Väinö Koivunen lintumetsällä joskus 1940 - 1950 luvulla Visuveden Isosaaressa.,

Väinö Koivunen joskus talvella Visuveden Isosaaren Pikkuniityn maastossa saaliinsa kanssa..,

9. heinä, 2012
Metsä- ja vesilinnut 1926 - 1938
Metsä- ja vesilintujen määrät 1926 - 1938
On myös säilynyt pieni muistivihko josta voidaan seurata metsä- ja vesilintujen saalismääriä vuosilta 1926 - 1938 eli kolmentoista vuoden ajalta.

Vuonna 1926 on vihkoon merkitty seuraavat metsälinnut, vesilinnut ja määrät:

Metsot. 11 kpl, Tuhkakoskelot 12 kpl
Teeret 23 " Heinäsorsat 38 "
Metsäkanat 14 " Telkät 4 "
Pyyt 8 " Ränkät 14 "

Vuosi 1927
Metsot 12 kpl Tuhkakoskelot 6 kpl
Teeret 8 " Heinäsorsat 28 "
Metsäkanat 11 " Telkät 2 "
Pyyt 7 " Ränkät 12 "

Vuosi 1928
Metsot 3 kpl Tuhkakoskelot 1 kpl
Teeret 18 " Heinäsorsat 21 "
Metsäkanat 6 " Telkät 2 "
Pyyt 13 " Ränkät 6 "

Vuosi 1929

Metsot 1 kpl Tuhkakoskelot 2 kpl
Teeret 3 " Heinäsorsat 1 "
Metsäkanat 6 " Telkät --------
Pyyt 2 " Ränkät 2 "

Vuosi 1930

Metsot ----kpl Tuhkakoskelot 1 kpl
Teeret 4 " Heinäsorsat 1 "
Metsäkanat 1 " Telkät ---- "
Pyyt ---- " Ränkät ---- "

Vuosi 1931

Metsot 2 kpl Tuhkakoskelot --- kpl
Teeret 7 " Heinäsorsat 10 "
Metsäkanat 2 " Telkät 1 "
Pyyt 2 " Ränkät 6 "

Vuosi 1932

Metsot 7 kpl Tuhkakoskelot 8 kpl
Teeret 11 " Heinäsorsat 9 "
Metsäkanat 4 " Telkät 1 "
Pyyt 8 " Ränkät --- "

Vuosi 1933

Metsot 2 kpl Tuhkakoskelot 3 kpl
Teeret 3 " Heinäsorsat 5 "
Metsäkanat 8 " Telkät 2 "
Pyyt 3 " Ränkät 9 "

Vuosi 1934

Metsot 6 kpl Tuhkakoskelot 2 kpl
Teeret 15 " Heinäsorsat 8 "
Metsäkanat 5 " Telkät 4 "
Pyyt 2 " Ränkät 9 "

Vuosi 1935

Metsot 4 kpl Tuhkakoskelot -- kpl
Teeret 4 " Heinäsorsat 18 "
Metsäkanat 1 " Telkät 1 "
Pyyt 5 " Ränkät --- "

Vuosi 1936

Metsot 6 kpl Tuhkakoskelot --- kpl
Teeret 4 " Heinäsorsat 16 "
Metsäkanat 7 " Telkät 7 "
Pyyt 1 " Ränkät --- "

Vuosi 1937

Metsot 5 kpl Tuhkakoskelot 1 kpl
Teeret 14 " Heinäsorsat 9 "
Metsäkanat --- " Telkät 1 "
Pyyt 2 " Ränkät 15 "

Vuosi 1938

Metsot 4 kpl Tuhkakoskelot 4 kpl
Teeret 2 " Heinäsorsat 16 "
Metsäkanat 5 " Telkät 1 "
Pyyt 1 " Ränkät 3 "

yhteensä 303 metsälintua ja 323 vesilintua = 626 lintua / 13 vuotta = keskimäärin 48 lintua vuodessa mutta vuosittaiset heitot ovat olleet kuitenkin suuria ja tilaston mukaan lintukanta olisi laskenut tuon jakson aikana erityisen huomion kiinnittyessä vuosiin 1929 ja 1930 !

1. heinä, 2012
Varjojen maassa

Pöytälaatikkoon 18 vuotta sitten unohtunut kirjoitelma.

Tarinoita varjojen maassa

on tositapahtumien pohjalta etenevä fiktiivinen kertomus joka liikkuu menneessä ajassa eläneiden ihmisten parissa. Kertomus ei ole puhdas sukuhistoria joskin sen syntyyn on eittämättä vahva merkitys ollut sukututkimuksella. - Koska on kysymys tarinoista niin aiheen käsittely on myöskin vapaampaa ilman, että kaikenaikaa olisi pysyttävä tiukassa lähdeaineistoon perustuvassa totuudessa.
Tarinoiden taustalla on kuitenkin kaikenaikaa kuin kertomuksen punaisena lankana juuri tuo lähde-aineistoon perustuva genealoginen juonellisuus. - Kuten saatetaan kuvitella, varjojen maassa voidaan edetä välillä yhtäälle ja sitten toisaalle. Tulemme huomaamaan kuinka ihmiset varjojen maassa pohtivat ja miettivät ikuista kysymystä synnin olemuksesta; tästä seuraa, että kuoleman suhdetta varjojen maan ihmiset myöskin miettivät.

Mikäli nyt niin onnellisesti (?) tulee käymään, että tämä kertomus ajan myötä tulee valmiiksi ja jos se sitten jonkun käsiin joutuu joka sen viitsii lukea niin siitä vaan sitten.

Visuvedellä maaliskuun 4. päivänä 1991

Erkki Järvinen

I

Kalpea kuunvalo valaisi kauniisti torpan pientä jääkukkien peittämää ikkunaa. - Jaakko kuunteli ristiriitaisten ajatusten vallassa yksinäisen suden ulvontaa joka kantautuu jostakin joen takaa ja häntä kylmäsi.

