Kummitusjuttuja II
(Visuveden nuorisoseuran kotisutumuistoista)
Alastalon vanha emäntä on kertonut, että ennen muinoin Isossatalossa mellastivat paholaiset kovasti. Ihmisetkin tahtoivat hätääntyä niiden tähden. Piruja kurkisteli milloin uuninraoista, milloin akkunain takaa. Etenkin raamattua lukiessa ne tahtoivat tehdä kiusaa. Eläimissä ne riivasivat hirveästi.
Eräs pappi, joka asui Mustajärven Peskalla, sai sitten paholaiset karkoitettua pois. Koko talon väki oli kerran lähtenyt Peskalle tämän papin puheille. Hän oli antanut kaikenlaisia neuvoja ja heidän poislähtiessään varoittanut, että välttämättä olisi ajettava niin, että ennen auringonlaskua pitäisi ennättää kotio. Matkalle pappi oli antanut virren pätkän käytettäväksi, jos esteitä sattuisi. Isontalon väki lähti paluumatkalle, mutta aurinko laski eikä oltu perillä, vaan vasta Pusun sillalla. Ja nytkös hevoset pysähtyivät, eivät liikahtaneet paikaltaan, vaikka mitä olisi tehty. Tässä tietysti oli piru takana ja otettinpa papin matkaevääksi antama virrenvärsy käytäntöön. Eteenpäin päästiin ja kaikella kunnialla kotiin saavuttiin eikä sen jälkeen ole paholaisia talossa ollut.
Skogman kertoo Suomi-kirjassaan samoista paholaisista: Kukon kylässä Roppalan-talossa oli piru ennen kovasti mellastanut elikoissa. Emäntä sanoi sille kerran suutuksissaan: ”Riivattuako järjettömissä luontokappaleissa kaahit, rupea ihmisiin jos voit niille mitään.” Samassa piru emäntään ja emäntä tuli hulluksi. Eräs pappi J. Sai sen viimein mainitusta emännästä pois, mutta tämä jäi sittenkin loppuijäkseen mielenvikaiseksi.
1923
Sekalaisia pikkutietoja
Vuonna 1948 perustettu Partiolippukunta Ruoveden Rastaiden toiminta sai uutta puhtia toimintaansa vuonna 1956. Pian tämän jälkeen perustettiin myös Visuvedelle Visuveden Rastaat-niminen partiolippukunnan vartio Mirjam Mikkilän johdolla. Tehtailija Lahtinen luovutti talostaan yhden huoneen partiolaisten käyttöön. 60-luvun puoivälissä Rastaat liittyivät osaksi seurakunnan vetämää Stoolin partiolaisia.
--------------------------
Visuveden Visun oman lehden Visun Viestin ensimmäinen numero ilmestyi 1947.
- - - - - - - - - - - - - - -
VISUVEDEN KAATOPAIKKA
Ruoveden kunta on vuokrannut Huilahden talon maalta
n.s kuloaukean maastosta, vanhan sorakuopan Visuveden
kaatopaikka-alueeksi, joka otetaan käyttöön heti.
Samalla kielletään Jarkon talon maalla olevan kaatopaikan
käyttö.
Ruovedellä 11.6.1966
TERVEYDENHOITOLAUTAKUNTA
- - - - - - - - - - - - - - - - -
NELJÄS KÄTILÖ RUOVEDELLE
Sijoitetaan Visuvedelle
Maanantaina päätti kunnanvaltuusto, että Visuveden kätilöpiiriin
otetaan vuoden alusta kätilö, kuitenkin ehdolla, että Visuveteläiset
hankkivat hänelle asunnon, koska neljännen kätilön palkkausta varten
ei voida saada valtion apua.
Ruovesi-Lehti 51/1927
- - - - - - - - - - - - - - - - -
ERÄS ELIAS LÖNNROT'IN MUISTOESINE VISUVEDELTÄ
Ei ole tietoa, liekö Elias Lönnrot joskus ehkä nuoruutensa aikana
oleillut Visuvedellä tai joillakin monista matkoistaan sattunut vain ehkä
poikkeamaan, Visuveden kevariin. Mutta tällaiseen arveluun johdattaa
pientilallisen vaimon Milja Järvisen useita vuosia säilyttämä Elias Lönnrot'in
täydellisellä nimikirjoituksella varustettu valkoinen nenäliina, joka edelläesitetyllä
tavalla ehkä joskus on kylään jäänyt. Tämän muistoesineen on
löytänyt mainitun pientilallisen pikkupoika parisenkymmentä vuotta sitten
Koittolan rakennusta hajoitettaessa ja uusittaessa ja nyttemmin se on löytäjän
sisaren hallussa Helsingissä.
Toivottavasti saatanee tämä Elias Lönnrot'in paikkakunnalle ehkä unohtama
tai häneltä vahingossa pudonnut vaatekappale suurmiehemme muistona
Visuveden Nuorisoseuran kotiseutukokoelmiin säilytettäväksi.
Ruovesi-Lehti 34/1931
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Laakan Pienviljelijä yhdistys perustettu 17.6. 1932
- - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tampere-yhtiö makasiini ollut Visuveden laivarannassa jo ainakin vuonna 1877.
A.L
- - - - - - - - - - - - - - - -
Höyryalus Götha kulkenut 1881. Höyryalus Virtai kulkenut ainakin kesällä 1879. Laine-laiva kulkenut vielä v. 1878 ja 1879. Mahtoikohan Iso-Manu vainaa tarkoittaa tätä Laine-laivaa kun hän usein puhui ”Vanhasta Tampereesta”? 1877 marraskuun 19 p. Tampere-laiva tullut viimeisen kerran Visuvedelle. Virtai-laiva kulkenut ainakin vielä saman kuun 30. päivä. Laine-laiva samoihin aikoihin vielä kulkenut.
A.L
- - - - - - - - - - – - - – - - - - – -
Kummitusjuttuja
(Visuveden Nuorisoseuran kotiseutumuistoista)
Navettaharjulla on pieni mäennyppylä keskellä tasaista maantietä. Tästä mäestä oli ennen tarina, että siinä henget aina pysäyttivät matkamiesten hevoset. Ja myöhemminkin oli tapana pysähdyttää hevonen samalla kohdalla, jollei se itse seisahtunut. Huikankaalla, joka on Mustajärven ja Visuveden välinen taival, ennenaikaan pidättivät henget Lammin ahteen mäenpäällä kaikkien kulkijain hevoset ja katsoivat niiden suuta. Yösydännä enne klo 12 ei siitä päässyt eteenpäin ollenkaan. Vasta puolenyön jälkeen sai matkaansa jatkaa. Kerrotaan myös, että haamu oikein tuli metsästä tielle ja tarttui hevosen suitsiin kiinni.
Olipa sitten eräs rohkea pappismies kulkenut tietä ja poikennut haamun kanssa metsään keskustelemaan. Sen jälkeen ovat matkamiehet saaneet rauhassa kulkea tuolla kohdalla tietä.
Tämä sama mäki on luultavasti ollut se, josta kerrotaan, että siinä oli noussut muinoin matkustajan eteen määräaikana yöllä valkoinen seinä, ettei päässyt sen yli eikä ympäri. Mäen päällä oli joskus tapettu mies ja se se oli, joka kummittelee.
Samalla kankaalla Mutiharjun kohdalla oli kerran yöllä erään hevosella kulkevan perään yhy'äkkiä metsästä ilmestynyt toinen hevonen. Se oli kulkenut jäljessä vähän matkaa, mutta oli hävinnyt näkymättömiin. Aamulla ei kuitenkaan löydetty mitään jälkiä metsästä tielle.
Vanhan lautturin tarina Tarjanteelta
Palautan mieleeni nuoruusvuosina koulusta kesälomilla kotona ollessani veljieni kanssa kalastusmatkoilla käyntini Tarjanteella. Varsinkin kuhan kutuaikoina Kaijankarin tienoilla verkkoja kokiessamme muistan kuinka tuulisella säällä soutajana ollessani sain kaikki vähäiset voimani ponnistaa kovassa aallokossa yrittäessäni venettä paikallan pidellä.
Tämä Kaijankarin kalaisa luoto, jonka näkyvänä tunnusmerkkinä on sen keskeltä kohoava kookas kalakaijojen valkopintaiseksi värittämä Kaijankivi, jota vanhan polven kalastajien muistetaan väliin myös Paldanin kiveksi kutsuneen, kiveä ympäröivällä luodolla ongelle soudelleen Hauhuun Maunulla aikoinaan asustaneen kersantti Paldanin muistoksi.
