Pari esimerkkiä nuorisoseuran kesäjuhlien ohjelmista. Kaikki alkoi jo v 1898 Kaivoksen pellolla.
Julisteen teksti:
Suuren Kansanjuhlan yhteydessä Visuvedellä Kaivoksen kentällä Sunnuntaina 14 päivänä Elokuuta 1898, alkaen kello 4 j. pp.-
Ohielma:
- Torvisoittoa.
- Avauspuhe.
- Laulua.
- Runo.
- Esitelmä.
- Torvisoittoa.
- Runo.
- Satu.
- Laulua.
- Polkupyöräkilpailu 1.den ja 5:den kilom. matkalla. Yht. jaetaan 5 Palkintoa
- Soutukilpailu.
- Kilpailuja pojille.
- Kilpakysymys: Mitkä ovat juoruja? Vastauksia nimimerkin ja 25 p. sisäänpääsy maksun seuraamana pyydetäān lähettämään hra K. Hartikaiselle Visuveden juhlassa palkintotuomareille. Jaetaan 1 arvokas kirjapalkintoa.
- Palkintojen jako.
- Ilotulitus
- Tanssia
Pilettien hinnat: kentälle ja kilpailutilaisuuksiin 50 p., lapsilta 25 p: tanssi 50 p; tanssitupaan 1 mk.
Virvokkeita saatavana.
Huvitoimikunta.
Sitten lienee ollut pitkä tauko - en ole varma? Oman talon valmistuttua v 1921 pidettiin kesäjuhlat, josta esimerkkikuva jonka on lähettänyt Heikki Lammi.
Kesäjuhlia pidettiin aina vuoteen 1967 saakka. Sotavuosina oli juhlissa tauko vv 1942-44.
Seuraava esimerkkikuva vuodelta 1957. Siinä nähdään, että tansseja järjestettiin sekä seuran että työväentaloilla. Vuosien myötä kylän oma väki alkoi yhä enemmän osallistua näytelmiin ja esityksiin. Kylässä asuneet ja vierailleet taiteilijat olivat tietenkin ne kantavat voimat, joilla juhlat saivat sisältönsä etenkin alkuvuosina, kertoi Heikki Lammi.
Visuveden juhlien perinne ulottuu 1800-luvun loppupuoliskolle, jolloin vietettiin ns. Visukylän kansanjuhlia”. Vuonna 1879 juhlaa vietettiin elokuun 3. päivänä Kaivoksen kentällä tai lantossa puheineen, torvisoittoineen, köydenveto-, ampuma-, soutu- ja juoksukilpailuineen. Kilpailuihin osallistui 80 miestä, jotka ottivat mittaa toisistaan taidoissa ja voimissa.
Vuonna 1872 perustettu yksityinen ja vaatimaton lainakirjasto oli ensimmäinen sivistysahjo, jonka ansiosta kylässä virisi kouluharrastus ja suomalaisuushenki. Osaksi kansanhuveilla kootuilla varoilla ryhdyttiin kylään puuhaamaan omaa kansakoulua, joka perustettiin 1891 vastustuksesta huolimatta.
Kylässä oleskelleet ruotsinkieliset oikeusvirkamiehet olisivat mielellään nähneet myös kansanhuvien ajavan heidän omia pyrkimyksiään. Vuoden 1880 kansanjuhlat heinäkuun 25. päivänä olivatkin ruotsalaisten järjestämät ja ajoivat heidän ruotsalaistuttamisasiaansa. Ruotsalaisten punakeltainen leijonalippu liehui juhlien aikana korkeimmassa lipputangossa Kaivoksen katolla ja suomalaisten sinivalkoiset pienet liput lepattivat vaatimattomasti eri puolilla juhlakenttää.
Näiden juhlien aikana kyläläiset havaitsivat juhlamenon olevan "vallankumouksellista” ja silloinen syrjäkylä oli herännyt suomalaisuuden aamuun sekavin tuntein. Ruotsalaisten pyrkimykset saatiin torjutuksi ja kansanhuvien järjestämisestä tuli vähitellen vuotuinen tapa.
