Harjunmäen pojat.

Kesällä vuosina 1906 ja 1907, muistaakseni, oli Visuvedellä joukko nuoria miehiä ja koulupoikia, joita nimitettiin ja itsekin nimittivät itseään Harjunmäen pojiksi. He muodostivat seuran, johon kuului joutilaita kesäloman viettäjiä, kylän kesävieraita ja nuorisoa; Carpin maisteri, Jussi Lahtinen, Latomäen äijä, Sandellin Iivari, Luutosen veljekset ja Sortellin veljekset olivat kuitenkin mukana.

Muistan huonosti kyllä tätä aikaa ja tapauksia silloin, sillä liian nuorena poikasena en päässyt täydellisesti perehtymään Harjunmäen poikain aatoksiin ja siihen mielentilaan mikä aikaan sai ja aiheutti tässä joukossa sen kesälystin, jota mielellään usein jälkeen päin muistelee, mutta paljon olin mukana ja yritän panna ylös sen minkä muistan.

Muistan erään kauniin kesän ja sen muistavat monet Visuveteläiset, jolloin Luutosen vinttikamarista kuului päivät päästään posetiivin soitto, jolloin maanteillä oli joka ilta ankarat kiekonheitto-ottelut ja purjevene Anna-Stina nähtiin usein seilailevan lahdella. Samana kesänä oli meillä Luutosella kesä-asukkaana eräs ahvenanmaalainen koulupoika ( )ofssen, suomenkieltä oppimassa. Suomea hän todella huonosti osasi, ainoastaan kirota, mikä kylläkin riitti hänelle, koska hän ollen kauhean innokas korttipeluri tarvitsi vain niitä sanoja. Häntä nimitettiinkin korttipiruksi. Korttia sinä kesänä eräs nelimiehinen osasta Harjunmäen poikia pelasikin kaiket päivät.

Mutta merkittävän ja säilyvämmän muiston kauniista kesä-ajoista hankkivat Harjunmäen pojat itselleen tekemällä matkoja n.s. reisuja eri kulmille pitäjää ja naapuripitäjiinkin. Näitä matkoja, joita tehtiin huvin vuoksi ja myöskin halusta nähdä outoja seutuja, tehtiin yhtämittaa ja tästä matkainnostuksesta johtui myöskin nimi Harjunmäen pojat koska löytyi eräs laulunrenkutus, josta ei kukaan tiennyt eikä tuntenut kuin ensimmäisen säkeen: ”Ja Harjunmäen pojat lähti reisun”, mistä tuli matkamiehille hyvinkin pidetty marssi. Sävel oli kyllä tuttu ja tuota samaa säettä käyttäen laulettiin laulu tavallisesti alusta loppuun monine värsyineen. Matkoille mukaan ei tavallisesti otettu naisväkeä mukaan, sillä heistä olisi matkoilla, jotka useinkin olivat aika rasittavia, paljon haittaa. – Yhdeltä reisulta kotiin päästyä suunniteltiin jo uutta, katseltiin karttoja, seurattiin ilmapuntarin ennustuksia ja etsittiin sopivaa aihetta ja syytä matkan tarkoitukseksi, sillä aina oli jokin päämäärä ja tarkoitus varattava. Näin usein iltasin pidettiin kokousta Luutosen verannalla miesjoukolla ja kesy variskaan ei malttanut mennä yöpuulleen, vaan tuli verannan viereisille tikapuille istuskelemaan ja seuraamaan tätä äänekästä melua, sitä kyllä torkutti ja silmäluomet painuivat väkisten kiinni, mutta siksi se istui kunnes muutkin olivat lähteneet levolle ja sitten vasta lähti itsekin nukkumaan.