Ei hän mahtanut sille mitään, että tuvan permannolla narahtavat askeleet olivat hermostuneet; ei siksi, että häntä olisi varsinaisesti suden ulvonta huolestuttanut, mutta kuitenkin se häntä kiusasi. Kuusivuotias Iisakki oli päivän mittaan lasten tapaan telminyt itsensä väsyksiin ja nukkui sikeästi tuvan hämärissä repaleisten vällyjen alla. Iisakin uneen ei suden ulvonta yltänyt eikä hän kuullut uunin takaa tuvan nurkkauksesta ajoittain kuuluvaa tuskallista valitusta ja huutoa. - Jaakko sen sijaan ei tuntenut rauhaa ja tuo pohjattoman surullinen suden ulvonta vain lisäsi hänen rauhattomuuttaan saaden hänen jos mahdollista entistäkin levottomammaksi.

- Elettiin vuotta 1820 ja vaikka olikin jo huhtikuu, ei kevään tulosta näyttänyt olevan isompia merkkejä. Kuitenkin Jaakko ajatteli pelonsekaisin tuntein vuoden tuloa ..... viekö halla jälleen näillä joenrantamilla niukan viljan kuten niin monena muunakin vuonna. Mieleen nousivat siinä kuin kuvina muistot viimekesästä joka oli ollut tavallista raskaampi tuossa Ala-Kaukolan talon torpassa. Oli aivan kuin hän olisi nähnyt Tuomaan ja Ulriikan avuttomat lapsensilmät siinä edessään ..... Tuomas olisi nyt viidennellä ja Ulrika kolmannella vuodella.

- Jaakon ajatukset siirtyivät siihen keskikesän kauniiseen päivään jolloin hän oli vienyt Tuomaan kylmäksi kangistuneen ruumiin maan poveen. Eikä se ollut vielä riittänyt ..... runsaan viikon sisällä oli sama taival uudestaan kuljettavana Ulrika tyttöstä kantaen.

- "Synnin palkka on kuolema" ..... oli pappi sanonut kolkolla äänellä. Muisto oli niin voimakas, että Jaakko kirosi; ei siinä hänen mielestään ollut synnillä mitään tekemistä. Oliko se nyt sitten Jumalan tuomio .... että Jaakko oli kirkonmenon aikaan heinäkuun alun eräänä sunnuntaina maannut vihityn vaimonsa kanssa jättäen menemättä sellaisena sadepäivänä saarnan kuuloon?

- Anna hänelle oli sanonut, ettei tuohon "Jumalan ilmaan" Iisakkia voi lähteä viemään - "jää sinäkin kotiin; pitäähän minunkin jäädä pienempien lasten kanssa!" - Näin oli Anna sanonut, kyllä sen Jaakko muisti. Ja niin oli sitten kirkkoon meno jäänyt ja siinä ajatusten risteillessä muisti Jaakko vielä senkin miten sateen ja tuulen ulkona riehuessa oli "synnillinen himo" heihin mennyt ja vielä Jumalanpalveluksen aikoihin!
- Ei se Jaakon mielestä synti ollut - mutta olisi se nyt toisen ajan voinut katsoa ..... vaikka juuri tällä hetkellä mieltä kalvoikin epäilys; jos se oli sittenkin syntiä ..... olihan pappi sanonut vaikkei tiennytkään tapahtumasta mitään, että "Synnin palkka on kuolema." Mutta ei jumalauta, taisteli Jaakko ajatuksissaan - olisiko se nyt pitänyt kuusivuotiaan pojan kanssa lähteä ukkosmyrskyn keskellä kirkkoon ja jättää Anna pienten lasten kanssa yksin torppaan?

..... Ei hän voinut ymmärtää kaiken tarkoitusta ja olihan hän kysynyt papilta muttei tämäkään ollut tiennyt - oli vain toistanut nuo kylmät sanansa jotka nyt sitten saivat Jaakon tuskan valtaan. Kärsimystähän se oli merkinnyt myös Annalle; mutta ainahan elämä ollut pelkkää kärsimystä, mietti Jaakko siinä tuvan lattialankkuja mittaillessaan narahtelevin askelin. - Hymyn häive välähti hänen kasvoillaan kun hän siinä seisahti katselemaan ikkunan huurteisia jääkukkia ja kuunvalon kalpea kajastus osui hänen teräviin suupieliinsä; onhan niitä onnellisiakin aikoja ollut .... Jaakon katse tähysti joelle ja hän kuunteli; oli kuin rauha olisi laskeutunut kaikkialle - suden ulvominen oli tauonnut eikä pakkanenkaan enää nurkissa paukkunut, tuli vain räiskyi takassa.

Anna oli jo kolmatta päivää huutanut ja valittanut tuskissaan ja koko ajan oli susi ulvonut pohjattoman syvää surullista kaihoaan. Oli onni, että vanha Greta oli heti sanan saatuaan hiihtänyt Ala-Kaukolan torppaan Annalle avuksi. Ei siinä Jaakko olisi mitään muuta voinutkaan; "Nyt viet sanan Gretalle, että tulee heti kun pääsee" oli Anna sanonut hyvissä ajoin Jaakolle kun vielä pystyi Isakin perään katsomaan.

- Jaakko havahtui ajatuksissaan kun hiljaisuuden rikkoi lapsen hento itku torpan tuvassa. Vanha Greta tovin kuluttua ilmestyi Jaakon näköpiiriin käärö sylissään ja kun Jaakko sanoi ensisanoikseen "anna Greta" niin siihen tämä vanha Greta vastasi ystävällisellä äänellään, että "no saathan sinä Anna Gretan, eikä Annallakaan mitään hätää ole!" - Anna-Greta oli sitten tytön nimeksi tullut kuin vahingossa ilman sen suurempia miettimisiä ja sillä nimellä hänet aikanaan kastettiin.