Kootuilla varoilla toteutettiin myöhemmin alkeisopetuksen aloittaminen. Myöhemmin juhlia pidettiin palokunnan juhlina, joiden tarkoituksena oli hankkia varoja paloruiskun saamiseksi kylään. Juhlia vietettiin vuoronperään Alastalossa, Ylistalossa ja Kaivoksessa, esitettiin näytelmiä ja pidettiin kilpailuja. Ennen varsinaista nuorisoseuratoimintaa pidettiin myös ns. nuorsuomalaisten iltamia.
Kun Visuveden Nuorisoseura perustettiin marraskuun 1. päivänä 1919, niin seura otti näiden juhlien perinteen jatkamisen kunnia-asiakseen. Juhlien perinteelliseksi pitoajaksi tuli heinäkuun toinen sunnuntai ja sen jälkeen on juhlia vietetty säännöllisesti joka kesä.
Ensimmäiset varsinaiset Visuveden juhlat pidettiin vuonna 1921, kun oma talo oli saatu rakennetuksi. Osa rakennusaineista saatiin puretusta hevoskiertoisesta meijeristä ja talo rakennettiin rakennusmestari A.G. Aimon piirrustusten mukaisesti. Juhlasaatto jatkui katkeamattomana aina vuoteen 1964, jolloin vietettiin 41. juhlia. Jos ulotamme juhlalaskumme vuoteen 1879, niin vuoden 1964 kesäjuhlat olivat järjestyksessään 85:nnet.
Kesävierasteatterilaiset – Juhlien kulta-aika
Matkan varrella on tapahtunut varsin paljon merkittävää teatteri- kulttuuritoimintaa monissa eri muodoissa. Lukematon määrä näytelmiä ja kuvaelmia on esitetty näinä vuosikymmeninä. Vuonna 1930 oli jo esitetty 111 näytelmää ja kokonaismäärä lienee noin 250 esitystä.
Näytelmäharrastuksesn pohjan loivat varsinaisesti "teatterilaiskesävieraat”, jotka ohjasivat ja näyttelivät kesäjuhlissa vuodesta toiseen. Samalla he kouluttivat nuorisoseuralaisista monilukuisen näyttelijäkunnan, joka pystyi myös omin voimin harjoittamaan ja esittämään vaativiakin näytelmiä.
Näyttelijät Elsa ja Kaarlo Aarni aloittivat varsinaisesti ohjaustyön ja saivat myöhemmin seurakseen William Räisäsen, Yrjä Tuomisen, Eine Laineen ja Aino Lohikosken, jotka uupumatta kesästä toiseen harjoittivat kesäjuhlien näytelmät, usein varsinn lyhyessä ajassa, esityskuntoon. Ohjaus oli aina vankkaa työtä ja kertaakaan ei ole sattunut mitään vakavampaa kömmähdystä, joka olisi häirinnyt juhlatunnelmaa. Vain kerran on kylällä sattunut tulipalo katkaissut juhlamenon, jolloin näyttelijätkin joutuivat vaihtamaan roolinsa vesisankoon.
Visuveden juhlien maine on ollut tunnettu koko maakunnan pohjoisosassa ja tämän suosion luojina on pidettävä edellä mainittuja näyttelijäohjaajia, sekä viimeisteltyjä näyttelijäsuorituksia. Tämä selittää sen tuhatlukuisen yleisöjoukon, joka on aina ollut seuraamassa juhlien ohjelmaa.
Teatterilaiset toivat myös tullessaan mm. ammattilavastajia, Karl Fager, Martti Tuukka ja Jussi Kari ovat lavastaneet monianäytelmiä ja samalla he ovat opettaneet taitojaan seuran omille lavastajille, jotka toimivat myöhemmin itsenäisesti puoliammattilaisina. Heistä mainittakoon koko ajan mukana ollut ja näyttämömestarina toiminut Lauri Ylistalo, jonka käsialaa ovat monien näytelmien rakenteet ja kulissit. Erikoisuuksina mainittakoon ”Nuoren myllärin” myllyrakennelmat ja ”Seitsemän veljeksen” sauna, jonka kiukaasta kihisi aito löyly ja vihdan tuoksu. Amerikkalaiset juhlavieraat pitivät moista pätsiä merkillisenä näyttämövarustuksena.