Matkoja tehtiin enimmäkseen, joko Anna-Stinan tai meidän kolmihankaisella veneellä ”Eno”, joka oli nopea kulkuinen vene, mutta myös matkustajalaivalla; ja Pohjolan kapteeni Sandell sai kunnian kuulua Harjunmäen poikiin, kun kuletti ilman maksua pojat kotiin paluumatkoilla sekä laivansa perään kytketyn ”Enon”, tai Anna-Stinan. Myös Tarjanne-laivan kapteeni Pettersson oli kunnioitettava Harjumäen poika, sillä hänenkin laivansa oli käytettävissämme.

Anna-Stina oli vanha, laho ja vuotava vene ja melkeinpä aina piti yhden miehen ajaa vettä pois matkalla oltaissa. Anna-Stina osakeyhtiö ostettuaan veneen eräänä kevännä tilasi kuuluisan nikkarin Möly-Heikin tekemään siinä suuria korjaustöitä. Ja Möly-Heikki sitä paikkasi kuukauden päivät osakeyhtiön ollessa ympärillä mestaria jututtamassa, mutta vene vuoti kuitenkin aina. Sen me silloiset pikkupojat kyllä muistamme, sillä me saimme olla purjehdusmatkoilla mukana ehdolla, että hikipäässä ajaisimme vettä pois veneestä. Monet matkat Anna-Stina suoritti hyvin, eikä matkalla koskaan uponnut, minkä se teki kyllä joskus joutuessaan yöksi syvälle rannalle makaamaan. Kivistön laiturissa kävi m.m. niin. Miehet olivat illalla tulleet purjehtien, jättäneet veneen laiturin viereen ja menneet taloon yöksi. Aamulla takaisin tullessaan eivät laivastaan nähneet muuta kuin vähän maston neniä. Mutteihän siinä muuta tarvittu kuin sukeltaa pohjalastit ylös, jotta vene nousi veden pinnalle ja ajaa vesi pois ja vene oli yhtä merikelpoinen kuin ennenkin. – Kun purjeet tahtoivat mennä rikki oli vain saatava kylän neidit koolle niitä paikkailemaan. Ja muistelenpa, että paikanneuloja sai kunniakseen nimensä sinipännällä kirjoitettuna paikan päälle ja lopulta sai näistä purjeista lukea suuren joukon tyttöjen nimiä. – Matkaa teki Anna-Stina kyllä hyvin. Harvoin oli niin tyyntä, että soutamaan piti ruveta.

Matkalla Mänttän suurille nuorisoseurajuhlille erään kerran oltiin oudoilla vesillä purjehtimassa, oltiin Vilppulan karisilla selillä. Muttei siinä auttanut kareja kaarrella, kun oli hyvä tuuli ja kiire. Kovaa ajettiin ja vene pomppi vaan karien yli. ”Antaa mennä, kyllä akka reessä pysyy”, huusi joku veneessä olijoista, oli aikomus merimerkkejä seurata.

Samalta Mänttän matkalta otan joitakuita tapauksia, joista huvittaa kertoa. – Perille saavuttiin Mänttän pikkujunalla juuri juhlan alkuun ja meille nälkäisille matkamiehille tuotti suurta iloa juhlien hyvä ravinto, jonka tarjoilulistalla oli luettavana monenlaista hyvää m.m. nimi sellainen kuin, ”sitä maailman parasta”. Mutta ihastui joku Harjunmäen pojista illan kuluessa siten Mänttän kaunottariin että väkisten oli kuletettava juhlapaikalta yömajallemme. Yösijan saimme kansakoululla, missä meille oli tehty yhteinen vuode korokkeille. Nämä korokkeet olivat peräti lyhyet ja mahdotonta oli nukkua jalkojen roikkuessa pitkällä ulkopuolella vuodetta. Ja suurinta huvia tuotti tällainen tilanne ja aamuun saakka riitti naurun aiheita. Niinpä sentähden monikaan pojista seuraavana päivänä ei jaksanut kiivetä ylös korkeaan Mänttävuoren näkötorniin, mistä laajalti sai katsella Keurusselkää.

