siirtyvälle palvelijalleen, Luutosen siirtyessä sitten v. 1876 Visuvedelle omaa liikettään aloittamaan.

Alku aina hankala, ja näin tässäkin asiassa Visevedellä oli siihen aikaan huomattavan tamperelaisen liikkeen Tallvist ja Ososen sivumyymälä, kaupankäynti oli hiljaista. Mutta hiljalleen rupesi se sujumaan. Näihin aikoihin kulki Pohjanmaan rannikkokaupunkeja kohti suuntautuva liike suurelta osalta Ruoveden lävitse n.s. Vaasan maantietä pitkin ja reisu- sekä kaikenlaisia mahtimiehiä kulki talvisin taajaan. Huomattavimmaksi Luutosen liiketoiminnaksi kehittyi nyt ohitse etelään kuljetettujen lumppukuorman osto ja pysäyttäminen Visuvedelle. Hän sai nimittäin silloisen Valkeakosken paperitehtaan kera aikaan lumppujen eli rasujen välityssopimuksen, koska tämän tavaran rahtaus kesäisin laivalla Visuvedeltä Tampereelle ja sieltä edelleen Pyhäjärven vesistöä pitkin perille tuli tehtaalle edullisemmaksi kuin koko matkan hevoskyydillä rahtaus.

Matkustajalaivat kulkivat nähin aikoihin vielä vain Visuvedelle saakka, vaikkakin Kaivoskannan kanava oli jo käytännössä ja Visuveden laivarannan kautta kuljetettiin tavaraa aina Lapualle saakka. Talvisin osti nyt Luutonen kaikki pitkin Pohjanmaata, yli 30 pitäjästä aina Halualta ja Sievistä saakka tulevat lumput ja varastoi ne kesäksi moniin makasiineihin, joista vieläkin kaksi rinnakkaista on siltisellään jäljellä Visuveden kivirannassa. Kesän tultua lähetettiin sitten tätä likaista, mutta paperiteollisuudelle tuiki tärkeää raaka-ainetta lajiteltuna laivalastittain irrallisena silloisissa puoliksi avokantisissa matkustajalaivoissa Tampereelle. Myöhemmin kyllä tämä tavara pakattiin suuriin paaleihin.

Paitsi Valkeakoskelle niin myöskin Tampereen paperi- ja pahvitehtaisiin sekä parasta paperia valmistaneeseen Tervakosken paperitehtaaseen lähetettiin paljon tätä tavaraa. Mutta kun sitten Vaasan radan valmistuminen käännätti ja lopetti tämän vuolaan maantieliikenteen Pohjanmaalta etelään ja kun puupaperin valmistus tuli yhä yleisemmäksi, kutistui tämäkin liikehomma verraten vaatimattomiin uomiin.

Paitsi edellämainittua, harjoitti Luutonen myös jossain määrin vilja- ja jauhokauppaa. Ja tämän touhun yhteydessä sai hän muodostetuksi v. 1882 Visuvedelle Höyrymylly Osakeyhtiön, myllyn sijaitessa nykyisen Visuveden Osuuskaupan rannassa. Tämä osakeyhtiö toimi vuoteen 1889.

Samoin hän oli puuhaamassa puutavaraliikettä, jolloin v. 1890 muodostettiin Visuveden Höyryalus Osakeyhtiö, jolla oli oma hinaajansa Visuvesi ja omat Visuvedellä rakennetut halkolotjansa. Mutta kun sitten jonkun ajan kuluttua halkojen hinnat halpenivat halkoliikettä kannattamattomaksi, jätettiin halkoliike sivuun ja hinurista muodostettiin matkustajalaiva, joka kulki Tampereen ja Visuveden väliä. Mutta sekään homma ei kauvan kannattanut kovan kilpailun takia, jolloin jälleen aloitettiin halkoliike entisestään laajennettuna tunnuslausein: ”Visuvesi pyrki suosiollisessa sovinnossa aina toimimaan”.