Elämä jatkui Ala-Kaukolan talon torpassa entiseen tapaan ja seuraavan vuoden 1821 syksyllä tuuditettiin kehdossa pikku Jaakkoa jolle äiti oli antanut nimen pojan isän mukaan. Torpan tenavat kasvoivat vuosi vuodelta ja päivät toivat mukanaan iloja jos toivat välillä surua ja huoltakin mutta elämä kulki omaa latuaan. Keväänkorvalla 1824 täyttyi kehto jälleen ja pojan nimeksi annettiin Juho. - Jaakko Tuomaanpoika asui perheensä kanssa tuota Ala-Kaukolan talon Kohtamäki-nimistä torppaa täällä Kurikan Luovankylässä kunnes he toukokuun loppupuolella 1827 muuttivat Ilmajoen Röyskölänkylään Lahti-Röyskön talon Pömbölän torppareiksi. - Ei Jaakko Tuomaanpoika ehtinyt kovin pitkään olla Pömbölän torpassa Lahti-Röyskön torpparina sillä hän kuoli 39 vuotiaana 29. päivä syyskuuta 1828, siitä kun kului kahdeksan kuukautta niin Anna synnytti 30. toukokuuta 1929 tytön joka sai nimekseen Susanna. - Vajaan vuoden kuluttua Susanna sitten kuoli 21. toukokuuta 1830.

- Anna jäi miehensä kuoleman jälkeen 40 vuotiaana elämään tuota Pömbölän torppaa. Iisakki joka oli perheen vanhin poika oli tuolloin vuonna 1830 täyttänyt 15 vuotta ja hän lähti sitten Tampereelle missä hän oli pari vuotta, palaten sitten takaisin Pömbölään.
- 24 vuotiaana Iisakki sitten vihittiin Ilmajoella 21. kesäkuuta 1838 ja Iisakin vaimo oli Jalasjärveläinen 19 vuotias Maria Justiina Samuelintytär - nuori pari jäi sitten asumaan tuohon Lahti-Röyskön talon Pömbölän torppaan missä Maria oli miniänä. Pömbölässä syntyi nuorelle parille kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, heidän nimensä olivat Susanna, Maria, Samuel ja Isaak. Nuoren torpan isännän Iisakin perheen kasvaessa ja samanaikaisesti iän karttuessa myöskin Iisakin sisaruksilla, nämä alkoivat hankkiutua pois torpasta.

28 vuotias Anna-Greta tavataan Ilmajoen Kuhnassa vuonna 1848 .... "voi täällähän minä olen ollut jo pitkään" kertoi hän ja jatkoi "vanhin poika on jo kolmenvuoden ikäinen, tämä Jacob tässä ... ja Isak täyttää pian vuoden." Tapasimme tuolloin Kuhnassa käydessämme myös Anna-Gretan puolison Iisak Jaakonpoika Kuhnan mutta emme ehtineet jäädä juttelemaan. Toivotimme hyvää jatkoa ja pois lähtiessämme kysyimme Anna-Gretalta onko hän kuullut veljestään Jaakosta mitään .... hänhän on jo 27 vuotias muistelimme ja Anna-Greta arveli Jaakon olevan Kennkilän torpassa täällä Ilmolassa. Olimme kuitenkin menossa Oja-Röysköön ja tapasimme siellä Anna-Gretan toisen veljen, 24 vuotiaan Juhon jolta sitten kuulimme, että hänen äitinsä meni noin vuosi sitten uudelleen vihille 59 vuotiaana leskitorppari Iisakki Juhonpoika Hautalan kanssa. Siellä Ala-Pirin Hautalan torpassa heidän ilmeisesti pitäisi asustella. - Niinpä sitten kierroksemme selvittikin, että Lahti-Röyskön talon torppareina Pömbölässä eli vuonna 1848 Iisakki Jaakonpoika ja vaimonsa Maria Justiina Samuelintytär neljän lapsensa kanssa.

*

Kun sitten joulukuussa 1849 poikkesimme Virroille Wermas-nimiseen taloon, kuulimme että talollinen Isack Jacobsson perheineen oli muuttanut Ilmolasta tänne Wermaalle. Perheen vaimo oli kuulemma Justina Samuelsdotter, syntynyt Jalasjärvellä ja kertoivat perheeseen kuuluvan neljä lasta.

Olimme hiukan hämillämme mutta kyllä siellä sitten tapasimme entisen Pömbölän torpan väen, mutta emme udelleet miten he tänne olivat joutuneet? Kieltämättä kyllä olimme uteliaita, varsinkin kun muistimme miten aikoinaan joskus nuorena miehenä Ilmolassa Iisakki olisi kärsinyt rangaistuksen syytettynä juopumuksesta?

Aika kului ja perheen vaimo Justiina kuoli 30 vuotiaana toukokuussa 1850 ja taloon muutti sitten 7.12.1850 33 vuotias Lisa Johansdotter Hemming yhdessä aviottoman poikansa Samuel Valentinin kanssa. Seuraavan vuoden heinäkuussa kertoivat, että talollinen Isack Jacobssonilla olisi ollut August niminen poika?

Vuodet vierivät sitten ilman, että olisimme Iisakista mitään kuulleet kunnes sitten seuratessamme vuoden 1906 helmikuussa Ruovedellä Väärinmajan kylässä Hyyrylän tilalla edesmenneen talonvanhuksen Juho Jaakonpoika Hyyrylän perunkirjoitusta niin tässä tilaisuudessa sanottiin muun ohella seuraavaa: "Edesmenneen veljen; torppari Iisakki Jaakonpoika Salon, Virtain pitäjän Virtain kylästä - laillisessa ijässä olevat lapset; pojat: itselliset Iisakki Iisakinpoika Salosen ja Juho Iisakinpoika Salon, Sisaret: torpanvaimot Sanna Iisakintytär Ristaniemen ja Karoliina Iisakintytär Ilanderin, kaikki Wirtain pitäjän Wirtain kylästä ja talon muorin Maria Iisakintytär Rautalahden Ruoveden pitäjän Kukonpohjan kylästä."

Kyllähän me Juho Hyyrylän tunsimme (entinen Visuveden Rantapusun isäntä) ja tiesimme, että hänen veljensä oli Iisakki - emme vain olleet kuulleet Iisakin vaiheista mitään yli 50 vuoteen ja ilmeisesti Iisakki oli kuollut mutta nyt mainittiin hänen; Iisakin laillisessa ijässä olevat lapset - koitimme heitä palauttaa mieliin ja siinähän ensin mainittiin Iisakki joka oli Iisakin ja Justiinan neljäs lapsi, ... sitten mainittiin Juho josta meillä ei ollut tietoa, .... seuraavana mainittiin Sanna joka oli tottakait vanhin lapsista. Samuelia ja Augustia ei mainittu lainkaan, olivatkohan kuolleet. - Emme muistaneet myöskään Karoliinaa vaikka kuinka mietimme mutta olihan lapsia tietysti syntynyt lisää niinä vuosina kun emme heistä mitään kuulleet. - Emme nyt sitten tällä kertaa palaa enempää Iisakki Jaakonpojan vaiheisiin ja jätämme myös heidän lastensa vaiheet myöhempään sillä voimmehan niihin palata milloin haluamme.