Juhlien paikallisena organisaattorina toimi seuran esimies, opettaja Aarno Koivisto, joka kirjoitti 10. Visuveden juhlien aikoihin vuonna 1930 päiväkirjaansa seuraavanlaisia ajatuksia: ”Visuveden Juhlat alkavat saada yhä suuremman huomion osakseen. Paikkakunnan kesävierastaiteilijoitakin varmaan ilahduttaa, kun he saavat kokoea, että heidän avuliaisuudelleen suuret joukot antavat tunnustuksen, saapumalla vuosi vuodelta runsaslukuisempana juhlaan. Toisaalta he näin voivat tukea kansanvalistustyötä aineellisestikin, puhumattakaan siitä, että seudun juhlan järjestäjät saavat yhteistoiminnasta monta sellaista opastusta ja herätettä, joista on hyötyä ja sielun virkistystä moniksi vuosiksi eteenpäin. Nämä ajatukset sai Aarno Koivisto myöhemmin kokea toteutuneina.
Jos tarkastelemme yksityisiä näytelmiä ja yritämme asettaa niitä paremmuusjärjestykseen, olemme vaikean tehtävän edessä. Kaikki esitetyt kappaleet on osattu valita käytettävissä olleiden mahdollissuuksien mukaisesti. Aina on ollut ”täydet huoneet”, joskus on tullut täysosuma, josta yleisö on pitänyt erikoisesti, mutta aina on esitetty täysipainoista teatteria. Pysyvimmin lienee nukana olleiden mielessä muutamat seuraavista teatteriesityksistä, joissa myös seuran omat nättelijät ovat niittäneet kauneimmat laakerinsa.
Kaarlo Aarnin ohjaama Minna Canthin ”Anna-Liisa” muodostui kesällä 1929 juhlien kokokohdaksi. Tässä näytelmässä esitti silloinen primadonna Eine Laine vakuuttavan näytelmäsuorituksen. Taiteilija Eine Laineen ohjauksista on jäänyt mieliin vaikuttavimpana ohjaustyönä Aleksis Kiven ”Lea”. Samaisen näytelmän ohjaaminen oli ollut Yrjö Tuomisen haaveena, joka kuitenkin jäi häneltä toteutumatta. ”Lea” tuli parrasvaloihin vuonna 1947 ja esitys oli erittäin vaikuttava. Oma näyttelijä Taina Kauttu Leana ja Nestori Sarri onnistuivat täydellisesti. Eine Laine iloitsi iloitsevien kanssa.
Runar Schildtin ”Hirsipuumiehessä” oli kirjailija itse läsnä ja ojensi näyttämön reunalta ottamansa kukan Marialle, Eine Laineelle. Kirjailijan kerrotaan olleen syvästi liikkuttuneen vaikuttavan esityksen johdosta.
Omin Voimin
Mikko Maijala oli paikallisista näyttelijöistä eturivin hahmoja. Parhaimmillaan hän oli ”Rykmentin murheenkryynin” monnina ja Croninin nätelmässa ”Jumalat hymyilevät”. Hän oli monipuolinen ja voimakkaasti eläytyvä näyttelijä, jonka roolisuoritukset olisivat saaneet hyvän vastaanoton leveimmissäkin parrasvaloissa.
Kalle Tervala muistettaneen parhaiten Julius Särkelänä. Näyttelijä Yrjö Tuominen piti Tervalaa parempana Särkelänä kuin hän itse oli ollut. Tervalan kansanomainen olemus soveltui hyvin tähän rooliin.
Anna Koivisto totuttiin näkemään varsin usein parrasvaloissa. Hänen mukautumis- ja eläytymiskykynsä oli harvinaisen hyvä, ja siksi hän joutui esittämään hyvinkin keskeisiä osia. Kun hän oli näyttämöllä, tapahtui siellä jotain hauskaa, joka sai yleisön varauksettoman tunnustuksen.
Nämä muutamat hajanaisajatukset niistä näyttelijöistä, joiden roolisuorituksista on jotain jäänyt väkevästi katsojan mieleen, eivät ole tarkoitetut toisten unohtamiseksi. Seuran oma näyttelijäjoukko oli monilukuinen. Kaikki he ovat olleet luomassa Visuveden juhlien teatterimainetta, joka tulee säilymään juhlayleisön mielissä. Arvo Väinölä, Riitta Ylistalo, Tuovi Perälä, Matti Myllyaho, Eeva Lammi, Markku Tervala, Selma Kauttu, Mirjam Mikkilä, Manu Viitasalo ja monet, monet muut, ketään unohtamatta ovat olleet tetterintekijöinä.
