Tarina Huiskan Matista

”Noin se talosta käy, mutta käy se torpastakin”,
sanoi Huiskan Matti-vainaa.

Huiska oli torppa ja Matti oli sen torpan isäntä. Kaivos oli talo, jonka torppari Matti oli. Kaivoksen isäntä oli Kaapo, tarkka talonpitäjä ja ahkera ahertaja. Oli kylän huomatuimpia isäntiä, vieläpä lautamieskin.

Kaivoksella ei montaa torppaa ollutkaan ja Huiska niistä oli suurin ja vaurain. Matti oli hänkin tarkkamies, vikkelä ja yritteliäs, jolle torppansa kunto ja maine oli kaikki kaikessa. Päivä viikossa oli taksvärkkiä taloon ja mitähäntä lisäverona luonnonantimia, voikiloja, viljaa ja villoja.

- ”No Matti. Miten on sen viimeviikoisen taksvärkin laita”, tiedusteli Kaapo-isäntä heidän kirkonpihalla tavatessaan ja kirkkoon yhdessä astuessaan. ”Kuinka ne työt käy torpassasi”? - ”Kyllähän ne torpasta käy. Käyhän ne näin talvellakin ja taksvärkitkin on tehty. Kaivoksen aitoihin on aidaksia halottu hyvänkin päivän työksi”, vastasi Matti.

- ”No, hyvä on. Aidaksia on talon väkikin tehnyt”, lausuili isäntä.

Kirkkoon siitä astuivat. Isäntä yritti lähelle alttaria istumaan. Matti sovitti itsensä seuraavaan penkkiin isäntänsä taakse. Veisuu oli jo täydessä käynnissä, urut pauhasivat ja Matti otti heti virrenpäästä kiinni, koska virren muisti ulkoa.

Isäntä taas, huononäköinen kun oli, ei nähnyt taululta virsinumeroita. Kun kuuli Mattitorpparinsa kimakan veisuun takanaan, kääntyi hänen puoleensa ja hiljakseen kyseli virren numeroa. Matti vastasi hänelle virren nuottiin laulaen: ”Kolomattakymmenettä viisi ja seitsemän”. Isäntä rupesi isopränttistä virsikirjaansa selaamaan ja virttä etsimään. Haki ja haki. Hermostuksissaan ei tullut sitä Matin antamaa numeroa sen paremmin ajatelleeksi. Kynttiläin valo oli lepattava, ”Kunhan eivät vain kerkiäisi virren loppuun ennenkuin sen löydän”, ajatteli Kaivos. ”Kolmesataa Matti sanoi”. Ja kolmesataa toi hänen mieleensä: ”Se Matti on vielä 300 velkaa niitä vanhoja viinasakkoja, jotka puolestaan maksoin. Kuinka se Matti sanoikaan. Kolmesataa seitsemän. Perhana taisi panna omiaan. Viimeisen numeron vallan varmaan valehtelikin. Eihän nyt hautausvirsiä veisata. Pitäisi mar talosta käymän tämän virren veisuunkin, jos se kerran käy torpastakin”.

Siinä samassa oli virsi lopussa.Urkuri vain vielä päästeli pelistään pitkäveteisiä loppusoittoja, rämisutti paaseilla ja piukotti pikku pilleillä.

Olipa sitten kesä jälleen ja Matti oli Kaivoksessa taksvärkissä. Keväistä kytöä siinä
väännettiin, poltettiin ja vierrettiin. Oli suon reuna kantoineen, kivineen. Turpeet paloivat ja savusivat. Isäntä hääri hikipäässä. Heitti kankensa sivuun ja tarttui kiinni sylintäyteiseen kivimöhkäleeseen, joka siinä kaadetun kannon kupeessa olla kökötti paikoillaan. Vaikkapa Kaapo-isäntä oli väkevä ja vanttera ja rynnisti, niin vieressä katseleva Matti näki, ettei kivi heilahtanutkaan.

- ”No pitäisi tämän talosta lähteä”, puhui isääntä ja puhisi.

- ”Antakaas olla, isäntä. Kun minäkin koetan. Koskei se talosta käy. Koetetaan kuinka se torpasta käy”, jutteli Huiskan Matti ja pehmitteli kangellaan kiven juuria. Matti tarttui kiveen sopivammasta kulmasta kuin isäntä. Käänsi kiven kyljelleen, josta se vielä kellahti pari kertaa ympäri. ”Hei vaan. Noin Huiskalta huiskii”, rehenteli Matti.

Oli sitten syksy, puinnin aika. Rukiit oli riihen permannolta koottu kasaan ja pistetty pusseihin. Ne piti nyt siirrettämän jyvä-aitan parvelle. Isäntä oli tyytyväinen vuoden tulokseen.

- ”Kuinkas Matti se olikaan, kun silloin talvella kirkossa veisasimme vuoden tulosta
siinä virressä, jonka numeron sinä mulle väärin ilmoitit. Kaippa sinä sen värssyn muistat”?
- ”Kyllähän minä sen muistan. Ja muistan kuinka se veisuu silloin talosta kävi”; naureskeli Matti.

Siitä isäntä äimistyi. Kahmasi pari suurta jyväpussia olkapäilleen ja reippaasti lähti jyväaitalle.

- ”Otanpahan jotain mukaani”; puheskeli mennessään.

- ”Noin se talosta käy, mutta käy se torpastakin”, kehuskeli Matti ja sieppasi ruumenpussin hampaisiinsa ja pari pienehkööä pussia olkapäilleen.

Into Luutonen

Tässä kuvassa näkyvän Huiskan vanhan rakennuksen ulkokuistin malli on sellaisenaan otettu ennen vuotta 1894 kirkon kellotapulin vieressä olleen ruumishuoneen kuistista pylväineen, samoin akkunalistain leikkaukset on ruumishuoneen akkunalistoista. - Kuvassa; Väinö Luutonen, Anna Karoliina Huilahti, Kustaa Häyrynen, renki. - Tämä kyseinen vanha Huiskan rakennus on purettu v. 1924. (Tekstit ovat Ahto Luutosen) - Pekka Luutosen kokoelmat.

Huiska, (Ahto Luutosen kuvat)