Jäimme miettimään, että olisi mielenkiintoista palata ajassa takaisin Ilmolaan ja vuoteen 1848 Röyskölänkylän Latva-Kuhnalaan jota myös Riihi-Kuhnalaksi on kutsuttu .... tai vaikka vieläkin kauemmaksi taaksepäin, mutta menkäämme nyt ensin tapaamaan Anna-Gretaa.

Anna-Greta oli vaipunut ajatuksiinsa; häntä vaivasi epämääräinen hämärä muistikuva jostakin mitä hän ei saanut mieleensä. Se kiusasi häntä kuin ainakin sellainen asia voi kiusata mitä ei saa selvästi mieleensä.

- "Isien pahanteot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen" mutta missä yhteydessä hän oli näin kuullut sanottavan ja kuka sen sanoi - sitä hän ei saanut mieleensä ja tämä häntä nyt kiusasi.

Sen hän vain hämärästi muisti, että hän oli ollut silloin hyvin pieni mutta vaikka hän miten olisi yrittänyt koota muistikuviaan lapsuudesta, ei hän tätä muistoa pystynyt sijoittamaan mihinkään määrättyyn aikaan tai tapahtumaan. Hänen oli tehnyt mieli kysyä sitä vanhalta Gretalta mutta enää ei sitäkään voi tehdä sillä Greta oli nukkunut pois. Kukaan ei tiennyt kuinka vanha Greta oli ollut ja sanottiin, että Luovankylässä oli aina totuttu siihen, että vanhaa Gretaa haettiin milloin lasta odotettiin tulavaksi. Jostain kumman syystä myös Greta oli aina tiennyt vastauksen siihen mitä häneltä oli kysytty. - Saattoikin juuri tästä johtua ettei Anna-Greta ollut saanut kysymystä tehdyksi ja oli kuin hän olisi alitajuisesti vastausta pelännytkin.

Jacob ja Isak leikkivät siinä Latva-Kuhnalan pirtin permannolla talon vanhanemännän rukin pyöriessä vinhaa vauhtia. Ulla Juhontytär hätisteli lapsia etteivät nämä olisi tulleet liian lähelle pienine sormineen. Jaakko Antinpoika oli ollut mietteissän ja kopisteli piippuansa takan kiveykseen eikä ollut tapana kiirehtiä häneltä vastausta. Anna-Greta oli pidetty miniä Kuhnalassa ja hän oli oppinut talon tavoille; nytkin hän tiesi, että kun vanhaisäntä saa piippunsa sytytettyä astelee tämä sitten pirtin ikkunan ääreen missä sitten rykii aikansa haikuja piipustaan vedellen kunnes siirtyy istumaan omalle paikalleen pirtin jykevään keinustuoliin. - "Kuhna vain ei tulisi hallaöitä niin sato olisi keskinkertainen" ja perään heti hän sitten sanoi kuin olisi tiennyt Anna-Gretan mietteet - "ei ole hyvä kaikkea ennakolta tietää, elämä kulkee siitä huolimatta."

*

Jaakko Antinpojan vastaus ei ollut Ulla Juhontyttären mieleen - sen huomasi siitä, että rukki alkoi pyöriä entistäkin taajempaan. Sensijaan Anna-Greta oli tyytyväinen sillä vastaus oli kuin herättänyt hänet unesta. ..... Vanhaemäntä oli kysynyt jotain puolisoltaan kun tämä tuli pirttiin ja niin hän oli myös odottanut vastausta. Mutta silti talon miniä oli varma, että Jaakko Antinpoika ei ollut kiinnittänyt kysymykseen mitään varsinaista huomiota. Vanhalla isännällä oli ihmeellinen kyky vastata hänelle joka ei kysynyt ja joka kysyi sai ueimmiten odottaa vastausta. Nytkin Ulla Juhontytär oli jäänyt vastausta vaille ja tiesi vanhastaan saavansa vastauksen joskus täysin yllättäen. - Tämä oli syy miksi hän nyt ei ollutkaan tyytyväinen.

Toki hän miehensä tavat tunsi joten ei niissä mitään uutta ollut mutta kuitenkin aina oli yllättävää kenelle Jaakko Antinpoika vastasi. - Paappa keinuttaa, tahtoi Isak heti kun isäntä oli istahtanut pirtin keinuun. Isak olikin usein tahtomassa keinuun paapan polvelle ..... aina kun tällä vain oli aikaa siihen istahtaa.
Kipaiseppas Jacob katsomaan joko isää näkyy tulevaksi kehoitti Anna-Greta kolmevuotiasta poikaa joka innolla lähti heti ulos katsomaan jos vaikka hyvinkin isä olisi tulossa. Isak Jaakonpoika .... Anna-Gretan puoliso oli Ylitaloos käymäs ja häntä jo oroteltiin tulevaks, oli jo aamusta lähtenyt eikä vielä kuulunut. Jacob oli tahtonut isän mukaan muttei ollut tällä kertaa päässyt isän mennessä jalkaisin.