Juhlia on aina vietetty kaksipäiväisinä. Juhlat aloitettiin lauantaisin klo 20 iltamalla, joka päättyi tanssiaisiin. Jatkoa seurasi sunnuntaina klo 13, jolloin pidettiin arpajaiset tai urheilukilpailut kolmiotteluineen. Klo 15 jatkettiin konsertilla ja klo 16 oli päänäytelmän esitys. Juhlailtaman pääosan muodostivat musiikki, juhlapuhe ja näytelmä. Juhla päätettiin noin klo 22 alkaneisiin tanssiaisiin.
Sana ja sävel
Musiikilla on Visuveden juhlissa ollut korkealaatuiset perinteet. Pianon ääressä ovat istuneet Timo Mikkilä, Liisa Rahola, Pirkko Sola, kapellimestri Einari Halme, rouva Sirkka Koskenala ja monet muut pianistit. Viulusoittoa ovat esittäneet mm. Eino Selin, Pekka Kari, Heimo Koivisto, Aarno Salmela ja Tuomas Haapanen. Professori Mikkilän johdolla edellämainitut muusikot ovat myös esiintyneet juhlissa triona. Sunnuntai-iltapäivän ohjelmaan on usein liittynyt myös konsertti. Oopperalaulajat Väinö Sola ja Yrjö Ikonen sekä laulajattaret Eine Laine ja Alma Kuula ovat konsertoineet Visuveden juhlissa. Monet muutkin muusikot ja laulutaiteen edustajat ovat antaneet konsertteja juhlaohjelmien puitteissa.
Monet nimekkäät puhujat ovat myös esiintyneet juhlissa. Kaukaisin puhujien joukossa on ollut tanskalainen kirjailija Christian Christiansen, joka puhui suomeksi vuonna 1925 järjestetyissä Visuveden juhlissa. Muista puhujista mainittakoon kirjailijat Urho Karhimäki, Eero Alpi, professori Niilo Söyrinki, dosentti Mauno Jokipii, sekä runoilija Heikki Asunta, joka itse esitti kirjoittamansa juhlarunon ”Mykkä silminnäkijä” vuoden 1947 juhlissa. Runossaan hän tulkitsee vuosisatoja vanhan kiven tunnelmia siitä kehityksestä, mitä se on nähnyt tapahtuvan ympärillään kyläkunnassa.
Pian upposi ensi siemen
maan muokatun uumeniin.
Pian liepeillä Leijunniemen
jo luokoa kaadettiin.
Sadat vuodet vierivät – Sarat
yhä suuremmat avautui.
Yhä vieläkin vilunarat
sadot kylväjä syksyin pui.
Kun arvioimme Visuveden juhlien merkitystä kylän ja koko pitäjän kulttuuritoiminnan kannalta, niin voimme todeta, että Visuveden Nuorisoseura on pystynyt luomaan vanhojen kansanjuhlien pohjalta kulttuuriperinteen, joka on ainutlaatuista maaseutu-pitäjässä ja josta on aihetta olla ylpeä.
Erkki Mauranen
Ruoveden joulu 1966
Visuveden juhlien julisteet ja näytelmien henkilöt saatavissa olevien tietojen mukaan
Visuveden Nuorisoseuran
Arpaiaiset jaKesäuhlat pidetään Visuvedellä heinäk. 9-10 p:ma 1921 omalla talolla
OHJELMA
Lauantaina heinäkuun 9 pinä klo 8 i.p.
Alkajais-iltama
Torvisoittoa, Kekkosen torvisoittokunta
Tervehdyspuhe. Kalle Jarkko
Lausuntoa. Aino Järveläinen
Kuorolaulua, V. N. Sekakuoro
Torvisoittoa
Esitelmä. H. Kalistaja
Näytelmäkappale ”Hän on Sysmästä"
Kiri. Minna Canth
Karkeloa
Paasyliput: 6: -, 5:- ja 4:-
Sunnuntaina heinäk. 10 p:nä kello ⅓ 10 ap.
retkeilyjä läheisille luonnonkauniille harjuille.