Mainittu matalikkokari näkymättömissä olevine vedenalaisine kivineen on monenkin aikoinaan sen ympäristöstä elantonsa ansainneen entisajan kalastajan muiston mieliinpalauttaja. Niinpä on kertojien mielissä säilynyt Visuselän takaisesta Haukilahdesta syntyisin olleen 1880-luvun kalamies Leander Tontsun (Tonstun) muisto, Kala-Tuomaan, Kala-Tommin, Kala-Lean tai minkä nimisenä häntä milloinkin kukin kutsui. Tällä ammatilla elantonsa ansainneena vielä vanhoilla päivilläänkin ja jo huononäköiseksikin käyneenä muistetaan hänen myöhäissyksyisellä siiastusmatkallaan Tarjanteella saaneen surmansa Ruoppaitten saarten lähellä heikkoihin jäihin hukkuneena. Mutta tältä tuntemaltani ja monien muistelemalta Kaijankarilta on muunkinlaisia muistoja.
Sain joululahjaksi vast'ikään valokuvausmenetelmällä faksimilepainoksena uudesti julkaistun Antero Wareliuksen vuoden 1854 Suomi-kirjassa julkaiseman ”Kertomus Tyrvään pitäjästä 1853” ja sen sisältöön tutustuttuani tulin selvästi huomaamaan, kuinka vanhat tarinat tarinoijineen seudulta toiselle siirtyessään ja kulkiessaan niinkuin ilmassa liikkuen, ovat kaikki kansan henkistä yhteisomaisuutta, laajeten tai supistuen kerrontaympäristöstä riippuen, ynnä kertojan omasta kerrontatavasta ja -taidosta johtuen sitä joko mehevöittäen tai niukentaen.
Mainitun teoksen alkulehdillä Warelius lyhyesti mainitsee pitäjää halkovaa vesistöä selostaessaan mm. Kaijan saaren (keskellä selkää vähäinen kallio), johon muinainen äijä oli vienyt ämmänsä tapain parannukselle.
Kas vaan, enpä olisi uskonut, siinä se nyt oli yli sata vuotta sitten lyhyesti kerrottu tarina, pohjimmiltaan samanlainen kuin vuonna 1930 Visuvedellä kuulemani Virtain Kurjenkylän Hakalan talon isännän nuoruusikänsä Tarjanteella lautturina olonsa muistelmana kertoma ja muistiinmerkitsemäni tarina.
Tarinan kertojan enää lähemmin muistamatta tapahtumapaikan nimeä, katson itseni jälkitarinoijana vapautuneeni Wareliuksen mainitseman Kaijansaaren tilalle asettamaan edellä selostamani ja tuntemani Kaijankarin Tarjanteelta.
Tultiin Uurasista hevosponttoolla varppausmenetelmällä suurta tukkilauttaa tuoden Uurasselän ynnä välillä olevien Siikalan kapeikkojen kautta edelleen Hauhuunselän ylitettyämme Tarjanteen luoteispäähän Hauhuun eli Pihlajaveden reitin yhtymäkohtaan Ruoppaitten saariparin lähellä olevan kertomani Kaijankarin tienoille, missä vanha lautturi kertoi ennen vanhaan lauttamiehille kummitelleen, ynnä muita ikivanhoja lappalaistarinoita kertoillen.
Hän muisti tarinan kuinka entinen kalastaja yhdessä muijansa kanssa kalastusmatkoilla kulkiessa eräällä tällaisella matkalla akkansa syystä tai toisesta oli äkkiä tullut hulluksi tämän puheista ja omituisista otteista päätellen. Ja tästä harmistuneena oli mies soutanut Kaija-nimisen akkansa läheiselle vesien sinä syksynä matalalla ollessa, veden peitosta paljastuneelle savikkoluodolle, -karille ja saanut houkutelluksi hänet jäämään siihen hullutteluistaan selviämään.
Mutta kun mies seuraavana aamuna oli mennyt akkaansa katsomaan, oli hän löytänytkin hänet karilta veden rajasta kuolleena vainaana, jättäen hänet siihen hautaamatta. Ja tämän johdosta on karilla yhä vieläkin Kaijankarin nimi.
Ajat sitten tarinassa kerrotun tapahtuman jälkeen, oli tukkilauttaa tuoden lautturille ennestään tuttua reittiä Uurasista tullen päästä Ruoppaitten läheisen Kaijankarin paikkeille. Mutta siinäpä olikin sitten lautan eteenpäin kuljetus tavanomaisella menetelmällä aivan odottamatta pysähtynyt, lautan seisahtuessa paikalleen.
Tapahtumaan ei heti kiinnitetty mitään huomiota. Sanottiin vaan vorokkihevosta ajaneelle miehelle, että lyö hevosta ohjasperillä selkään, kyllä tästä voimakkammalla vedolla liikkeelle päästään. Vaan eipä päästykään, ankkurivarpin kiristyessä äärimmilleen, mutta lautta pysyi inahtamatta paikallaan, vaikka miehet hevosen apuna ollen kaikin voimin koettivat vorokkitankoa työntää.
No nythän on sitten ilmeinen ihme, kun tähän aivan selvälle selälle pysähdytään. Pari miestä lähti veneellä kiertämään lauttaa tarkastellakseen että olisiko ollut näkyvissä jotain karikkoa tai vedenalaista kiveä, vaan ei mitään sellaista huomattu, ympäryspuomien välisten näreisten lenkkien kiristyessä ja narahdellessa vielä viimeisen kerran yritettäissä liikkeelle pääsyä.
Kaunis keväinen päivä oli ehtinyt jo iltaan miesten ymmärtämättä enää mitään tehdä ponttoolla hiipuvaan nuotioon ymmällä ollen vain tuijottaen. Mutta muita vaiteliaampana seisoi lautan jatkuvasta kuljetuksesta vastuussa ollut vanha lautturi, kunnes lopulta jo vuosikymmenet sitten kuulemansa sisäänsä patoutuneet tarinamuistot yht'äkkiä miehen vaiteliaisuuden rikkoen puhkesivat esiin ikuiseen äänekkääseen kiroukseen, manaten esiin kaikki lauttaansa liikkumattomana paikallaan pidättelevät kalakantojen haltiat ”rumasta rupihuuli, Ruopasta alkaen nuo monituisille vesillä liikkuneille tuhon tuojat”.
Aikaiskevään ilman lämpimyys oli nostanut iltamyöhällä vielä viileänä pysyneestä selkävedestä järven pinnalle sinne tänne usva- ja sumuhattaroita, peittäen lähinäkymät epämääräiseen harmauteensa. Eikä aikaakaan, niin suuren lautan perimmäisen puomin päällä näkivät ponttoolla olijat lautturin sisästä sylvähtäneen raivonpurkauksen päätyttyä harmaata pellavarpioa muistuttavan, mutta tavallaan suurta ihmishahmoa mieliinpalauttavan, pelottavan kummitushaamun. Eikä mikään mahti olisi saanut estetyksi miehiä näkymän silmiinsä saatuaan kirouksen esiin loihtimaa kummitusnäkymää piiloon pakenemasta lauttamajan suojaan.
Mutta kun yöhetkien ohi mentyä seuraavana aamuna auringon noustua sumun kummituskuvitelmineen hävittyä ilmaan ja haihduttua, lähti lautta ilman muuta liikkeelle tavanomaisin menetelmin, sen pitempää aikaa illallakaan paikalleen pysähtyen, kuin mitä kului lauttureilta lietensä ääressä ilta-ateriointinsa valmistusta odotellessa mantereella eläjistä erillään ollen, yks'toikkoisen elämänsä viihdykkeeksi tarinoiden.
A.L.
12.3.1978
Tarjanteen tarinaa
Kuuntelin Tapaninpäiväiltana radiosta kuunnelmaa Lumikista ja 7:stä kääpiöstä. Siitä, että nämät kääpiöt olivat kullankaivajia juolahti mieleeni, että minullahan on toissavuoden jouluksi ostamani professori Y.H. Toivosen kirja ”Sanat puhuvat”, jossa puhutaan mm. kääpiöistä. Lintukotolaisista ja että heidän kotipaikkansa oli Aethiopia, Saban kuningattaren maa kultakaivoksineen, mistä kulta saatiin mm. Salomonin kuulun temppelin rakennustarpeisiin ja koristuksiin.
Nämä kääpiötarinat eri muunnoksineen on kirjassa hyvin tarkkaan ja perinpohjaisesti selostettu. Ensi kertaa niitä lukiessani kiintyi huomioni vain selostuksen samaisia kääpiöitä tarkoittaviin koirankuonolaisiin, koska olin kuullut miltei samanlaisen tarinan, kuin siinä kerrottiin, Visuvedellä Myyryn Taava-vainaalta. Mutta nyt vasta lintukotolaisista lukiessani kiintyi huomioini Gananderin Mytologiasta v:lta 1789 lainattuun selostukseen, kuinka näitten kääpiöitten kotimaana suomalaiset pitävät kaukaista Turian maata, jolla tarkoitettaneen muka Aethiopiaa.