Paluumatkalla Anna-Stiinalta loppui tuuli. Oltiin karillakin Paloselällä. 6 miestä sai riisua housut jaloistaan ja lykkiä laivaa irti liejusta laivassa olijan sillä aikaa ampuessa sorsia ja syödessä viimeisiä eväänrippeitä. Illalla tuli kaiken lisäksi sakea sumu ja kun eväät oli lopussa ja soutaa piti niin osa laivamiehistöä rupesi kapinoimaan ja vaatimaan mitä pikimmiten maihin syömään keittoruokia, toisten taas haluten mitä pikimmin päästä kotiin. Keittoruokapuolue ja puolue ”pian kotiin” Agitatsionia harjoitettiin ja neuvotteluja pidettiin, mutta lopullisessa äänestyksessä voitti keittoruokapuolue yksinkertaisella äänten enemmistöllä ja kurssi otettiin sitten Ruokosen taloa kohti, mikäli kurssin saattoi ottaa sakeassa sumussa ilman kompassia. Vaikeata oli Ruokosen rantaa löytää. Nälkä ja väsymys tunki päälle. Puolen yön aikaan kuitenkin sinne päästiin ja vieraanvaraisessa talossa saimme vielä tähän aikaan vuorokautta keittoruokia ja yösija. Aamulla taas kävi hyvä tuuli ja pian olimme jälleen Visuvedellä.

”Emo” –veneellä Harjunmäen pojat tekivät useita pitkiäkin soutumatkoja. 6 miestä oli airoissa ja kun mukana oli tavallisesti 13 – 14 henkeä voitiin soutajia vaihtaa ja vaihdettiinkin aina n.s. hollin perästä. Holli oli noin 1/2 tunnin soutu, vaikka olipa laiskoilla soutajilla pitemmätkin hollit. – Mainio matka oli Virroille Uurasiin Kituskoskelle. Tällä matkalla sade yllätti meidät pari kertaa taipaleella ja kasteli läpimärjiksi. Tultuamme Uurasselän perään jututimme rannalla seisovaa tukkimiestä kysellen häneltä missä ollaan. Saimme tietää olevamme Kitusenjoen suussa ja mies kehoitti meitä käymään katsomassa kuuluisaa Kituskoskea, jonka piti oleman suuren ja mahtavan kosken, ja kyllä näkemisen arvoisen. Vedettiin vene maihin ja lähdettiin maita myöten koskelle poiketen sentään ensin Maatiellä Kevariin syömään ja märkiä ruttujamme kuivaamaan. Kevarissa tuotti meissä suurta huvia huomattuamme, kuinka talossa tultuamme tuli kova kiire lusikoita kuuraamaan. Puolitusinaa lapsia hinkkasi hiki päässä kovalla kiireellä santapaperilla lusikoita ja kyllä ne lusikat sitten olivatkin santapaperilla hinkatun näköset. Syötyämme ja saatuamme nuttumme kuiviksi lähdimme sitten mahtavia Kitusen koskia katsomaan. Koskei enää ollut elossa kuuluisa karhuntappajakaan Martti Kitunen, jotta häntä olisi voineet käydä tervehtimässä, niin pitipä korvaukseksi nähdä kosket edes. Tuli uusi kohiseva, äkkinäinen saderyöppy ja taas olimme läpimärät. Päätimme kuitenkin käydä perillä asti, eikä palata kesken matkalta takaisin. Tultiinpa sitten puropahaiselle missä tukkimiehet tukkejaan juoksuttelivat ja kysästiin: ”Vieläkö on pitkä matka sinne kuuluisalle Kituskoskelle”. Huviksemme saimme tietää, että seisoimme nyt Kituskosken rannalla. – Eihän se nyt aivan Imatran vertainen ollut, mutta kyllä siinä tukit sentään perätysten mahtuivat kulkemaan, kun tukkipojat niitä auttelivat. Olipahan nähtynä ja jälkeenpäin on usein muisteltu kuuluisaa Kituskosken matkaa.