*

Ylitaloon oli matkaa Larva-Kuhnasta vajaa kolme kilometriä tietä pitkin kulkien. Alunperin Ylitaloo oli Rinta-Röyskölän maita josta se oli erotettu aikanaan. Isak Jaakonpoika mietti siinä kulkiessaan näitä Röyskölänkylän talojen muodostumisia; Larva-Kuhnakin oli erotettu Yli-Kuhnalasta joka alunperin oli Kuhnala - miten lie ajatus lentänyt, Isak muisti vanhan tarinan joka kertoi suuresta tulvasta ... silloin oli hauki uinut Kuhnalan uuniin. Isak naurahti; olipahan siellä valmiina paistettavaksi.
Nimismies Öberg aikoinaan oli himoinnut Kuhnalaa muttei ollut saanut. Mikko Matinpoika se oli silloin isäntänä Kuhnalassa ja oli tämä selittänyt; verot olen jotakuinkin hoitanut kruunulle ja rykmentille, talo kun silloin luettiin sotalaitoksen verotaloksi - ja vielä pitää elättää perin vanhaa isää, äiti on sokea ja sisar mykkä joten ei tästä niin helppoa ole lähteä, antakaa nyt kaikinmokomin talon pysyä meillä kun verommekin olemme maksaneet ..... oli Mikko vedonnut. Olipa Mikko hakenut taloa silloin perinnöllekin ja niinhän siinä oli käynyt ettei nimismies ollut taloa saanut hyvistä yrityksistä huolimatta.

Kuhnala oli Röyskölänkylän suurin talo peltoalan puolesta; 19 tynnyrinalaa, tulvat ja halla olivat yleisiä keväisin joten sato harvoin hyväksi muodostui - jos koskaan. Isak Jaakoonpoika pani merkille kuinka ojien vedet eivät virranneet ja hän kyllä tiesi syynkin siihen, mutta miten niihin saisi kaltevuutta kun savi tahtoo kuohua ja paikoin tukkii ojat? Hän tahtoi nähdä ja keskustella asiasta Ylitaloos joka oli kylän keskellä, miten siellä asia nähdään tällä kertaa?

Tänä vuonna kun tilanne ei ollut kovin paha, asiaan pitäisi kiinnittää huomiota ja tehdä mitä tehtävissä on mutta toimiin olisi käytävä Röyskölänkylän jokaisessa talossa kaikin miehin jotka vain työhön ehtivät käydä käsiksi. - Ylitaloos sitten kun asiasta oli puhuttu niin monet olivat sanoneet, että ei ole ihmisen määrättävissä millainen sato tulee; Herra antaa ja Herra ottaa oli ollut kovin monien mielipide ja olipa siellä Isak Jaakonpoikaa varoitettukin; jos et sinä siihen tyydy niin vaikeata sinulle tulee! Niin oli sitten Isakin palattava takaisin Kuhnaan tyhjin toimin ja ristiriitaisten ajatusten vallassa koska ei hän ihan kaikesta ollut samaa mieltä mitä Ylitaloos oli keskusteltu, mutta minkäs sille nyt sitten teet kun kyläläiset eivät olleet samaa mieltä; olivatpa sanoneet niinkin, että jos olisi Herran tahto niin ojat pysyisivät auki mutta koska ne eivät pysy niin se työ mikä niiden aukipitämiseen uhrataan, ei ole siunauksellista työtä?

Tämä harmitti Isak Jaakonpoikaa kovin siinä kun hän asteli takaisin kotia kohti ja katseli peltoja tien varrella. Kuhnassa sitten asista ei paljon puhuttu koska se oli puhuttu jo ennenkuin Jaakko Antinpoika oli poikaansa kehoittanut käymään Ylitaloos jotta ei päästäs sanomaan ettei Kuhnassa toimeen tartuta. Tämä ei kuitenkaan ollut sellainen asia joka olisi vain Kuhnaa koskenut; se oli koko Röyskölänkylän yhteinen asia mutta koska nyt asia näyttää olevan puhuttu niin mitäs siitä nyt sitten enää - kaipa se nyt sitten menee Herran tahron mukaan päätteli Jaakko Antinpoika kuultuaan Isakilta ettei asia saanut kannatusta Ylitaloos.

Sinä päivänä Kuhnassa toistettiin vanhan isännän sanat; ei ole hyvä kaikkea ennalta tietää, elämä kulkee siitä huolimatta, samalla kuitenkin hartaasti toivottiin ettei tulisi hallaöitä! Päivät kuluivat ja elämä jatkui Röyskölänkylässä ja päivät vaihtuivat vuosiksi. Pellot pysyivät hallanarkoina ja keväiset tulvat tekivät tuhojaan, milloin enenmmän milloin vähemmän. Tuskin koskaan hyvää satoa saatiin missään kylän monista taloista joiden pellot olivat hajallaan siellä sun täällä. Heinäsadot olivat kuitenkin keskinkertaisia ja karja sai ruokansa ihmisten tullessa toimeen.

*

Heikko salaperäinen valo näkyi suolta ja Anna-Greta lähti kulkemaan sitä kohti; oli kuin jokin selittämätön voima olisi vetänyyt häntä eteenpäin. Välillä tuo valo katosi näkyäkseen taas toisaalta - ja juuri kun hän oli varma, että nyt se on aivan edessä niin hän huomasi sen kadonneen.

Kääntyessään hän jälleen selvästi näki kuinka sinertävä valo häilyi edessä oikealla ja niin hän taas kulki sitä kohti mutta aina vain tuo salaperäinen valo hävisi kun hän oli sen tavoittamaisillaan. Anna-Greta oli kulkenut näiden himmeiden valojen vallassa niin ettei lainkaan huomannut ajan kulumista, kunnes yksinäisen suopöllön huhuilu havahdutti hänet! - Yrittäessään sitten saada tuon suopöllön näköpiiriinsä hän havaitsi ennen kulkemattoman polun edessään ja lähti sitä uteliaana kulkemaan. Oli kuin hän olisi tiennyt, että tuon polun päässä on jotain mikä hänen täytyy nähdä. Anna-Greta kulki ja kulki tuota polkua joka aina välillä katosi tullakseen taas jonkun matkan päästä näkyviin .... ja edessä vilkkui tui salaperäinen himmeä sinertävä valo. Mutta miten kauan hän kulkikin ei tuo valo vain tullut yhtään häntä lähemmäksi ja silloin Anna-Greta alkoi tuntea selittämätöntä kauhua. Polkukin oli kadonnut kokonaan ja mihin tahansa hän katsoi joka puolella oli pelkkää hyllyvää suota.
- Lyyhistyessään siihen suomättäälle hän sitten näki kuinka kaukana suolla kulki yksinäinen nuori mies ja hän tunsi kuinka syksyn kylmä tuuli puhalsi hänen ylitseen. Silloin hän näki, että Isak se siellä kulkee mutta miten hän on niin kasvanut ja kuinka hänen kasvonsa ovat niin punaiset? Juuri kun hän aikoi kysyä Isakilta jotakin tämä heilautti hänelle kättään jossa näkyivät selvästi myös punaiset laikut. Hän kuuli kuinka Isak sanoi hänelle, että nyt on kevät tulossa ja Anna-Greta tunsi myös kuinka kevään merkit olivat ilmassa ja jälleen hän näki nuo himmeät häilyvät liekit - tällä kertaa aivan Isakin yläpuolella.