Sitten lainaillaan eri tutkijoitten kääpiöselostuksia mm. Jakob Fellmanin Ur Lappsk Mytologi och Lapplandsk Sägen, jonka mukaan lappalaisten Shaur ja Iskaur ja suomalaisten lintukotolainen tarkoittaa kääpiötä. Seuraa sitten lainaus ”Pohjan piltistä”. Yrjö Koskisen kuvaus 13:lta vuosisadalta Laukon kartanosta, kuinka sinne ajoi kerran porosaattue pulkissa istuvine kääpiöineen (ajajineen), jotka kartanon omistaja Matti Kurki tunsi lappalaisiksi. Tekijä mainitsee, että Yrjö Koskiselle ovat ilmeisestikin olleet tuttuja tarinat, joissa lappalaisia sanotaan lintukotolaisiksi.
Teiskosta on pantu talteen tarina, että lintukotolaiset ovat pieniä miehiä lappalaisia (muistaakseni Teisko itse oli lappalainen noita), jotka täällä keräsivät lintuja ja veivät ne lappiin.
Tulee mieleeni Kannan-Kaapon Visuvedellä kertoma satu, kuinka kovilla syysmyrskyillä lappalaiset, jotka olivat suuria noitia, noituivat näilla main miltei kaikki mettot ja teeret suunnattomina parvina Lappiin, sinne itsekin siirtyessään.
Lappalaiset muuttivat ittensä mettoiksi. Lintin Manu-vainaakin oli kerran sattunut saamaan ammutuksi yhden sellaisesta suuresta parvesta ja sen alas pudotessa Manu oli huomannutkin, että se oli lappalainen. Samanlaisen Kannan Antti-vainaa oli saanut ammutuksi Varpusvuorelta (lappalaisvaaralta ”värree”), sen jälkeen oli parvi lentänyt suoraa Lappiin. Nähtävästikin näistä poimimistani visuveteläisistä tarinoista voi tehdä sen päätelmän, että lintukotolaisilla kääpiöitä tarkoitettaessa mettoista ja teeristä puhuttaista, niillä kuvataan lappalaisia, vaikka niillä lintukotolaisilla alunperin on tarkoitettu etelään muuttavien muuttolintujen kurkien olinpaikan Aethiopian asukkaita, minkä lintukotolaiset (Afrikan kääpiöt) tappelivat kurkien kanssa.
Niin, edellä nyt jotain johtoa Tarjanne-nimen merkityksen selostukseen. Voinee sanoa edellisen johdolla, että tämä nimi on yhteydessä alussa mainitun Turjanmaa nimen ja Shaur, Tshaur eli kääpiö käsitteen kanssa. Niinkuin Suomen sana iljanne tarkoittaa paikkaa eli maata missä on iljaa tai niljaa, niin Tarjannekin tarkoittaa seutua missä on tai nykyisin puheen on ollut Tshaur sanalla tarkoitettuja kääpiöitä eli pienikasvuisia kääpiömäisiä lappalaisia.
Tämä luullakseni juuri näitä lappalaisia tarkoittava kääpiö käsite selkiää eräästä Tarjanteen saaren ja niemen lapinkielisestä paikannimestäkin. Salonsaaren pohjoissivulta pistää nimittäin Tarjanteeseen niemi ja niemen kärjen kohdalla on samanniminen saari Kierikon niemi ja Kierikon saari. Kielimiesten selostuksen mukaan on tämä kieri-sana lappia ja merkitsee kääpiötä, lähinnä kääpiömäistä vaivaiskoivua. Lappalaisia jotkut kutsuvatkin kääpiö- eli kerikansaksi.
On sitten toinenkin Tarjanteen paikannimi, joka myös tukee tuota lappalaisten kääpiö merkitystä. Ja tämä on pieni Lapinsaari. Ja sen historiaan liittyy tuo alussa mainitsemani koirankuonolaistarina. Kun nimittäin Lapinsaaren viimeinen lappalainen siirtyi saareltaan pois pohjoiseen päin, lähti häntä seuraamaan koirankuonolainen. Mutta saadakseen koirankuonolaisen eksytetyksi jäljiltään otti hän haon oksan ja laahasi sitä perässään, ettei tämä olisi haistanut hänen jälkiään ja pääsi sillä lailla lopulta pujahtamaan koirankuonolaiselta piiloon Pusunsillan puuarkun sisään ja kun koirankuonolainen lopulta pääsi tänne ja huomasi jälkien kadonneen, pääsi tältä vaikertava ulina: ”Uu, Uu, täst' on tullut, täst' on mennyt taivaisiin”
Jotenkin samanlaisen muistiinpannun tarinan Toivonen kirjassaan kertoo, vaikka takaaajettu siinä oli suomalainen, mutta sillanarkun sisään tämäkin pääsi karkuun.
Nämä koirankuonolaistarinat ovat alkuaan virolaisten kääpiötarinoita, joitten mukaan koirankuonolaiset, joilla oli koiran kuono ja vainu, mutta muuten kuin ihmisiä, oli pantu vartioimaan kaukaisimman maan äären (ääreläiset) ja taivaan rannan yhtymäkohtaa, etteivät ihmiset pääsisi taivaaseen. Ja kun täällä äärimmäisessä etäisyydessä taivaan reuna laskeutuu niin liki maata, niin ei sellä kykene marssimaan ja vahtia pitämään kuin nämä pienen pienet kääpiöt.
Aikaisemmin esittämieni monien Tarjanteen lappalaisaikaisten nimien lisäksi olen mielestäni keksinyt yhden uuden lisää aina vähitellen lisääntyvään luetteloon. Ja se on Kilvensalmen jalassa olevan Kuppilahden (Kuppilahden vironkielisestä kupits -a sanasta johdettu nimi tarkoittaa myös kiviröykkiötä) eteläpuolella olevan Sohvanniemen nimi, jonka alta kuultaa lapinkielen sana tsohbma merkityksessä koko, kumpura. Ja se merkitys sopii niemelle mainiosti, kun siinä olevalla kalliokumpuralla on yksi ehjänä säilynyt lapinraunio eli koko, keko.
Suuri kivi, joka on ympyröity kivikehällä eli muurilla. Ja näitä muitakin kivimuurin ympäröimiä isoja luonnonkiviä otaksuisin lappalaisten epäjumalanpalvelusten selostuksen perusteella lappalaisten seidoiksi, epäjumaliksi, he kun muuallakin ovat palvelleet suuria kiviä, joille uhrasivat ja ne kivikehillä ympyröivät ja ne sijaitsivat juuri järvien rannoilla ja suurimmat seidat juuri tällaisilla kallioilla kuten on laita Tarjanteenkin rannoilla.
Ja jos ottaisi mielikuvitusta lisäksi, niin voisi olettaa tätä tienoota missä Tarjanteen rannan lapinrauniot sijaitsevat aikoinaan ehkä kutsutun Jabmeaimoksi eli Kuolleitten maaksi, sillä näitten lapinraunioitten joukossa on hautaraunioitakin, jonka vuoksi ne ovat saaneet osaksi säilyä ihmisten kuolleitten pelon takia.
Ja nykyaikaan on tästä sanasta säilynyt vain loppuosa aimo-sana, jota nykyaikaiset suomalaiset kielentutkijat väittävät vain suomalaiseksi vieläkin käytännössä olevaksi ristimänimeksi. Jottei selostukseni rupeaisi tuntumaan Lönnqvistinäiseltä, lopetankin tähän.
A. L.
Uudenvuodenaattoiltana 1946
Köyhän vuoden muistoja
Tämän syyskesän sateisuutta huomioidessa tulee muistotiedon mukaisista kertomuksista esiin samantapainen sadan vuoden takainen katovuoden sadekesä, jonka ratkaisevasti teki tuhoisaksi kuitenkin sään samantapainen kolkkous ja kylmyys halloineen.
Visuveden Alastalon vanhan emäntävainajan Serafia Grönroosin kertoman mukaan sää oli sellainen ja maat niin märkiä, että kyntömiehen perässä pellolla vakoon tuli vesi ja mikä vielä surkeinta, kun kylvöjä tehdessä jo sateli lunta.
Mutta kaikesta pahasta huolimatta ja paremman päivän koittoon lujasti luottaen talon Antti-isäntä tuumi vaan että ”tuli mitä tuli, mutta kyllä minä kylvän”. Ja seuraava suotuisa syksy osoittikin kylvön hyvin onnistuneen.