Kansanjuhla klo 1 päivallä
Torvisoittoa. Tervehdyspuhe, Oiva Raiski
Lausuntoa, Lvyli Letonmäki. Kansantanssia
Torvisoittoa. Puhe, H. Kalistaja. Kansantanssia. Kuorolaulua.
Pääsyliput 3:-
Väliajalla pikkupoikain urheiluja.
Laulajatar TOINI RAHOLAN Konsertti klo ½ 5 iltapäivällä.
Päasyliput: 10: -, 8:-, 6:- ja 4:-
Juhla-iltama klo 6 iltapäivällä
Torvisoittoa
Tervehdyspuhe, Aarne Koivisto
Lausuntoa. Aino |ärveläinen
Yksinlaulua, Toni Rahola
Torvisoittoa
Juhlapuhe, N. S. Liitolta
Pianonsoittoa, Pauli Kauppila
Torvisoittoa
Näytelmäk. „Sovinto” Kirj. Impi Järvinen
Pianonsoittoa.
Kuvaelma Kyllikin ryöstö"
Maamme, torvien säestyksella.
Paāsyliput: 10:- , 8: - , 6:- ja 4:-
Ohielmalliset tanssiaiset klo 10 i.p. Pääsyliput 4:-
Pohjola-laiva lähtee Visuvedeltä juhlan päätyttyä ja saapuu Tampereelle maanantaiaam. klo 9.
Ravintoa ja asuntoja varataan riittävasti.
Kaikki mukaan, todella luonnonkaunisiin seutuihin.
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden nuorisoseuran Kesä- ja talon Vihkiäisjuhla sekä Arpajaiset pidetään Visuvedella Nuorisoneuran talolla heinäkuun 8- 9 p:nä 1922.
Objelma:
Lauantaina 8 p:nä heinäkuuta klo 6 illalla.
Alkajais-iltama
Torvisoittoa, Virtain soittokunta
Avajaispuhe, opettaja Aarno Koivisto.
Tukkijoella
Lyhyt kaksinäytöksinen huvinäytelmä, kirjoittanut Teuvo Pakkala
Ojaus Kaarlo Aarni. Näytelmässä esiintyvät Tampereen teatterin taiteilijat Elsa Aarni, Kaarlo Aarni, Walter Tuomi, William Räisänen, Lauri rautala, Simo Kaario.
Pääsyliput ???
Sunnuntaina klo 1 päivällä seuran talon Vihkiäisjuhla
Torvisoittoa, Virtain soittokunta.
Puhe opettaja Aarno Koivisto
Kuorolaulua, Visuveden Nuorisoseuran sekakuoro
Torvisoittoa
Historiikki, rouva Karin ?
Kuorolaulua
pääsyliput 5:-
Klo 4 iltapäivällä Liisa ja Martti ? Konsertti
Sunnuntaina klo 6 iltapäivällä Juhla-iltama
Alkusoitto
Lausuntaesitys, taiteilija Elsa Aarni
????
Kuvaelma Jukolan veljesten ? järjestänyt Kaarlo Aarni.
Kesäleskiä
2 näytöksinen huvinäytelmä Kirj. Kerttu Kaskimaa. Ohjaaja taiteilija
Laivaretki Visuveden saaren ympäri
Konsertti.
Jublailtaman päätyttyä Tanssiaiset. Pääsylippu
Arpajaisten arpoja ei myydä etukäteen. Voittoina suuri määrä naisten käsitöitä yms. Arvan hinta ?
Juhlille lähtee Tampereelta Tarjanne laiva lauantaina klo 10 ap.
Sunnuntaina tuo TRarjanne juhlaväkeä Virroilta lähtien ? klo 8,30 ap ja Pohjola Ruovedeltä kirkonmenojen päätyttyä, Pohjola lähtee Visuvedeltä klo 1 maanantaiyönä Virroille ja klo 5 aamulla Tampereelle
Ravintoa ja asuntoja varataan riittävästi.
Tervetuloa kauniille
Visuveden saarelle!