Sitten Anna-Greta aivan kuin tiesi, että kohta Isak vajoaa suohon ja hän yritti huutaa varoituksen - mutta samalla hän tiesi sen turhaksi. Niin hän sitten katseli kuinka tuo sinertävä valo entisestään alkoi himmentyä ja häilyä kunes se katosi kokonaan eikä hän enää nähnyt Isakia. Mättäältä noustuaan lähti Anna-Greta jälleen kulkemaan ja kuin ihmeen kautta hän pääsi eteenpäin tuolla hyllyvällä suolla ja hän tunsi tunsi kuinka jälleen oli myöhäinen syksy; siksi hän olikin kovin yllättynyt kun hän löysi suomättäältä pienen lapsen silti kuitenkin tietäen tuon pojan nimenkin .... se oli Johan ja otettuaan tuon lapsen syliinsä Anna-Greta jälleen tunsi kevään tulon ja näki sinivuokkojen kukkivan suon laidalla.

Katsellessaan siinä suon laidassa kukkivia sinivuokkoja hän aivankuin näki jälleen virvatulien loisteessa pienen heiveröisen lapsen, mutta tämä lapsi nukkui rauhallisesti. Samassa hän näki siinä ympärillään puolisonsa Isak Jaakonpojan surullisen hahmon ja molemmat poikansa Jacobin ja Isakin.

- Ukkonen riehui ulkona ja satoi vettä taivaan täydeltä Anna-Gretan nukkuessa rauhatonta untaan siinä Isak Jaakonpojan vieressä. Isak oli päivällä pellolla niin loppuun väsynyt ettei tiennyt mitään vaimonsa rauhattomasta unesta vaikka Anna-Greta oli täysin hien vallassa. ...... Anna-Greta ei ollut päässyt pois tuolta hyllyvältä suolta vaan hän harhaili siellä pitkiä matkoja kunnes aivan kuin vilaukselta jälleen tapasi pienen pojan keskellä talvea kovalla pakkasella - hänelle aivan kuin kerrottiin, että poika oli nimeltään Matts, mutta tuo poika vain käväisi hänen luonaan kadoten sitten pois. Seuraavaksi hänelle tuossa unessa ilmestyi yskivä pikkupoika ja silloin kukkivat sinivuokot aarnitulien loisteessa. Tuli talvi ja hän kulki tuolla kapealla polulla edelleen kun hän sitten kaikin voimin yritti auttaa pientä lasta ja hän kuuli miten tuo lapsi yritti kovasti saada ilmaa mutta sitten tuo lapsi muuttui kasvoiltaan siniseksi ja tukehtui. ..... Anna-Greta harhaili edelleen suolla ja häntä vastaan tulli pieni tyttö joka sanoi nimensä olevan Maria - sitten pitkähkön ajan kuluttua hän jälleen tapasi tytön, tämän pikkutytön jälkeen sitten hän uudelleen näki Isakin kasvot ja kädet täynnä punaisia täpliä ...... vähitellen Isakin hahmo katosi ja kevät muuttui talveksi, samalla Anna-Greta kuuli kuinka Isak huusi: "minä tulen, etkö sinä sitä tiedä?" - Mutta edelleen sitten kun hän hoippui suolla hän aivan kuin näki puolisonsa; mutta miten hän oli niin turvonnut joka puolelta - sitten yhtäkkiä Anna-Greta näki jälleen nuo kauan tavoittelemansa salaperäiset himmeät virvatulet suolla ja tällä kertaa hän näki ne selvästi vaikka ne eivät kirkkaita olleetkaan!

Anna-Greta lähti kulkemaan niitä kohti ja näki miten nuo salaperäiset tulet muodostivat selvän polun ja eteenpäin kulkeissaan hänen korvissaan soi heleä musiikki jollaista hän ei ollut koskaan kuullut. Nuo aarnitulet suorastaan loimusivat ja tanssivat hänen kulkeissaan eteenpäin ja askelensa oli keveä sillä hän kuuli ja näki kuinka Isak Jaakonpoika kutsui häntä siellä polun päässä. - Ei ollut Isak Jaakonpojan kasvoissa mitään turvotusta ja Anna-Greta suorastaan juoksi eteenpäin päästäkseen puolisonsa luo. Lähestyessään miestänsä hän ilokseen näki miten tämän luo samalla ilmestyivät kaikki heidän lapsensa - vain Jacob, Anders, Johan ja Maria puuttuivat ja hän kuuli miten Isak Jaakonpoika lupasi heidän tulevan myöhemmin - siellä olivat Isak, Johan nuorempi, Matts, Salompn, Mickel, Sanna ja Isak nuorempi.
Anna-Gretan päästyä heidän luokseen he kaikki syleilivät häntä sanoen jo odottaneensa häntä tulevaksi! ..... Voi kuinka täällä on kaunista, ihaili Anna-Greta koko ajan kun he riensivät yhdessä eteenpäin - sinivuokot ja kielot kukkivat jokapuolella ja voi kuoinka tuolla on paljon mansikoita; en ole milloinkaan nähnyt tuollaista määrää mansikoita!

- Juuri silloin kaikki aivan yllättäen katosi ja Anna-Greta huomasi istuvansa yksin suolla kostealla mättäällä ja hän kuuli äänen joka sanoi; sinä olet nyt nähnyt unessa paljon tulevaista jolle et voi mitään. Kun heräät unestasi ei sinun sallita mitään muistavan mitä nyt olet nähnyt; kaikki pyyhitään pois muististasi sillä ei ole hyvä kaikkea ennakolta tietää, elämä kulkee siitä huolimatta.