Talossa oli viljaa entuudestaankin siinä määrin, että voitiin tuona katovuonna auttaa ja ruokkia lukemattomia apuja pyytämään poikkeilleita kerjäläisiä. Nähdessään sitten yhä enentyvässä määrin ympärillään avunanojia, niin päivittäin väheneviä viljavaroja säästääkseen ja tavallaan puutetta ja kurjuutta pieneltä osalta tasatakseen oli emäntä kerran leivotuttanut pettua tai jotain muuta leivän korviketta.
Mutta kun sitten naisväet ruokapöytää kattaessaan olivat tuoneet tuota hätäleipää isännänkin eteen, oli hän, hyvin viljavaransa tietäen suuttuneena sanonut: ”Ei leipää rukiisesta parata, viekää tuollaiset hevosille talliin, onhan meillä hevosiakin, niin että jos sikseen tulee niin pääsemme täältä vaikka Helsinkiin saakka”!
Vaikkakin sananlasku sanoo, että onni työnsä tekijälle, vilja pellon viljelijälle, niin harvassa Visuveden kylänkin talossa voitiin ottaa yleiseen hätään kerrotunlainen asenne. Yllämainitun Alastalon silloisessa lähinaapurissa, maantien takaisessa Ylistalossa elettiin samaan aikaan aivan päinvastaisissa oloissa Alastaloon nähden ”täyden kurjuuden kourissa”.
Täällä oli halla kaiken viljan vienyt. Ja kun ei vanhoja varastojakaan ollut, piti eineettömistä pettujauhoista leivotut petut paistaa tuokkosissa uunissa, niitten uuninarinalle valumisen ja murenaisiksi hajoamisen estämiseksi. Ja paitsi tätä, suurimpana kurjuuden aiheuttajana oli se, kun enin osa talon väestä houri ja vääntelehti vuoteissaan lämpösen taudin kourissa niin, ettei välttämättömimpien töitten tekijöitäkään ollut kuin pari pystyyn jäänyttä.
Kaiken tällaisen naapurin kurjuuden nähdessään mainitsikin alussa mainittu kertoja, sääliä tuntien, monasti tosin mieheltään salaa kiikuttaneensa maantien yli puhtaan rukiisen leivän hätään joutuneille.
A. L.
1967
Yhtä sun toista
Tammelan mylly 1914
Huilahden nykyinen riihi on sen entinen asuinrakennus, joka oli sijainnut nykyisen tallin kohdalla. Läpikäytävän porstuan toisella puolen oli iso pirtti, toisella puolen kaksi kamaria, akkunat neljä ruutuiset.
Huiskan ojassa ollut ennen jalkamylly (häkkyrä eli ala-vesimylly). Hajoitettiin 1880-luvun tienoissa ja sitten Aimo teki sen tilalle päremyllyn, jonka jätteitä paikalla vielä hieman näkyy.
Tammelan myllyn on rakentanut Herman Aimo. Sitä ennen on paikalla ollut jonkinlainen häkkyrämylly eli ala-vesimylly. Laakan tienoilla oli ollut jalkamylly. Aimon tuulimylly tehty jo 191? . Ylistalon Voittolan rannassa oli ennen höyrymylly. Tehty vuonna 1877. Laudoista tehty myllyhuone hajoitettu 1908 ja laudoista Murtosaareen lammasnavetta.
Murtosaaren rakennus tehty 1901, sauna 1906, siirretty 1921. Laivasilta 1901, nuottakoppeli 1902 Voittolasta saaren rantaan. Ryinharjun keilarata tehty 1881, hajoitettu 1901.
Aimon entiset rakennukset sijainneet aivan nykyisten paikoilla, olivat palaneet. Aimon rannassa heinäladossa vuodelta 1824, oven päällä vuosiluku.
Vuonna 1914 Keitun Oiva rakensi Nurmelan Keitun vanhasta saunasta, joka oli Keitun rannassa isojen koivujen vieressä. Vilke Keitun isoisä oli saanut Keitun myötäjäisenä vaimoineen Nikkilän talosta. 2.12.1860 Keitussa palanut luhti syttyi päreenvalkeasta.
Keitun riihten kohdalla oli ennen vielä 1850-luvulla Mekkolan-torppa, vieläkin Mekkolan ranta.
Lassilan päärakennus laitettu 1904. Vuonna 1895 paloi Lassilan navettarivi ja kaksi aittaa. Isonjaon aikana antoi Lassila tyttärelleen Peltomaan. Peltomaa palanut huhtikuussa 1902.
Karran räätälin mökki tehty noin 1885. Räätäli asui sitä ennen Alastalon saunakamarissa Kaivokeisarina. Karran perustaja oli ruotumies Matts Löömi, riski mies toi perunat.
Lassilan perustaja oli ruotumies Antti Kranaat (Kranaatin tölli). Jokelan perustaja oli ruotumies Matias Hyöki (”Joki-katteeni”).
Sydänmaan Marttila on Jouttenuksen vaarin Mannin perustama. Sipilän perustaja oli Sipi-niminen (noita myös) suurvaras, joka oli Alastalossa huutolaisena asuneen ruotusotilas Torni-Antin kaveri.
Lovelan perustaja oli hänen poikansa Sipi Salu. Nikula tehty 1855, Rinkkala ennen Riihimäki. Vierikon ja Mutiharjun välillä, jotenkin suunitellun rautatielinjan kohdalla maantien länsipuolella oli ennen Kapakka-niminen asumus siitä Kapakankangas ja -lantti. Asumuksen asujaimet olivat Hera-Kalle ja Hera-Tiina. Asula oli heidän poikansa perustama.
Vartiassa asunut ennen vanha sotilas, akka Miina.Valteen tekivät Heikki-vaari, Rajamäki eli Valdia. Lähteellä pettupuinen aitta. Kanervan nykyisen Heikin isä.
Nevala, alkujaan Visuveden karjain karjaneva, rakennettu 1887, hajoitettu 1920. Sen lähellä vanhoja lankkuverstaita.
Viitasalon entinen tallirakennus pihan sivussa oli kauhtiolaisten ensimmäinen rakennus. Siinä oli vanha savupirtin tapainen huone laakakivikiukaineen. Akkunoita ei ollut.
Visukylän sähkövalo lokakuulla 1918. Saaren aitta alkuaan toisen samanlaisen vieressä n. karjaportille vievän tien sivussa. Välilä 1890. Lahtisen kevari (omansa) 1924.
Silloista: Niinsanotun Näläkäpuulaakin silta hajotettiin 1896. Aineet Kaivoksen pihassa olleesta kota rakennuksesta. Sitten uusista aineista tehty.
Pusun kivisilta: Valmistui syystalvella 1899 70 935,76 markan kustannuksilla.
Rantapusun nykyinen riihi ollut 1808 sodan aikana vuolteen yli vievänä väliaikaisena siltana, mutta Aimon vaarin mukaan olisi tästä väliaikaisesta sillasta tehty 1899 hajoitettu silta. Tämän edellisen sillan rakennukseen osaa ottanut Kalettoman isäntä Henrik Pösen 1773-1805.
Jarkon vuolteen yli oli ennen myös ollut silta Palosaareen. Aimon vaari vainaa oli nähnyt sen arkutkin vielä jälellä, mutta ilman kantta.
Saukkosilta: Saukkolahden perukassa on vesi ollut ennen niin korkealla, että maantie oli kulkenut siltaa pitkin yli nykyisen Järveläisen suosta johtavan ojan yli tehty maantierumpu uusittu viimeksi 1925 ja alle pantiin sementti torvet.
Kanavan kaivattaja oli Lillkvist, Kilvensalmen Landström. Kanavan puinen silta keskeltä aukeava. Silta uusittu rautakantiseksi 1894 ja kanava syvennetty.
Karjannotkon sivussa maantien reunoissa oli käsipuut. Samalaiset oli Ison-suon reunassa harjun alla ja on vieläkin Jarkon luona olevissa mäissä.
Kannalahdessa rakennettu Kaveri-lotja laskettu vesille 30.05.1913. Vuonna 1893-94 Kannanlahdessa tehty 5-6 Visulaivan lotjaa. 1917 laitettiin Kannanlahdessa Pohjois-Häme laiva entiseen Mänttä-laivan rautakaariin.
Leporannan pikkuasumus Pahansuonlahden perässä vuonna 1920.
1925: Ylistalon muonamiesten talo vanhasta Varvarista.
1925: Hintikan talo Rapatanhuan varteen.
1925: Järvisen talo Variskankaaseen.
1925: Konsta Palosen talo.
1925: Kujalan talo Rapatanhuan varteen.
1925: Svantte Koivusen talo entisestä Kallen-Loviisan torpasta Rapatanhuan länsipäähän.
1924: Raittisen talo Rapatanhuan länsipäähän.
1924: Koskis Manun talo entisen viereen.
1916: Tehty Pääsiälä
1910: Ylistalon vesijohto, Alastaloon 1917.