Visuvedellä olevan kauppansa lisäksi oli Luutosella sivumyymälät jonkun aikaa Virtain Jähdyskylässä sekä myöhemmin Virtain Nojoskylässä. Pidettyään kauppaliikettään yli 32 vuotta oli Luutonen jo vanhentunut sitä kauempaa enää menestyksellä jatkaakseen ja siksi hän myikin sen v. 1908 nuorempiin käsiin siirtyäkseen itse jo vuosikausia etukäteen viljelemäänsä ja valmistamaansa vanhuuden kotiin, kauniiseen Murtosaareen.

Mutta paitsi kauppias, oli Antti Luutonen paikkakunnallaan huomattu ja kunnioitettu kultturihenkilö. Kuten jo mainitsin oli hän paljon lukenut kirjallisuutta sekä tarkoin seurannut niin sanoma- kuin aikakausilehtiäkin, jotka kaikki sidottuina sekä suurina vuosikerroittain liimattuina pinkkoina vieläkin ovat tallella. Ja sillä tavoin kehitti hän itsensä läpi koko elämänsä ajan. Ken on nähnyt hänen jälkeen jättämäänsä kirjaston, jossa on nykyisin monia kirjaharvinaisuuksia ja jota on koetettu Murtosaaressa säilyttää, osaa jo senkin perusteella, miestä sen paremmin tuntematta, antaa arvon hänen henkilöllisyydelleen.

Antti Luutonen oli tarkoin selvillä 1870-80 lukujen suomalaisuustaistelusta, ottaen siihen pieneltä osaltaan itsekin intomielin osaa. Hän keräsi mm. v. 1872 varoja Helsinkiin ensimmäisen suomalaisen alkeiskoulun perustamisrahastoon. Samoin hän hyvin osasi selittää, mitä olivat miehiään Elias Lönnrot, J.V. Snelmann, Yrjö Koskinen, Agaton Meurman sekä monet muut suuret suomalaiset. Aleksis Kiveä ja hänen teoksiaan hän ihannoi. Aleksis Ahlqvistin kiivasta polemiikkia Alexis Kiveä vastaan hän monasti muisteli. Kalevalan uudistetun laitoksen, samoin kuin Kantelettaren ja loitsurunojen hankkimiseen kirjastoonsa näitten parhaassa asussa oli hän pitänyt kunnia-asianaan. Ja usein hän iltaisin lapsillensa vuoteen vierellä koetti näitten mieliin juurruttaa kauniita Kantelettaren säkeistöjä. Samoin kuin hän heille kertoili ja opetti hauskoja Salmelaisen Suomen kansan satuja ja tarinoita.

Mutta jos mitään, niin hän harrasti historiaa. Paljon lukemisensa ansiosta ja hyvän muistinsa turvin hän oli hankkinut ihmeteltävän tietomäärän historiasta. Osaten antaa arvon arvon aikaisempien edesmenneitten polvien työlle ja saavutuksille hän oli omaksunut n.s historiallisen ajatustavan eli historiallisen mielen. Kun hän kertoili joko kokemiaan tai lukemiaan, ja juuri ne hetket olivat meille lapsille aivan kuin juhlahetkiä, hän osasi muistelmilleen aina laatia jonkinlaisen historiallisen taustan. Tuonpa tätä puolta valaistakseni esiin muutamia lyhyitä otteita hänen kertomuksistaan:

”Ensimmäisiä muistoja lapsuuteni ajalta on, kun v. 1854 elokuussa isä ja äiti olivat kedolla heinää niittämässä ja minä raitipussissa heilutin nuorempaa veljeäni, niin tuntui omituista tärähtelyä maassa. Jälkeenpäin saatiin kuulla tärähtelyjen johtuneen englantilaisten toimeenpanemasta Viaporin pommituksesta.”