Toimikunta
Lisäyksiä:
Tukkijoella
Näyttelijät: Elsa Aarni Poro-Pirkko
Walter Tuomi Turkka
Kaarlo Aarni Pietola
William Räisänen Tolari
Lauri Rautala Pölhö-Kustaa
Simo Kaario
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Kesäleskiä
Ohjaus: Simo Kaario
VISUVEDEN JUHLAT
Hämeen Nuorisoseurain Liton Kesäjuhla
pidetään Visuvedella Nuorisoseuran talolla heinäkuun 7-8 pinä 1923
Lauantaina 7 p:nä klo 8 III.
OHJELMA;
Alkajaisiltama
Torvisoittoa, Virtain soittokunta
Avajaispate, opettaja Aarne Koivisto
Pianonsoittoa, ylioppilas Anti Mäki
Lausuntoa, rouva Karin Sopanen
Yksinlaulua, taiteilija Eine Laine
Torvisoittoa
Kuorolaulua, Visuveden Naorisoseuran sekakuoro
Puhe, opettaja Väinö Nieminen
„Hirsipuumies", , 1-näytöksinen draama
Kirjoittanut Runar Schildt,
Eversti Christoffer Toll--taiteilija Yrjo Tuominen
Maria -taiteilija Eino Laine.
Tapahtuu eräänä talviyöna v. 1840 eversti Tollin huoneessa YIä-Grindas-nimisessä talossa Räfsbackan kylässä.
Tanssia.
Pääsyliput 12:-,10; - ja 8:-
Sunnuntaina 8 p:na klo 10 aamulla nuorisoseuroien väliset
Urheilukilpailut
Klo 2 päivällä taitelijoiden
Lisa ja Martti Heiniön
Konsertti
Pääisyliput 12:--, 10: - ja 8:
Klo 10 illalla Tvöväen talossa
Tanssiaiset
Pääsyliput 3:-
Sunnuntaina klo 3 päivällä
Kansanjuhla
Torvisoittoa, Virtain soittokunta
Laululeikkejä
Lausuntoa, taiteilija Elsa Aarni
Satuja, taiteilija Lauri Rautala
torvisoittoa
Virsi 472. 1-30 s.
Esitelmä, neiti Hellin Suominen
Kuorolaulua, Yhdistetty kuoro
Torvisoittoa
Kisoja, leikkeja ja kilpailuja
Pääsyliput 5:-
Klo 4,30 Iltapäivällä
Ulkosaarelaiset
Kolminäytöksinen saaristolaisnäytelma lauluineen ja kisoineen.
Kirjoittanut Larin Kyösti. Näytelmässä avustavat taiteilijat Eine Laine, Kaarlo Aarni, Yrjo Tuominen, Villiam Räisänen ja Lauri Rautala.
Klo 7,30 Ilalla
Juhlailtama
Torvisoittoa, Virtain soittokunta
Kuorolaulua, Ruoveden naiskuoro
Lausuntosa taiteilija Yriö Tuominen
Sellonsoittoa, taiteilija Martti Heiniö
Yksinlaulua, laulajatar Lisa Heiniö
Kuorolaulua, Ruoveden Nuorisoseuran sekakuoro
Juhlapuhe, johtaja K. V. Kaukovalta
Pianonsoittoa, ylioppilas Antti Mäki
Kuvaelma: Hiilenpolttajan uni
Järjestänyt neiti Hilja Piilonen
Maamme.
Pääsyliput 15: -, 12: - ja 8: -
Klo 7,30 Illalla Työväen talossa
Iltama
Torvisoittoa, Visuveden Nuorisoseuran soittokunta
Lausuntoa, neiti Lyyli Letonmäki
Kuorolaulua, Visuveden Nuorisoseuran sekakuoro
Puhe, opettaja Väino Nieminen
Torvisoittoa, Virtain soittokunta
Naytelmä: Toppakahvia.
Kirjoittanut Pa? Jääskeläinen. Avustaa Kaarlo Aarni.
Pääsyliput 10: - ja 5:.
KIo 10,30 Illalla Nuorisoseuran talossa
Tanssiaiset
Pääsyliput 5: -
Maanantaina 9 p:nä tehdään
Huvimatka
Helvetinkolulle.