1910: Kotila, Metsola, Rajala
Ladoista:
Ison-suon Raiskin puoleinen heinälato tehty 1906. Lähteellä pettupuista tehty aitta 1867.
1911 tehtiin Ison-suon Rajalan puoleinen lato.
1912 tehtiin Alastalon turvelato Ison-suon reunaan maantien viereen.
1911 tehtiin Ylistalon heinälato Vasunniemen rantaan.
Gallen ja Wikström asuivat poikamiehinä 1889 Alastalossa, söivät meillä Koivulassa.
Sparre asui Koittolassa, söi meillä.
Variskankaan rannassa uutta roomia kevättalvella 1920. Kauppilan rannassa vanhaa uusitaan. Majakat tehty syyskesällä 1910. (Kilvensalmi, Pentinsaari).
Pusun maaherra
Siihen aikaan kun Turun ja Porin lääniä Vaasan läänistä erottava raja kulki vesistöä pitkin pohjoisesta etelään, siis Visuvedelläkin pitkin Jarkon ja Pusun vuolletta ja kun tämän rajan ylittäneen Pusun vuolteen puisen maantiesillan keskikohdalla oli rajalinjan merkintäpaalut värikkäine kummankin läänin vaakunakilpineen ja tien vastakkaisella puolella vanhantyylisine koukerokirjaimin tekstattuine kihlakuntien rajaa osoittavine nimimerkintöineen, oli eräs Pusun isäntä, jonka maata tälläkin kohdalla rajalinjaa eri läänin alueilla halkoi, saanut tästä aikaan ruveta karahteeraamaan itseään Pusun maaherraksi. ”Ettekö te tiedä, julisti hän oudoille talonsa ohittaneille kulkijoille, että minä olen maaherra ja osoittaen vuolteelle, näytti hän, että tuossa menee maaherrakunnan raja.” Mainitun ”maaherran” valtakausi oli alkanut joskus viime vuosisadan edellisellä puoliskolla ja sitä jatkoi hänen poikansa, maaherran nimeä kantaen hänkin viime vuosisadan jälkipuoliskolle aina Itämaisen sodan päiviin saakka. Ja maaherroja he tavallaan todella kyllä olivatkin, sillä paitsi talonsa lähiympäristöjä lukuunottamatta heidän maa-alueensa ulottuivat Tarjanteen puoleisilta niemiltä, saarilta ja vesijättöalueilta aina Visuselän tuon puoleisille rannoille saakka metsäalueineen, alustalaistorppineen ja oivallisine kalavesineen niin että koko laajan alueen lukuun ottaen he olivat kirjannollisesti maaherroja.
Mutta huolimatta siitä, että virallisella Venäjän hallituksen ukaasilla v. 1837 Suomessa siihen saakka käytössä olleet maaherranimitykset määrättiin muutettavaksi venäläismalliseksi kuvernööriksi ja vaikka Pusun maaherra itsekin julisti tätä ”virkanimen” muutosta sanoen, että joka maaherran nimeä kantaa, pitää kuvernyöriksi kutsuttaman, niin siitä huolimatta kuitenkin kaiketikin maaherroina nämät molemmat isännät kuolivat ja säilyivät ainakin lähiympäristön ja kyläläistensä muistelmissa. Kun Suomen senaatin päätöksellä v. 1870 saatiin edellä viitatut vesistöjä noudatelleet läänien väliset ja koko Ruoveden aluetta pahasti rikkoneet rajat uusiin kohtiin siirretyiksi, jouduttiin mainitsemaltani Isopuun eli Siltapusun sillankin rajamerkkipylväät kilpineen siirtämään peninkulman verran pohjoisemmaksi Jäähdyspohjan kylään, mistä ne nyt jälleen tulevat pois siirrettäviksi Virtain pitäjän tultua liitetyksi Hämeen lääniin.
A.L.
1969
Pari aarretarinaa Visuvedeltä
Pirjonkarissa Visuselässä on viinapannu täynnä kultaa. Aarretta ei saa pohjasta ylös muulloin kuin keskellä juhannusyötä, eikä sitä nostettaessa saa myöskään mitään puhua.
Kukon vaarivainaa oli muuanna juhannusyönä erään toisen miehen kanssa mennyt sitä koettamaan ylös saada ja heidän onnistuikin nostaa se jo veden rajaan saakka. Mutta vaaripas ei ehtoa muistanutkaan, vaan ihastuksissaan sanoi: ”Tuossa se nyt on.” Samassa myös pannu katosi.
Pahanperän sydänmaalla Rinkkalan tienoilla oli ennen palanut aarrevalkea. Kerran oli sitten kaksi rohkeata miestä lähteneet ottamaan aarteesta selvää. Saavuttuaan paikalle, missä valkea liekehti, huomasivat he siinä vartijan, joka ensiksi oli kuin nyljetty ihminen, muuttuen pian niinkuin nyljetyksi häräksi, joka kohta taas muuttui tavalliseksi häräksi.
Silloin rohkaisivat miehet luontonsa ja aattelivat, että sitten on perkele, hairaten samalla kumpikin kaksin käsin sonnin sarvista kiinni. Mutta miten ollakaan, kun aamu vihdoin rupesi valkenemaan miehet ihmeekseen huomasivat, ettei se mikään härkä ollutkaan, jonka sarviin he niin hanakasti olivat tarttuneet, vaan tuo tavallinen kuparihärkä, viinapannu. Aarre, jonka he nyt todella olivat saanet käsiinsä, ei kuitenkaan ollut suurenkaan arvoinen, viinapannun sisässä oli vain jonkun verran kuparilapoja ja siinä kaikki. Aarre oli ollut
kirkastumassa.
Edellämainitun tarinan kertoja ei sanonut itse puolestaan aarrevalkeiden kohdalta mitään aarteita löytäneensä, vaan luita. Kerran oli hän huomannut Visuvedellä Kaivosharjussa karjapolun vieressä aarrevalkean palavan ja mennyt sitä tarkemmin tutkimaan. Pöyhittyään maata siltä kohdalta mistä valkea nousi, tuli sieltä esiin kissan luut ja kun joka luu oli tullut maan pintaan mullan sisästä, oli liekki loppunut. Aivan samanlaisen löydön oli hän tehnyt Raiskin talon luota nykyisen Moisio-nimisen asumuksen kohdalta, missä myös ennen oli aarrevalkea kauvan palanut.
Ruovesi-Lehti 15/1922
Oli aivan pakko laittaa tämä kuva esille vaikka Joulu on vielä kaukana edessä päin, toivotaan kuitenkin, että vatta ja kinttu paranee ensi Jouluksi!
Raiskin Jussin piippu
Raiskin Jussi ja hänen piippunsa
Hohletta kuin Raiskin Jussin piipussa.
Räysää kuin Raiskin Jussin piippu housun taskussa.
Raiskin vanha setämies Jussi oli vahva tupakkamies. Hänellä oli aina aimo piippu leuvoissa ryösäämässä ja semmoinen nysä, että kun hän sen sunnuntaiaamuisin kirkkoon lähtiessään kotona latasi, niin piisasi siitä savuja possahutella kirkolle saakka. Ja harras, sekä säntillinen joka pyhäinen kirkkomies hän olikin, että maantienvartiset asukkaat pitivät häntä kuin kellonaan ja tiesivät hekin itsensä kirkkomatkalle sonnustaa, jos olivat jo Jussin nähneet piippuineen ja savuineen ohi ajaneen.
Kalamies vanhempi Antti isäntä myös oli oiva ja tiesi kalansaantiin nuottareissuillaan temput tehdä. Kerrotaan hänen nuotanvedostaan, että kun perät oli jo vähää vaille nostamista, sammui siinä aina Antin piippu. Silloin tuli nuottureille tavallisesti pieni paussi ja sitä kesti siksi kunnes johtomies oli kaikessa rauhassa saanut piippunsa kärisemään.
Ja kaloja tuli kovasti.
A.L.
Visuveden Kaiut
Vanha heimoriitaisuuksien aikainen sanonta Visuvedeltä
Saatuani taanoin selville Turun puolessa aikoinaan kuulemani vanhan siellä päin käytetyn sananparren ”Toi pois kun Loimaalt' on ” merkityksen, selvisi minulle samalla jotenkin samaa tarkoittavan itselleni kauan aikaa epäselvänä pysyneen Visuvedellä kuulemani sanonnan: ”Tossa se on kuin Pusun paska Jarkon porraspäässä” merkitys.