Samana kesänä varhain saimme matkan Virtaille Kurjenkylään mahtavan korkealle Leppäsen mäelle, mistä piti olla laaja näköala, kymmeniä kirkontorneja piti näkymän ja kauvas aina Seinäjoelle ja Lapualle saakka Pohjanmaata näkymän. Emolla silloinkin soudettiin kauniina kesäpäivänä Huvilan rantaan ensin , sieltä kävellen Luoteen kevariin josta sitten ajettiin loppumatka lavakärryillä. Moni muistaa vielä miten tukala oli istua noilla pomppivilla, tärisevillä lavoilla kun ajettiin lujaa koko matka. Toisilla kärryillä oli korttipelit koolla ja koko matkan löivät innokkaasti korttia ja laulaa loilottivat. Perille tulimme illalla puutunein jäsenin ja onnettomuudeksi olikin pohjanmaan puoleinen maailma kytösavua täynnä, jottei Leppäsen talon katolta näkynyt talon peltoja kauemmaksi. Lähdimme saman tien takaisin lavakärryillämme, mutta yöksi jouduimme Huvilan rantaan heinähaasioitten viereen yöpymään. Yö oli kylmä ja kostea ja haasioitten juurella poikia paleli pahasti. Aamulla löydettiinkin useat rantamakasiinista nukkumasta halko pään alusimena. Tulipa sitten ani varhain Pohjola-laivakin satamaan ja nyt päästiin laivan perään ja miehet kiipesivätkin pian herkuttelemaan lämpöisiin kajuuttoihin kahvin ääreen.

Monta huvittavaa pikkutapausta näillä matkoilla aina sattui ja hauska muisto niistä mieleen jäi. Tietysti muistettiin käydä myös tuollaisilla paikoilla kuin Helvetinkolu, Toriseva, Kovero, Ruoveden Punkaharju monet muut paikat; mutta ne olivat pikkumatkoja vaan ja niillä saattoi naisiakin olla mukana. Pitemmän puoleisen kävelymatkan muistan tehdyn sydänmaalle katsomaan Tanterenmäkeä, Ahomäkeä ja Luomaharjua. Olipahan noin 4 penikulman kävely kuumana kesäpäivänä hoidettavissa sydänmaan seuduissa. Reipas matka, mitä osoittaa sekin, että osa joukosta juoksi penikulmaisen loppumatkan yhtä mittaa kotia saakka, sauna lämmitettynä reisulta palattua ja Harjunmäen pojat sietivät ankarat löylyt.

Kesän loppuessa v. 1906 oli Harjunmäen pojilla kuuluisat ”baalit”, mahtavat tanssiaiset Alastalon isossa salissa. Ja kutsuvieraita saapui monista pitäjistä ja vieläpä Tampereeltakin. Tuli Muroleen torvisoittokunta, joka kiiruisasti rupesi vähää ennen juhlain alkua harjoittamaan uusia kappaleita, koska ranskankielinen ohjelma lupasi mitä moninaisimpia tanssikappaleita.

Mutta muistaakseni gramafooni pelit ottaa piti niitä…………………………………….

tettämän torvisoittokunnan ………… - Naisvieraat kukitettiin viehättävillä ruusuilla ja tanssi sujui hyvin. Harjunmäen pojat tarjosivat kahvit, limunaadit ja teet sekä voileivät tarjottiin ja vieläpä krapujakin pureskeltiin. Iloisten tanssiaisten ohjelmaan kuului vielä loistava ilotulituskin. – Tanssiaiset olivatkin silloisten Harjunmäen poikain pääjuhla mutta samalla heidän touhujensa, harrastustensa ja huviensa lopettamisjuhla.

muistellut

Into Luutonen

Puhtaaksikirjoittajan kommentti edellä olevasta;

Tästä kertomuksesta käytössä ollut teksti on ollut erittäin vaikeasti luettavaa ja tulkittavaa, osittain hävinnyttä ja himmentynyttä katkonaista mistä syystä sen puhtaaksikirjoittaminen onkin vienyt aikaa.

s/s Jysky oli pieni ja kaunis höyrysluuppi Luhalahden vesillä 1914 – 1918

s/s Jyskyn surullinen loppu

Länsi-Teiskossa syntyi 1870 – 1890 lukujen tietämiin Hankalan talossa viiden veljeksen sarja, joista Jussi ja Kaarle vartuttuaan kävivät Rauman Seminaarin.