”Oli herännäisten aika, maallisia huveja ei ollut. Kävin ahkerasti kirkossa siitä pitäen kun kykenin. Kirkossa oli siihen aikaan erikoiset körttiläisille omistetut penkit. Kerran Ritoniemen eräs torppari oli joutunut istumaan ristikongille asetetun häpeätuolin ensi istuimelle ensikertalaisesta heinävarkaudestaan.”

”Minä muistan kun Pohjanmaan ruotuväki v. 1863 marssi Parolan kentälle keisari Aleksanteri II:n tarkastettavaksi, pysähtyivat he Kankaan talon viereiselle kolmiomaiselle tontille kentälle maantien sivuun ruokailemaan. Olin silloin isäni kanssa Kankaan kytöä kuokkimassa ja juoksin sieltä katsomaan sotamiehiä; jolloin eräs heistä kysäisi minulta onko sinulla poika hulikkaa niin saat soppaa! En tiennyt mikä hulkka on jne.” tai

”Kun me Kaivoslaisten kanssa v. 1884 Visuvedeltä parihevosten vetämillä rilloilla ajoimme Suomen ensimmäisille laulu- ja soittojuhlille Jyväskylään, tuli itse ukko Meurman tervehtimään ja ihmettelemään meidän nopeata tuloamme Ruovedeltä saakka.”

tai vielä ”Matkustin kerran yöjunassa Viipuriin. Siinä junan penkillä itki vieressäni unen päästä kiinni pääsemätön pikkutyttö. Ja kun tätä tyynnytelläkseni tulin lainanneeksi ja lausuneeksi Kalevalan säkeen Anni-tyttö, Aino-tyttö tai jotain sellaista, tarrasi heti paikalla tytön isä näihin sanoihin, sanoen että Aino-nimi on Lönnrotin keksintää. Vasta Viipuriin päästyämme sain asemalla kuulla, että tuo mies olikin yksi Kalevalan tekijä, itse August Ahlqvist.”

Yksi kauppias Luutosen kestävimmistä harrastuksista oli hänen kasvitarhanhoitonsa. Visuveden kylässä näkee vieläkin jo suuria täysikasvuisia koivuja, sireenirivistöjä ja -majoja ym hänen istuttamiaan puita ja pensaita. Hän kasvatteli omenapuita, kirsikoita, marja- ja koristepensaita, joista ainakin sireenit, valkoiset ruusut ja spireat ovat hänen ensimmäisenä 1880-luvulla Visuvedelle istuttamiaan. Jo noin 70 vuotta sitten hän ensimmäisenä kokeili tomaatin kasvatusta Visuvedellä, vaikkakin vasta 17-18 vuotta sitten sen kasvatus tässä kylässä rupesi yleistymään, puhumattakaan kaikenlaisista muista vihannes- ja kukkakasveista, joita hän joko lavassa tai avomaalla joka vuosi kasvatti.

Apunaan tässäkin hän käytti kirjallisuutta, löytääpä hänen kirjastostaan toiseksi vanhimman suomalaisen puutarhakirjankin, nimittäin v. 1860 painetun ja ”rahvaan hyödyksi kirjoitetun Kasvustarha-kirjan.”

Oikeastaan kauppias Luutosen kauppamiesammatti oli alkanutkin juuri senaikaisesta kasvitarhahommasta kun hän suurella huolellisuudella kotonaan nimittäin kasvatti kessuja ja niitä sitten kaupitteli.

Opetus- ja kouluasiain harrastus olivat kuitenkin jaloimpia puolia Antti Luutosen luonteessa. Tämä tietenkin johtui siitä, ettei hän ollut itse päässyt kouluopin tielle, vaikkakin opinhalu hänellä säilyi läpi elämänsä. Hän oli nuoresta pitäen selvillä opetuksen ja koulutuksen merkityksestä. Siksipä hän itse olikin kaikki omat lapsensa kustantanut opintielle. Ja hän halusi saada sen tilaisuuden järjestetyksi muillekin.