Tuon kyseisen sanonnan saattoi väliin kuulla näinkin: ”Siinä se on kuin...” jne tai vielä lyhempänä ”Se on kuin...” alkuperäisen tossa-sanalla alkaneen sanonnan jäädessä harvemmin kuulluksi. Sanonnan loppuosa, eli kuin-sanan perässä oleva vertaus osoittaa talojen savupirtteineen alkuperäisellä sijaintipaikallaan seistessään, molempien sijaitessa vuolteen länsipuolella olleen lähinaapureita ja jostain enää selvittämättömästä syystä vaikeasti riitaantuneen, jonka johdosta pahasisuisempi Pusun äijä teki häpeämättömän, mielenosoituksellisen tekonsa naapurinsa porraspäähän.
Mutta puheenalaisen sanonnan tai sananlaskun tarkoituksena, kohteena ei ollutkaan tuon häpeämättömän teon suorittaminen tai sen esiinvetäminen, vaan pelkästään vertauskuvalliena pitämäni sanaparren tai sanonnan kohde miltei huomamattomana sanonnan ensi sana ”tossa”.
Ja vasta sen hoksattuaan huomaakin, että kysessä onkin vallan toinen, kielellinen eli puhemurtellinen seikka ja siitä riidan aihe, jolloin Jarkkolainen on saattanut irviä rumana pitämäänsä naapurissa kuulemansa paikallisen hämäläismurteen mukaista sanontaa ”tossa”, jonka sijaan he itse sanovat ”tuossa”. Siksipä onkin ruvettu puhekielen sievempään muotoon ohjailemiseksi käyttämään sananlaskua: ”Jätä tossas kotio, kun toiste meille tulet!”
Ylläkerrotun tapaiset kielelliset erimielisyydet olivat tosin vähemmässä määrin riitaisuuksien aiheuttajia kuin uutisasukasnaapurusten, etupäässä Visuselän takana sijaitsevista maanomistuksista johtuneet rajariitaisuudet. Eräästäkin tällaisesta ilmitappeluksi uutisasukasnaapurusten kesken leimahtaneesta tapauksesta kertoo havainnollisesti paikkakuntalaisten muistissa säilynyt ja eri muistelmissa monasti lainattu kansanrunon katkelma seuraavasti:
Kun Ripakassa riideltiin,
niin ääni kuului Älväriin.
Siell' oli Pusu puu kädessä,
Jarkko kanki kainalossa,
Visuveden viisas Jussi,
Kukko kävi kieltämään,
Person taitava Tapani.
A.L.
1976
Visuveden Tievalaistuksesta
Visuveden tievalaistus
Syksyllä 1963 pidettiin Visuveden Nuorisoseurantalossa yleinen kokous, jossa keskusteltiin tievalaistuksen saamisesta Visuveden kylän läpi kulkevalle maantielle. Asiaa eteenpäin viemään valittiin toimikunta, johon kuuluivat puheenjohtajana dipl.ins. Erkki Lahtinen, tilanomistaja Lauri Ylistalo, toimitusjohtaja Artturi Nikkola, kunnan rakennusmestari Urho Hahka, sekä muurari Kalle Järvinen. Toimikunta laati suunnitelman, joka lähetettiin TVH:lle hyväksyttäväksi.
Suunitelma edellytti, että Kaivoskannan kanavan ja Aimon tienhaaran väliselle tieosuudelle asennetaan 45 kpl pylväisiin asennettavaa elohopea-lamppuvalaisinta. Tievalaistussuunnitelmalle saatiin TVH:n Tampereen piirin lupa maaliskuussa 1964. Tarvittavat lamput tilattiin ja niiden asennus päätettiin aloittaa heti maansulamisen jälkeen samana keväänä.
Valaistuksen rakentamisen kokonaiskustannusarvio oli 9900 markkaa, josta Ruoveden kunta maksoi 2000 markkaa. Muista kustannuksista vastasivat Visuveden liikelaitokset ja yksityiset kiinteistönomistajat. Sähkövirran kulutuksen maksusta huolehti Ruoveden kunta. Asennustyöt suoritti Ruoveden Sähkö Oy.
Katuvalot syttyivät Visuvedelle perjantaina 28.08.1964. Kanavan ja Pusunsillan väliselle osuudelle tuli loppujen lopuksi 48 lamppua, sekä Ylistalon ja urheilukentän välille 4 lamppua.
Pikkujuttuja
Visuveden ensimmäiset radiot
Visuvedellä ekonomi Heimo Koivisto rakensi Suomen Kuvalehdessä julkaistujen piirrustusten perusteella neliputkisen vastaanottimen. Myöhemmin tämä kone siirtyi Aarno Koivistolle. Myös Antti Ylistalolla oli radio. Hänellä oli suurehko vastaanotin, jonka oli tehnyt insinööri Hauvonen, Tampereen raidio-aseman silloinen johtaja. Myös Osuuskaupanhoitaja Markkasella kuunneltiin radiota vuonna 1925.
- - - - - - - - - - - - - - -
Visuvedellä oli 1900-luvun alkupuolella neljä laivalaituria. Visuselän puolella olivat laiturit Koittolan ja Koivulan rannassa. Kanavan alapuolella oli Oluttehtaan laituri sekä laivalaituri samalla paikalla kuin nykyisin. Myös Murtosaaressa oli laivalaituri.
- - - - - - - - - - - - - - - -
Visuveden ensimmäinen poliisi oli konstaapeli Urho Soisalo 1918-19 ja hänen jälkeensä Esko Jarkko vuodet 1919-1923. Jarkko oli käynyt Vöyrin sotakoulun ja saanut vääpelin arvon. Sivutyönään hän harjoitutti Ruoveden Suojeluskuntaa. Visuveden poliisin toimi lakkautettiin vuonna 1923.
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Aikaansa seuraavana ja sivistysrientoja rakastavana miehenä kauppias Ivan Martinoff tunsi vetoa myös järjestötoimintaan. Niinpä hän oli mukana 1896 perustetun Visuvedenvoimisteluseuran toiminnassa. Seura ei kuitenkaan saanut harjoitushuonetta Kaivoksen talon pirtin jouduttua isäntäväen käyttöön. Siihen kylän nuorten miesten voimisteluharjoitus taisi lopahtaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Vuodelta 1881 oli peräisin Kaivoksen talon läheisyyteen ns. Kaivosryin harjulle rakennettu katoksella varustettu, avoseinäinen Visuveden keilaratakin, jonka suurine visakoivuisine palloineen vielä hyvin muistan. Se oli 10-henkisen osakeyhtiön perustama ja ylläpitämä laitos, jäseninään tuomari Tesche, Kaivoksessa asustaneet forsmestari Lindeman ja käräjäkirjuri maisteri G.Wallen, lautamies Kaapo Kaivos, oluttehtaan silloinen isännöitsijä Herman Aimo ja tehtaan kirjuri Kaarlo Kauttu, kylän kauppiaat Antti Luutonen, Julius Lagerström ja J.G. Grönroos sekä kanavan vartija C.F. Widberg. Aikansa ajankuluna oltuaan osakkailleen ja muille kyläläisille tämä ”keilapaana” vuonna 1901 läpikotaisin lahonneena purjettiin, suuren osan osakkaista jo kuoltua tai paikkakunnalta muualle muutettua.
A.L
- - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valokuvaaja Bertha Lindeman oli syntynyt 5.4.1871 Alfred Alexander Lindemanin (1838-1921) ja hänen vaimonsa Pauline Maconin (1848-1922) seitsenpäisen lapsilauman toiseksi vanhimpana. Vastavalmistuneena isä oli siirtynyt Haminasta Visuvedelle metsänhoitajaksi valtion palvelukseen.Siellä hän asui vuokralla Kaivoksen talossa lähellä sahaa ehkä noin vuoteen 1880, jolloin muutti Tyrnille.
- - - - - - - - - - - - - - -
Gallen asui Visuvedellä Murtosaaressa vielä syyskuun puolivälissä eräästä hänen isältäni tekemästä ostosmerkinnästä päättäen syyskuun 14. päivältä 1891. Sparre on samoin asunut meillä 12 p:ltä tehdyn ostosmerkinnän mukaan v. 1891.
A.L.
- - - - - - - - - - - - - - -
Alastalon isompi rakennus on rakennettu talkoolla. Kukin talokas toi metsästään lmaiseksi suurimpia puita.
A.L.
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Kannanharjussa on ollut muistaakseni 2 näkötornia. Jälkimmäisen kaatoivat ja hajoittivat noin 1904 tai 1905 kylän huligaanit vappuna tai muuna kesäisenä päivänä.
A.L.
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Vuosina 1909 ja 1910 rupesi ensimmäisiä moottoriveneitä kulkemaan Visuveden ohi.
A.L.
