Visuvesiläisten Pohjanmaanmatkoja

(Visuveden nuorisoseuran kotiseutumuistoista.)

Ennen on Visuvedeltä kuljettu usein hevosilla Vaasassa, Kokkolassa ja Kristiinassa. Kaupungeihin vietiin mastoja, lihoja, villoja, voita ja muuta maalaistavaraa ja sieltä tuotiin useimmiten suoloja. Matkoilla sattui usein kaikenmoisia yhteenottoja pohjalaisetn kanssa.

Eräällä mastonvientimatkalla tapahtui seuraavaa: Miten lie jälleen puhuttu pohjalaisille, joita tuli vastaan, mutta niin kävi, että erään miehen hevonen teki yht'äkkiä lakon eikä liikkunut minnekään päin. Silloin oli matkueen muittenkin hevosten seisottava.

Mukana oli Santalais-äijä. Kuulu tietäjä ja hän äkkäsi oikean asianlaidan ja oli valmis neuvoihin. Hän kysyi, eikö kellään olisi pyhänä tervattua kenkää. Sattuipa olemaan. Tämä riisuttiin miehen jalasta ja kyllä hevonen pääsi vastaantulleen pohjalaisen kiroista ja rupesi kulkemaan kuten ennen.

Kerran oli Peltoniemen Manun vastaan tullut pohjalaisia Virroilla Jähdyskylässä Heikkilän talon kohdalla. Manu, joka aina on ollut hyvä irvinaama, oli nähdessään pohjalaisen huonon hevoskaakin, millä lisäksi oli ollut eriskummallinen hännäntypykkä, sanomut: ”Sinun hevosesi mahtaa olla kova menemään, kun hännästäkään ei ole tuon enempää jäljellä.”

Oli siinä vähän aikaa muutakin juteltu, ja pohjalainen oli lähtenyt matkaansa. Mutta sitten Manun myöskin piti lähteä, niin hevonen ei päässyt paikaltaan liikkumaan, hyppi vaan pystyyn ja teutaroi. Yritettyään siinä hevostaan hetken aikaa liikkeelle tuli Manulle mieleen, että taisikin olla pohjalaisen kostotyö tämä kun hän oli tullut häntä niin pahoin irvineeksi.

Manu juoksi pohjalaisen peräään ja pyysi, että tämä tulisi päästämään hevosen sanoista irti. Pohjalainen kielteli, ettei hän mitään ole tehnyt. Manu rukoili ja lupasi lopulta pari pulloa oluttakin ja saikin vihdoin pohjalaisen pyörtämään apuun. Tämä katsoi vaan hevosen länkien läpi ja hevonen lähti nöyrästi liikkeelle.

Korpelainen oli eräänä talvena parin muun miehen kanssa, joista toinen oli Kirpan Aleksi, ollut Pohjanmaalla päin pahnoja hakemassa. Menomatkalla olivat nuo kaksi miestä pahasti suutaan rääpineet vastaantulijoille. Korpelainen sai Seinäjoelta Sammatista pahnoja, mutta toiset saivat jatkaa matkaansa aina Ali-Seinäjoelle saakka, ennenkuin saivat kuormansa täyteen. Heille oli noiduttu näin huono onni.

29.1.1921

Hollikyyditysaikain muistoja Visuvedeltä

Vanhana kievarinpidon rinnakkaistapana tunnettiin maassamme hollikyyditys, jolloin hollinpidon huolekseen ottaneelle velvoitettiin määrätyllä ympäristöalueella olevat talolliset tuomaan tilan suuruuden mukaan 1-3 hevosta hollinpitäjän taloon ”hollin” kyyti- eli hollimiehineen, ajotarvikkeineen, niin hevosen kuin miehenkin muonineen 4-5 vuorokauden ajaksi matkustajien kyytimisestä huolehtimaan. Hollinpitäjän puolestaan oli järjestettävä tilalleen hollitalli hollihevosille, sekä holliajomiehille asuntotilaksi hollitupa, niinkuin tietystikin myöskin matkustaville yöpymistä varten huoneita ohjesäännönmukaisine tarvikkeineen ja tilaisuus ruokailuun.

Näiltä hollikyyditysajoilta kuulee vielä silloin tällöin kansan suusta puhemurteeseen kiteytyneitä joitain sananparsia tai sanontoja. Muistanpa vielä omalta kouluajaltani erään oppikoulun lehtorin, kuinka hän kovaäänisesti meluavia oppilaitaan hillitessään sanoi eräänkin nimeltä mainitsemansa pojan suuriäänisesti, suu leveellään huutavan kuin hollitupalainen.