Tämä hänen opintelle opastamishalunsa selviää seuraavastakin, vaikka se kyllä samalla oli kauppahommaakin. Hän nimittäin jo 1870 luvulla Visuvedellä ollessaan tilas kirjankustantaja Vileniltä Turusta sekä Weilin ja Gösiltä Jyväskylästä monenlaisia alkeisoppikirjoja ja kehittäviä, kansantajuisia ja kansalle kaupaksi käyviä pikkukirjasia, erikoisesti Pohjanmaan lumppumiehille tarjotakseen ja näitten edelleen levitettäväksi.

Eikä suinkaan sekään kylvö itämättä jäänyt aikana, jolloin kansakoulujen perustaminen oli vasta alullaan, eikä niitä Ruovedelläkään silloin vielä ollut kuin yksi ainoa Kirkonkylässä.

Oli luonnollista että hän omaan kotikyläänsäkin Visuvedelle rupesi muitten kyläläisten kera ja näitten etunenässä touhuamaan kansakoulua. Sillä vaivalloiseksi tuli visuveteläisille kahden penikulman päästä lastensa kouluttaminen kirkolla saakka, se luonnistui vain varakkaimmille.

Visuveden suuret jokakesäiset kansanhuvit ja arpajaiset, joitten touhuamiseen Luutonenkin osallistui, oli pantu alkuun juuri jonkinlaisen koulutoimen alkuun auttamiseksi Visuvedelle. Vallankin vuonna 1880 toimeenpannut Visuveden kansanhuvit varsinaisesti n.s pikkulasten koulupuuhan merkeissä tulivat kiusallisen ja yleisenkin huomion kohteeksi silloisen suomalaiskansallisen liikkeen kannattajien täällä Ruovedellä jouduttua näitten visuveteläisten juhlajärjestelyjen yhteydessä itsepintaisesti puoliaan pitäneitten ruotsalaisten virkaherrain kannanoton takia jonkinlaisen hyökkäyksen kohteeksi.

Tästä asiasta oli silloisen Uuden Suomettaren etusivulla huomattu kirjoitus. Monet juhlat,juoksut, kokoukset ja neuvonpidot saatiin pitää, anomukset ja kirjelmät laatia ennen kuin koulu viimein vuonna 1891 Visuvedellä saatiin alkuun, koettua odottamattomaltakin oppineelta suunalta vastustusta. Ja kun sitten koulu v. 1894 joutui kunnan haltuun,valittiin sille johtokunta ja Antti Luutonen sen ansimmäiseksi puheenjohtajaksi.

Monia muita esiintuomattomia puolia voisi kuvatun henkilön toimista vielä mainita. Mutta tulkoon lopuksi vain lyhyesti mainituksi, että hän oli luonteeltaan vaatimaton ja hiljainen, mutta silti seurapiirissään oppineena kansanmiehenä pidetty. Vaikka hän oli monessa suhteessa vanhoillinen, innostui hän silti usein uuteen ja halusi uusia kokeilla. Muuten hän oli paljon kokeneena harkitseva, järkeilevä ja varovaisen luontoinen, säilyttäen siten saavuttamansa aseman.

Kun hän sitten joulukuun 5. päivänä 1917 juuri Suomen itsenäistymisen kynnyksellä kuoli, saatettiin Antti Luutosesta sanoa, että hän köyhästä herännäisajan kodista lähteneenä ja renkipojasta alkaneena J.V. Snellmanin herättämän suomalaisuusliikkeen innostamana itseopiskelunsa avuin oli kunnollisuudellaan saavuttanut kunnioitetun miehen aseman niin lähiympäristössään kuin kauempanakin ja että hän oli oikein käyttänyt saamansa leiviskät. Sillä eihän ihmisen arvo riipu siitä mitä me muistamme tai mikä arvo ja asema meillä toistemme rinnalla on, vaan siitä, kuinka hyvin me kykenemme saamamme hyvän toistemme hyväksi käyttämään.

A. L. 1949