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Kirkkovene Härkä
Visuvesiläisillä oli 15-hankainen kirkkovene. Sillä oli venelatonsa Saukkolahden perässä nykyisen meijerin kohdalla. Sitten kun vene joutui rappiolle sahailivat kyläläiset siitä lautoja itselleen perunakuoppiensa kattoihin y.m. Venekoppelin osti sitten isä 21 mk:lla ja se vietiin Koittolaan ja siitä laitettiin sinne yhteinen navetta ja talli. Koittolasta se sitten muutettiin ”Voittolaan” ja siitä tehtiin sinne olkilato ja lammasnavetta karjapihan kylkeen. Voittolasta sen sitten osti Vähän-Murtosaaren Aleksi 1908 ja muutti sen Vähään-Murtosaareen ja rakensi itselleen saaren nykyisen tönön. Venettä muuten piti kunnossa kylän 7 taloa. Ylistalo. Alastalo, Iso-Pusu, Kangas-Pusu, Ylä-Jarkko, Ala-Jarkko ja Kaivos.
(Isän kertomuksen mukaan.) A.L.
Huilahdelta tullessa Pajusille vievän tien vieressä, liki Köykänmäkeä kasvaa harvinainen hoikkaoksainen kärmekuusi. Samanlaisia kuusia oli yksi Kaivoksen korvassa Koivulan puolella ja toinen kylästä Huilahdelle tultaessa liki Huilahtea, joita maisteri Carp koetti saada kasvamaan Koivulan pihassa, mutta molemmat kuolivat. Toisen valokuva on Tyynillä Koivujärvellä.
A.L.
- - - - - - - - - - - - - - - -
Huilahden Matti kuljetti tältä paikkakunnalta ennen joka talvi meren rantakaupunkeihin Vaasaan, Kristiinaan, Raumalle ja muihin kaupunkeihin suuria 12 sylisiä mastopuita.
A.L.
( kommentti; vastannee reilua 21 metriä - Erkki Järvinen )
- - - - - - - - - - - - - - - -
Viittatie kulki ennen Kotirannasta Kukonlahteen, nykyään menee Tyrkönkylään. Ja toinen tie, joka nyt kulkee Kauppilan rannasta Aimoon, tuli ennen Ylistalon pellon läpi Äijäinniemessä, Äijäinniemen tällä puolella olevaan lahdekkeeseen jäälle. Pellolla oli oikein tie sitä varten , mutta ei ole enää.
A.L.
- - - - - - - - - - - - - - -
Ripakassa visuvesiläiset piilossa 1808-09 vuoden saodan aikana. Toiset olivat Pajusilla.
A.L.
- - - - - - - - - - - - - - -
Visuveden ensimmäinen Marttayhdistys oli toiminnassa v. 1902. Sen johtokuntaan kuuluivat opettajatar Temisevä, emäntä Ylistalo ja rouvat Elsa Luutonen ja Sortell. Siinä oli mukana n. 25 jäsentä, jotka tekivät käsitöitä ja levittivät kirjallisuutta. Johtajina olivat rouva Luutonen ja opettajatar Temisevä, jotka leikkasivat ja asettelivat kuntoon käsitöitä. Talvenaikaan pidettiin ns. lukukokouksia kahdesti kuussa.
A. L.
- - - - - - - - - - - - - - -
Sunnuntaina oli Visuveden korpraalikunnalla ampumaradan rakentamisrahaston hyväksi iltama nuorisoseuratalolla. Väkeä oli kokoontunut runsaasti, vieläpä kauempaakin. Ohjelama aloitettiin yhteislaululla, jonka jälkeen herra Eero Tervala piti tervehdyspuheen, kosketellen puolustuskuntoisuuden tärkeyttä suojeluskunnissa. Maanviljelijä Into Raiski lausui voimakkaasti Petöfin runon ”Vangittu leijona”. Väliajan kuluttua laulettiin yhteisesti ”Me saimme suuren Hämeenmaan” ja herra Jouko Viitasalo lausui Kaarlo Kramsun kirjoittaman runon ”Ilkka”. Maanviljelijä E.Pöytäniemi piti ansiokkaan puheen, jossa kosketteli kansallistunnon merkitystä kansojen vapaudenpyrkimyksissä ja sivistyksensä kehittämisessä. Jokainen kansa tarvitsee kansallishengen elähyttävää vaikutusta kehittyäkseen ja vaurastuakseen niin henkisellä kuin taloudellisella alallakin. Puhe sai osakseen runsaat suosioinosoitukset. Ohjelman viimeisenä numerona esitettiin rattoisa urheiluaiheinen näytelmä ”Kilpakihlat”, jota yleisö huvittuneena seurasi.
Aamulehti 22.11.1928
Visuveden korpraalikunnan miehet ovat syksyn kuluessa valmistellet kylään tarkoituksenmukaisen ampumaradan. Suojeluskunta on tähän mennessä voinut harjotella ampumista vain talviaikana jäältä Jarkon harjulle.
Aamulehti 30.11.1928
Ampurata sijaitsi Kukonpohjan kylässsä Lautalan talon mailla. Ilmeisesti radan käyttö loppui pikkuhiljaa sotien jälkeen.
- - - - - - - - - - - - - - -
Osola, Vidberg, isä ja pari kolme muuta miestä purkivat Kauhtionniemessä olevan Lapin röykkiön. Se oli ollut kuten kokoon lytistynyt pyöreä pannunkuva. Sen pohjalta löytyi hirven luita, poltettua multaa.
A.L.
- - - - - - - - - - - - - - -
Lisäyksiä Erkki Järvinen;
Kangaspusun karjarakennuksen tulipalo
perjantaina 18.6.1926 klo 11 ajoissa syttyi Visuvedellä tuleen Kangaspusun tilan suurenpuoleinen karjarakennus, jossa oli navetta, talli, rehulato, pesutupa ja sikala. Tuli oli saanut alkunsa todennäköisesti pesutuvan uunista lentäneistä kipinöistä ja levisi se voimakkaan tuulen avustamana nopeasti ja karjarakennus paloi poroksi. (Ruovesi-Lehti n:o 25, kesäkuun 23 pnä 1926.)
Suurkulo Visuvedellä 10.7.1933
Ruoveden Visuvedellä paloi 300 ha metsää 10 päivänä heinäkuuta 1933. Samana päivänä oli maassamme monta muutakin suurkuloa, kaikkiaan 10 kpl. Visuveden paloaluetta kutsutaan kylän eteläpuolella kulonsuoraksi! (Lähde: vanha lehtileike, VELI-MATTI KAUHANEN) Ruovesi Lehti 12/7.1933 mainitsee kirjoituksessaan, että palanut alue olisi ollut n. 600 hehtaaria!
Visuveden alakoulurakennuksen tulipalo 1934
Tiistaina huhtikuun 17 päivänä myöhään illalla havaittiin tulen irtipäässeen Visuveden alakansakoulurakennuksessa. Tuli joka sai alkunsa ullakolta, levisi hirvittävällä no- peudella niin, että rakennus oli kohta kauttaaltaan tulen vallassa. Puoleenyöhön mennessä olivat vain rauniot jäljellä.
Vehnämylly Visuvedelle
Visuveden sahalla valmisteilla täydellinen vehnämylly. Perustustyöt tehty ja koneet ostettu. - Visuvedelle valmistuu lähiaikoina täydellinen myllylaitos, joka käsittää myös valssimyllyn vehnänjauhatusta varten. Myllyn rakentaa sahanomistaja Elis Lahtinen. (Ruovesi-Lehti N:o 1 - 1936 perjantaina tammikuun 3 päivänä.)
Kaivoksen puutarha
Dahlian ja Chrysanthemin irtokukkia ja primuloita. Erilaisia keittiökasveja. KAIVOKSEN PUUTARHA Visuvesi, puh. 36
Tulipalon alku Visuveden Nuorisoseuralla
Tulipalon alku Visuvedellä. Viime perjantaina (24.3.1939) n. klo 15 aikaan havaittiin tulen päässeen irti Visuveden Nuorisoseuran talon katolla. Paikalle hälytettiin heti sam- mutusväkeä ja niin saatiinkin tuli paikallisin voimin sam- mutetuksi ennenkuin kirkonkylästä saapunut palokunta ehti paikalle. Tuli tuhosi kattoa n. 7-8 m2. Alkunsa se lienee saanut katolle lentäneestä kipinästä. (29.3.39)
Visuveden tiilitehdas palanut
15.6. klo 19 aikaan syttyi Otto Pesosen omistama Visuveden tiilitehdas tuleen. (Lähde Ruovesi Lehti 2 - 1940 - N:o 25)
Vaneritehdas Visuvedelle
"Faneeritehdas Visuvedelle. Huomattava rakennustyö, parhaillaan käynnissä Visuveden sahan alueella. - Ikävä keskeytys rakennustöissä sillä jo täällä olleet koneet jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle, ja koneet on siis täytynyt tilata uudelleen." (Lähde: RUOVESI LEHTI 2 - 1940 - N:o 46)
Suomi-Neuvostoliitto Seuran Visuveden osasto 1944
Suomi-Neuvostoliitto Seuran Visuveden Osaston perustaminen. ( vuodesta 1977 jatkaa Suomi-Venäjä Seuran Visuveden osasto.)