Toisena samansuuntaisena kotikasvatusta vaille jääneistä, kaikki vapaa-aikansa omilla teillään juoksentelevista, kasvavista nuorista kuulee aina menossa eli ajossa olleisiin kyytihevosiin vertaavan moitesanonnan: ”ollaan kuin hollihevoset”.

Visukylän entisenä hollinajajana oli Holli-Marke niminen akka. Ruoveden historian mukaan Visuveden viralliseksi kievaritaloksi maaherra määräsi v. 1828 Kaivoksen talon, toimien sekin tavallaan yllämainitunlaisena hollikyyditystalona. Mutta pienten tulojen takia siirtyeli kylän kyyditystoimi usein muihinkin taloihin.

Niinpä v. 1876 isäni asetuttua kauppiaaksi Visuvedelle, otti hän heti seuraavana vuonna sivutyönään huoltaakseen kylän hollinpidon, alkavan kauppiaan pieniä kauppatuloa kohentaakseen. Siinä mielessä teetätti vanhasta muualta siirrättämästään pienehköstä asuinrakennuksesta 3-4 huoneisen hollituparakennuksen maantien sivuun parisen kymmentä metriä kanavalle päin nykyisestä Osuuskaupan rakennuksesta, ja hollitallin hän teetätti saman Osuuskaupan viimekesäisen lisärakennuksen paikkeille tien sivuun, lähinaapurilta ostamastaan vanhasta tallirakennuksesta. Hollikyyditys poikkesi yleisemmin totutusta ja tunnetusta kievarikyydityksestä siinäkin useitten matkustajien kohdalla siten, että kun joillakin tällaisilla reissaavilla oli oma ajopelinsä, reki tai rattaat, peitteineen ja pehmikkeineen pitkää taivalta tehdessään, niin hollitaloon tullessaan he joutuivat vain hollihevosen ja -pojan tai miehen vaihtamaan matkaa jatkaessaan, jolloin edellisen kyytipojan oli selkähevosessa, ratsain palattava lähtöpaikkaansa.

Isävainajani jälkeensä jättämistä tallentamistaan kirjekokelmista, olen löytänyt yhden tällaisten kyyditystapojen aikaisena, kiintoisana todistuskappaleena isäni hollinpitoajalta seuraavan sisältöisen kirjeen, joka oli lähetetty Alavuden pappilasta:

”Pari viikkoa sitten lähetettiin meiltä kahden uuskarlebyn seminaarilaisen kanssa kääsit, joitten piti tuleman Rouva Wegellukselle, joka silloin oli odotettavana tänne, mutta koska hän ei käynyt kestikievarissa, niin ei hän saanut tietoa keisistä ja siten ovat ne vielä Teillä. Pyydän jos hyväntahtoisesti toimittaisitte ne tänne jonkun luotettavan matkustavaisen kanssa, jolla itellä ei ole kääsiä. Kentiesi jo tänä päivänä onnistuisi niitä saada, koska kirkkoherra Stenbäck Ulvilasta tämä päivänä kuuluu laivalla tulevan Visuvedelle matkustaessaan tänne päin. Tehkää hyvin, hyvä isäntä, ja pitäkää kääsit liiverissä, kun niitä saa tänne kulkemaan, ettei ne millään tavalla ränsty, kun ovat uudet ja hyvät.

Kunnioittaen

Ottila Stenbäck

Alavus kesäk. 27. p 1879”.

Yllä olevassa kirjeessä käsiteltyjen kääsien olettaisin joutuneen jostain enää selvittämättömästä syystä isäni omistamiksi samana vuonna. Niitä hän sitten vähän käytettyinä vuosikaudet elämänsä loppuun saakka kärryliiterissään käyttämättöminä säilytteli. Muistan, kuina näille kahden hengen ajettaville ns. lusikkakääseille erikoisleiman antoivat niitten pehmustettujen selkänojallisen istuinkorin joustimet. Ajopelin arvokkuuden antajana oli niitten hieno maalaus, jonka kiiltävän tummanviheriäiseen lakerimaalipintaan, korin takasivuun, oli kiinnitetty kaksi kullattua leijonanpääkoristetta niitten lävistetyistä kuonoista riippuvine kiiltävine renkaineen. Tämän tasantyyppisiä vaikkakin korkeammalla selkänojalla varustettuja ns. lankkaanikääsiä näin vielä v. 1912 Ahvenanmaalla kirkkokääseinä käytettävän.

Visuveden hollinpidosta huolehti isäni kolmen vuoden ajan vuoteen 1880, jolloin hollinpidon vaihduttua tavalliseksi kievarinpidoksi, Visuveden majatalokin siirtyi kymmeneksi vuodeksi Visuveden Alastaloon eli ns. Vanhaan kievariin, koska talossa oli kylliksi omia hevosia.

Ahto Luutonen 1975