Jussi Hankalalla oli keväällä 1905 saatu päästötodistus seminaarista. Näin oli nuoruusajan haave teollisuuskoulusta ja sitä kautta konemestariksi merien höyrylaivaan vaihtunut opettajan uraan.

Ruoveden Visuvedellä oli opettajan paikka auki ja sinne Jussi Hankala myös valittiin. Visuveden kylä oli suurimmaksi osaksi saaressa, pohjoispäässä oli Pusunvuolteen silta ja eteläpäässä Kaivoskannan kanava, joten oli luonnollista, että vene – tai laivakyyti oli melkein jokapäiväistä hommaa kesäisin.

Visuvedellä oli Hankalan perhe tehnyt usein matkaa kauppias Antti Luutosen hankkimalla höyryvenheellä, jonka nimeksi oli annettu ”Murtosaari”. Myös kylän suurimmilla taloilla oli näitä pieniä höyrylaivoja; oli Aimon Lokki, Alastalon Saukko ja Ylistalon Nero jotka kesäisin olivat välttämättömiä liikuttaessa pelto – ynnä muissa töissä saaren ulkopuolisilla vainioilla.

Visuvedeltä nuori opettaja joutui jo 1909 muuttamaan saman pitäjän Koivujärven koululle, joka toimi silloin Koivujärven talon piharakennuksessa.

Oman höyryvenheen hankkiminen oli välkkynyt mielessä jo Visuvedellä ollessa, mutta vasta Koivujärvellä ajatus kypsyi. Tuomari S.V. Luutonen lahjoitti vanhan purjeveneensä alkavalle laivanvarustajalle. Vene kuljetettiin Vaasasta Koivujärven taloon jossa työ elokuussa 1913 alkoi. Veneen etuosa kelpasi ja sitä jatkamalla sai rungon mieleisekseen. Työ jatkui seuraavan talven aikana ja keväällä koulun loputtua siirtyi laivan rakennustyö talon tyhjään navettaan.

Niin innoissaan rakentaja oli, että lähetti perheensä lopuksi kesää Visuvedelle pois tieltä. Niin työ jatkui, höyrykone hankittiin Tampereelta, mestari itse teki putkityöt, kaikki osat olivat messinkiä, kolmiääninen pilli vielä koneistoon kuuluvaksi ja alus vesille.

Koska koneen käynti oli tasaisen jyskivää, sai laiva nimekseen ”Jysky”. Laivaan mahtui 10 henkeä ja sen nopeus oli noin 10 km tunnissa. Pituutta rungolla oli 8 metriä ja leveys oli 2 metriä.

Sitten tuli yllättäen jälleen muutto kun Jussi Hankala oli valittu Ruoveden Ruhalan koulun opettajaksi 1914 ja niin vei Jysky opettajaperheen Ruhalaan. Ruhalan koululta oli melko pitkä matka rantaan ja niinpä Jussi Hankala luovutti Jyskyn veljelleen Ikaalisten Luhalahteen jossa veli Kaarle Hankala toimi opettajana Luhalahden koululla. I Maailmansodan ja vapaussotamme aikana laivan käyttö jäi vähäiseksi. Jyskystä varastettiin ensin höyrykone ja kaikki messinkiosat vuoden 1918 melskeissä ja laivan runko alennettiin proomun asemaan.

Näin tämän kolmen veden kulkijan taru loppui.

Tiedot: Vilppulan Joulu 1965 / Kaarina Pollari

Lisäykset: Antti Ylistalo Ikaalinen