Visuveden Puu- ja Sekatyöväen ammattiosasto 1945
(Suomen Puutyöväen Liitto ry)
Visuveden Puunjalostustyöntekijäin ammattiosasto ry 15.5.1962 -
(Suomen Puunjalostusteollisuustyöntekijäin Liitto ry / Suomen Ammattijärjestö ry)
Visuveden Puutyöläiset ry 1974 -
(SAK)
Tulipalo Isosaaressa 5/4.1945
Juho Koivusen omistama asuinrakennus paloi maan tasalle Isosaaressa huhtikuun 5. päivänä 1945.
Lähde: Ruovesi Lehti, Torstaina huhtikuun 12. pnä 1945
V&U-Seura Visuveden Visu r.y. 1946
Visuveden VPK 1949
SPR:n Visuveden Osasto ry 1952
Saaren tupa paloi toukokuun 25 Helluntaina. 25 pnä illalla kauniin kesäpäivän vallitessa kyntö reisulla palon aiheuttaja kipinä pärekatolle, palo ensin yläosuus sammutusväki lähti pois, tunnin kuluttua sytty uudestaan ja sitte kesti sammuttaa kolme tuntia musta raunio läjä jäi jäljelle. (Kalle Koivusen muistiinpano.)
Ruovesi Lehti vuonna 1958
TALO PALOI PERUSTUKSIAAN MYÖTEN VISUSELÄN SAARESSA
Ensimmäisenä helluntaipäivänä oli Visuvedeltä kotoisin oleva työmies Kalle Koivunen lähtenyt Visuselän Isoonsaareen toukotöihin. Kylvötöiden lomassa keitti Koivusen äiti kahvia tilan asuinrakennuksessa. Noin klo 17.45 aikaan syttyi rakennus palamaan ilmeisesti pärekaton taitteeseen pudonneesta kipinästä. Saaressa sattumalta olleella tehtailija Lahtisen suurella moottoriveneellä sai Visuveden palokunta moottoriruiskunsa nopeasti palopaikalle. Palo saatiin sammumaan niin hyvin, että talosta tuhoutui vain välikaton yläpuolinen osa. Palokunta lähti pois paikalta ja jälkisammutuksesta jäi huolehtimaan talon omistaja erään toisen mieshenkilön kanssa. Laipion täytteissä vielä kytenyt tuli leimahti kuitenkin noin klo 23 aikaan yhtäkkiä liekkeihin. Palon vallalle ei mahdettu enää mitään, vaan talo tuhoutui täydellisesti. Palanut asuinrakennus oli n. 12 vuotta vanha. Se oli kaksikerroksinen sisältäen alakerrassa kaksi huonetta ja yläkerrassa kaksi huonetta. Talo oli viime ajat ollut kylmillään sillä Koivunen rakensi viime kesänä uuden talon Visuveden keskustaan aikoen myydä Visuselän tilansa.
- * -
Toinen lehtileike, mahdollisesti Kansan Lehti samana vuonna 1958
TALO TULESSA VISUVEDELLÄ
Ensimmäisenä helluntaipäivänä noin klo 16 - 17 välillä hälytettiin Visuveden palokunta Visuselän Isoonsaareen sammuttamaan työmies Kalle Koivusen omistamaa asuintaloa. Palo oli saanut alkunsa mahdollisesti pärekatolle lentäneestä kipinästä. Talo oli melko uusi, sillä samalla paikalla olleen talon tuli tuhosi toistakymmentä vuotta takaperin. Talo käsitti alakerrassa kolme huonetta, sekä yläkertahuoneet. Koivunen oli viime syksynä muuttanut Tampereelle rakentamaansa uuteen taloon ja aikonut myydä saaressa olevan hyväkuntoisen talonsa kesähuvilaksi. Helluntaina oli perhe tullut saareen kylvötöitä suorittamaan ja siinä ruuan valmistuksen aikana syttyi talo tuleen. Palokunta kiirehti palopaikalle proomuilla ja moottoriveneellä ja saikin se palon sammumaan ja talosta tuhoutui vain välikaton yläpuolinen osa. Palokunta lähti pois paikalta ja jälkisammutuksesta jäi huolehtimaan talon omistaja erään toisen mieshenkilön kanssa. Laipion täytteissä vielä kytenyt tuli leimahti noin klo 23 uudelleen ilmiliekkeihin. Tällöin ei enää palon vallalle mahdettu mitään vaan talo tuhoutui täydellisesti.
- KK.
Työehtosopimus 1963
17.6.1963 solmittiin Visuvesi Oy:n ja Suomen Puunjalostusteollisuus-työntekijäin Liitto ry:n välillä paikallinen työehtosopimus, samoin myöskin Aimon Höyrysahalla.
Työehtosopimuksen allekirjoitus 26.2.1964
Visuvesi Oy ja Visuveden Puunjalostustyöntekijäin ammattiosasto ry allekirjoittivat työehtosopimuksen Visuvesi Oy:n konttorissa.
Sopimus TEOSTON ja Visuveden Puunjalostustyöntekijäin ammatti-osasto ry:n välillä 27.5.1964
Alko Virroille 2.1.1970
Nitro Nobelin koeräjäytykset 10.3.1970
Tulipalo Alastalossa 1971
noin klo 23 syttyi Alastalossa tulipalo,
Tulipalo Myllymäellä 25.12.1971
Riihilahdessa (Ketolahti) oleva lato paloi 1.1.1973
Visuveden Yhteisalueiden hoitokunta 1978
Visuveden I Pusujuhlat 1990
Visuveden kylätoimikunta 1993
Visuveden Posti 100 vuotta 1994
1 pnä tammikuuta 1994 tuli 100 vuotta kuluneeksi siitä kun Visuveden postitoimisto perustettiin.
SNS:n Visuveden Osaston Hallituksen kokouksessa syksyllä 1990 TAP:n Visuveden konttorin kokoustiloissa.
Visuveden postilaisia vuonna 1951. Vasemmalla Eeva Leveelahti, Eine Viitapohja, Sirpa Someroja ja Selma Kauttu ja takana Seppo Kalliojärvi.
Niitä näitä
Halako-Manu eli Iso-Manu vainaa oli tämän kylän työväenyhdistyksen ensimmäisiä jäseniä ja kirjoitutti Reetansakin nimen jäseneksi. Kerran kuitenkin sattui, että Reeta riitaantui pahasti Manun kanssa ja kostoksi tästä otti Manu puheenvuoron seuraavassa yhdistyksen kokouksessa ja sanoi laupiaalla äänellään että ottakaa se mun akkani nimi siältä kirjoista pois.
Pusun maaherrasta on vanha polven muistossa monta mehevää muistoa ja kaskua. Sattui kerran eräänä paukkuvan kylämänä talvisena sunnuntaiaamuna joitain Ruovedelle aikovia virtolaisia kirkkomiehiä oikaisemaan jotenkin jotain Pusun maitten kautta vieviä silloisia palstateitä tai kyläntietä, tarkoituksenaan päästä ehkä maantielle. Mutta pellolla paraillaan pyllyllään kykkivä maaherra huomasi kirkkomiesten menevän väärään ja rupes siltä sialtaan viittomaan ja merkkiä antamaan, huutaen että menkää tota ja tota tietä, älkää sitä menkö se tiä viä helvettiin!
Visuveden Kaiut 12/1928,
Sekalaista
Sekailmoituksia. RUOVESI LEHTI 24.4.1924
----------
Ilmoitus.
Koska paikkakuntalaiset ovat ottaneet ikäväksi tavakseen miltei joka ilta ja varsinkin pyhä- ja juhlapäivinä kokoontua yleiselle maantielle Kirkonkylään teiden risteykseen, Osuuskaupan, Säästöpankin ja Ritoniemen talon väliselle alueelle, sulkien siten yleisen tien sekä häiriten ja ivaten sopimattomasti rauhallisia ohikulkijoita, niin saan täten ilmoittaa, että yleisöä kielletään laillisen edesvastuun uhalla vastaisesti kokoontumasta ryhmiin yllämainitulle paikkakunnalle. Liikenteen häiritsijät yleisellä maantiellä tullaan saattamaan edesvastuuseen. - Jos joillakin on keskinäisiä asioita toimitettavanaan, niin tehkööt sen muualla, eikä yleisellä maantiellä.
Ruoveden piirin Nimismiehen
virkahuone 19.4.1924.
J. F. Seikku.