Sen sijaan sinua tulee koko elämäsi ajan vaivaamaan ajatus siitä, että isien pahateot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen. Tätä sinä tulet aina miettimään mutta siitäkään sinun ei sallita muistavan enempää elonpäiviesi aikana.
- Osa sinun lapsistasi tulee aikanaan jättämään nämä lakeuden pellot taakseen ja sinun jälkeesi tulee poikia ja tyttäriä joiden elämässä tulevat eteen monet suuret vaikeudet ja surut - monenlaiset sairaudet tulevat koittelemaan jälkeesi tulevia ja hekin tulevat ajattelemaan isiensä pahatekoja, kuten sinäkin. Tästä seuraa, ettet sinäkään saa synninpäästöä ennen kuin aikasi on täyttynyt ja muistat jälleen mitä sinulle on nyt unessa näytetty. Sinun tulisi kuitenkin aina kunnioittaa isiesi työtä ja sinä tuletkin kokemaan paljon ristiriitaa sen kanssa, että aina ajattelet vain isiesi pahatekoja!

*

- Kirkas nousevan auringon säde osui suoraan Anna-Gretan kasvoille ja hän heräsi uuteen päivään. Hieraistuaan unet silmistään hän muisti nähneensä yön aikana jotain unta jonka hän tiesi olevan merkityksellistä, mutta mitä se oli - siitä hänellä ei ollut minkäänlaista mielikuvaa.

Eikä asia häntä siltä osin millään tavoin edes vaivannut kun hänen mieleensä nousivat Jaakko Antinpojan sanat "Ei ole hyvä kaikkea ennalta tietää, elämä kulkee siitä huolimatta!" Hän oli hieman yllättynyt siitä miten nuo sanat nyt ensimmäisenä hänen mieleensä nousivat - mutta ei hän sitäkään jäänyt miettimään.

Loppusanat

I Jaakko Tuomaanp

s. lauantaina 20.6.1789 Kurikka Kisko, räätälin poikana, oli vihitty Kurikassa sunnuntaina 20.12.1812 Anna Jaakontyttären kanssa., perhe muutti Kurikasta keskiviikkona 23.5.1827 Ilmajoen Röyskölänkylään Lahti-Röyskön talon Pömbölän torppareiksi. - Tuolloin kirjoitetusta muuttokirjasta ilmenee, että "läsä i bok väl och rent" eli sisältä lukutaito on ollut hyvä., sekä "utantill { A b c= Boken och Luth. Katech., = A B C = kirja ja Lutherin Katekismus ulkoa seurakunnan kanssa
- Jaakko kuoli maanantaina 29.9.1828 Ilmajoella.

Torpan vaimo Anna Jaakontytär oli s. sunnuntaina 14.12.1788 Kurikka Iso-Kurikka ja hän avioitui Jaakko Tuomaanpojan kuoltua uudelleen, leskitorppari Iisakki Hautalan kanssa.

II

Jaakon ja Annan lapset olivat:

1) Isak s. 19.9.1813,
2) Tuomas s. 10.8.1815,
3) Ulriika s. 16.9.1817,
4) Anna-Greta s. 5.4.1820, [ KUHNA ]
5) Jacob s. 3.10.1821,
6) Johan s. 27.4.1824, [ KOHTAMÄKI / PÖMBÖLÄ / KENKKILÄ / WERMAS / RANTAPUSU N:o 1 / HYYRYLÄ ]
7) Susanna s. 30.5.1829,

Anna-Greta

avioitui 7.2.1845 Ilmajoella, puoliso Isak Jaakonpoika Kuhna s. perjantaina 30.7.1824 Ilmajoen Röyskölänkylän Yli-Kuhnalassa ja kuoli sunnuntaina 29.3.1868 Röyskölänkylän Larva-Kuhnalassa vesipöhöön, - Anna-Greta kuoli siellä Larva-Kuhnalassa torstaina 9.4.1868 lavantautiin (Tarmtyfus - Typhus addominalis).

III

Isakin ja Anna-Gretan lapset synt. Ilmajoella:

1) Jaakko s. 23.2.1845, tuli 5.12.1870 Visuvedelle ja k. 4.11.1905 Visuvesi Haippo,
2) Isak s. lokakuussa 1847 ja k. 22.4.1865 siellä, "koppor" (isorokko),
3) Johan s. 24.11.1849 ja k. 4.5.1850 siellä, "kikhosta" (hinkuyskä),
4) Anders s. 22.4.1851 ja k. 29.7.1906 Ulvilan Toejoella, (halpaantui), [ Palonen Anders ]
5) Johan s. 28.8.1853 ja k. 6.9.1929 Väärinmaja Autionmaa, [ Heinonen / Autionmaa ]
6) Matts s. 24.1.1856 ja k. 26.1.1856 siellä Ilmajoella "oang sjuk" (ei mainittu tautia "Morbi neonatorum")
7) Salomon s. 15.1.1857 ja k. 13.5.1857 siellä "hosta" (yskä),
8.) Mickel s. 21.4.1858 ja k. 6.11.1861 siellä "stryp sjuka" (kuristustauti),
9) Maria s. 28.9.1860 ja tuli 1873 Rantapusun e. T. is. Juha Jaakonp. kasvatiksi, Riemun pikkupiika, papink. luovutettiin Tampereelle 15.6.1874, kuoli Ala-Jarkon Riemussa 27.6.1874 (hivutustauti),
10) Sanna Greta s. 20.1.1863 ja kuoli 22.3.1868 Ala-Jarkon Riemussa "oang sjuk" (ei mainittu tautia),
11) Isak s. 7.12.1865 ja kuoli siellä Ilmajoella 20.3.1868 "oang sjuk" (ei mainittu tautia),

-------------

On Joulu ad. 1886 kun Frans Manuel hoputtaa hevostaan sakeassa lumipyryssä kohti kotiaan; ajatukset harhailevat edestakaisin ja aina uudestaan ja uudestaan hän miettii sitä mitä sokea kirkkoherra Durcman oli puhunut saarnassaan yksinkertaisin sanakääntein jotka sitten olivat painuneet Franssin mieleen niin voimakkaasti, ettei hän voinut olla niitä miettimättä siinä yksinäisellä metsätaipaleella ajaessaan; etäältä Haukkasydänmaan suunnalta kuului välillä yksinäisen suden ulvonta muttei se häntä vaivannut, aisakello vain kilkutti ja raukeana Frans kertasi kirkkoherran sanoja: "Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näki suuren valkeuden, ja jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niiden ylitse se kirkkaasti paistaa. Sinä lisäät kansaa ja lisäät hänelle iloa; sinun edestäs iloitaan, niinkuin elon aikana iloitaan, niinkuin saaliin jaosta iloitaan. Sillä sinä olet heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän vaatijansa sauvan särkenyt, niinkuin Midianin aikana. Sillä kaikki sota ja meteli ja veriset vaatteet pitää poltettaman ja tulella kuluttaman. Sillä meille on lapsi syntynyt ja .........." Ei Frans tätä kaikkea ymmärtänyt mutta hänkin oli iloinen siinä pimeyden keskellä vaeltaessaan ja hän ajatteli pieniä lapsiaan jotka siellä kotimökissä odottivat häntä äitinsä kanssa kotiin kirkkomatkalta, hän ajatteli myöskin kuinka kuoleman varjo oli ollut heidänkin elämässään joitain vuosia aikaisemmin kun pieni Toivo -poika oli Joulun alla saatettu kirkkomaan multiin. Ja nyt Iita Maria siellä kotona odotti uutta pienokaista......... Sitten Franssin ajatukset siirtyivät muistelemaan miten Olga ja Tyyni, hänen pienet tyttärensä kesällä olivat keikkuneet uuden torpan hirsikehikolla ja jonka hän saisi sitten ensi keväänä valmiiksi ja sitten heillä olisikin vähän paremmat oltavat..... tämänkaltaisia ajatuksia Frans siinä mietti kun hän sitten saapuikin päivän koitteessa kotimökille; saatuaan hevosen riisuttua ja suojaan hän astui tupaan jossa lapset jo leikkivät kylmällä permannolla Iita Marian jaloissa pyörien. Niinpä sitten Frans nostikin pienimmäisen tytön syliinsä siitä permannolta ylös heilauttaen, Tyyni -tyttönen oli vasta siinä kolmen - neljän vuoden ikäinen ja nauraa kihersi iloissaan päästessään isän suureen syliin. .............. Sitten, melkein kohta Frans laski hiljaa varovasti tyttärensä takaisin permannolle ja itse lyyhistyi siihen viereen kasvot kellertävänä ............... kuoleman varjo oli saapunut varoittamatta torppaan. Tyyni sitten aikuisena muisti tämän elämänsä loppuun saakka.

/ / / / / /

Iita Maria Juhantytär vihittiin kumpaisenkin ensimmäiseen avioliittoon Frans Manu Juhanpojan kanssa Juhannuksen aikoihin 1879. Iita oli tuolloin 21 vuotias morsian ja Frans oli 24 vuotias. Vihille mennessään Iita odotti ensimmäistä lastaan joka syntyi saman vuoden syksyllä. Kaikkiaan heille syntyi neljä lasta joista pojat kuolivat jo lapsena ja tytöt jäivät eloon. Iita ja Frans eivät ehtineet olla naimisissa kuin 7½ vuotta sillä Frans Juhanpoika kuoli joulupäivänä 1886 niin, että nuorinta lastaan hän ei tullut näkemään Wilhe Valdemarin syntyessä isän kuoleman jälkeen mikäli Ruoveden kirkkoherranviraston tiedot syntymäaikaa 5.7.1887 koskien pitävät paikkansa sillä toisaalta kuitenkin Ransu Juhanpojan kalunkirjotuksessa 7.4.1887 mainitaan, että muiden ohella Ransu Juhanpojan jälkeen jäi Ville Valtemar ½ vuoden iässä. (Jos siis poika oli puolivuotias 7.4.1887 niin on hänen täytynyt syntyä syys - lokakuulla 1886). - Vuonna 1887 huhtikuun 7 päivänä toimitettiin kalunkirjoitus Ransu Juhanpojan jälkeen Haipolta Visuveden kylää Ruoveden pitäjän Hämeen läänin osaa joka kuoli viimme joulukuun 25 päivänä ja jälielle jäi tässä saapuvilla oleva leski Iita Juhantytär Haipolta sekä kolme hänen kanssaan siitettyä lasta; tyttäret Olka 7 vuoden, Tyyni 4 vuoden ja poika Ville Valtemar ½ vuoden iässä ja näitten vallanalaisten lasten holhoojaksi astui torpan isäntä Juha Juhanpoika Haippo tätä Visuveden kylää joka nyt heidän puolestaan oli läsnä. Lesken määrättiin ilmoittamaan tavaran senlaisena kun se miehensä kuollessa oli joka tapahtui seuraavalla tavalla....... Kalunkirjaa lukiessa kiinnittyy huomio siihen, että Ransu vainaalta jäi m.m. seinäkello, kimppu kirjoja, sekä virsikirja. Eläimiä: lehmä, kuttu ja kaksi lammasta. Saatavia on merkitty Manu Haikalta (Keuruun kylää) sekä Juha Haipolta, Ivar Mutilalta, Manu Peltoniemeltä sekä Moses Visukankaalta niin, että kaikki yhteensä arvioitiin 281 markkaa. Kaiken alle sitten Iida Juhantytär Haipolta merkitsi puumerkkinsä ja läsnäolleina todistivat myös puumerkillään Juha Juhanpoika Haippo lasten holhooja (joka oli siis Iitan isä) sekä Heikki Heikinpoika Syylman. Kalunkirjoituksen laati Erland Erikinpoika Mutila sen allekirjoittaen. Lasten holhoojan Juha Juhanpojan elämä päättyi 56 vuoden iässä helmikuun 2 päivänä 1889 ja näin Iita jäi yksin huolehtimaan kahdesta tyttärestään. Olga oli tuolloin äidin isän kuollessa yhdeksän vuoden ja Tyyni viiden vuoden iässä.