Lauantaina 7 p:nä lähtee Tampereelta kaksi laivaa Visuvedelle, „Tarjanne" klo 10 ap. ja „Pohjola" klo 4 ip. Palaamaan pääsee Tampereelle sunnuntai-iltana klo 11,30 ja maanantai- sekä muina aamuina klo 6,90. Laivamatka Tampero-Visuvesi
kostää noin 7 tuntia. Laivalippuja saa tilaamalla niitä Liitolta osoitteella kauppias Kalle Kivinen, Tampere.
Juhlatoimikunta
Lisäyksiä:
Ulkosaarelaiset
Näyttelijät:Kaarlo Aarni
Eine Laine
Yrjö Tuominen
Villiam Räisänen
Lauri Rautala
Visuveden juhlat
Visuveden Nuorisoseuran
KESÄJUHLA
pidetään
Visuveden Nuorisos. talolla heinäkuun 12-13 p:nä 1924.
OHJELMA:
Lauantaina 12 p:nä Klo 8 illalla
Alkajais-iltama.
Torvisoittoa
Tervehdyssanat, neiti Lyyli Letonmiki
Kuorolanlua
Lausuntaa, rouva Karin Sopanen
Yksintanssi, näyttelijä Pekka Niskanen
Torvisoittoa
Lausuntaa, rouva Elsa Aarni
Yksinlaulua, laulajatar Lisa Heiniö
Naytelmä; ”Täti Malviina”
1-näytöksinen pila, kirjoittanut N. Vuorisalo
Tanssia Pääsyliput 10:-ja 8:-
Sunnuntaina 13 p. Klo 2 päivällä
Pekka Niskasen Tanssinäytäntö
Pääsylipat 12: -, 10, - ja 8:-
Klo 4,30 iltapäivallä
”Pastori Jussilainen”
4-naytöks. huvinäytelma. Kirjoittanut Gustaf von Numers
Näytelmässä avustavat nästtelijat Elsa Aarni, Kaario Aarni, Villiam Räisänen ja Pekka Niskanen Pääsylipat 15 , 12: - ja 10-
Klo 8 illalla
Juhla-iltama
Torvisoittoa
Lausuntaa
Yksinlaulua, laulajatar Liisa Heiniö
Juhlapuhe, toimittaja Ahonen
Kaksintanssi, neiti Britta Fogelholm ja näyttelijä Pekka Niskanen
Yksinpuhelu, rouva Elsa Aarni
Pianonsoittoa, urkuri Paavo Raussi
Kaksintanssi, neidit Britta Fogelholm ja Magialena Calonio
Kuorolaulua
Sellonsoittoa, sellisti Martti Heiniö
”Daniel Hjort”, 2. näytös Kirjoittanut J. J. Vecksell.
Klo 10.30 ilalla
Katri, Elsa Aarni
Daniel Hort Pekka Niskanen
Pääsyliput 15: -, 12:-
klo 10,30 illalla Tanssiaiset
pääsyliput 3:-
TOIMIKUNTA.
Lisäyksiä:
Pastori Jussilainen
Näyttelijät: Elsa Aarni
Kaarlo Aarni
William Räisänen
Pekka Niskanen
Karin Sopanen vallesmanska
VISUVEDEN Juhlat
Visuveden Nuorisoseuran
Kesäjuhla ja Arpaiaiset
pidetään Visuveden Nuorisoseuran talolla heinäkuun 11-12 päivänä 1925.
OHJELMA:
Lauantaina 11 päivanä klo 8 illalla
ALKAJAISILTAMA
Torvisoittoa.
Avajaispuhe, rouva Kaarin Sopanen.
Kuorolaulua.
Yksintanssi, näyttelijätär Saima Lehmus,
Pianonsoittoa.
Lausuntoa, teatterinjohtaja Eero Levaluoma
Yksinlaulua, kanttori Kalervo Peltonen.
„Saimaan rannalla", 1-näytöksinen laulunäytelmä.
Tanssia.
Pääsyliput 10: - Ja 8:-
Sunnuntaina 12 päivanä klo 2 päivallä
Elsa Aarnin, Salma Lehmuksen Ja Onni Veijosen Humoristinen lausunto-, laulu-ja Tanssinäytäntö.
Paäsyliput 10;
Klo 4,30 iltapäivällä
„Jääkärin morsian"
kolminäytöksinen sotilasnäytelmä Libausta laulaineen ja tansseineen. Kirjoittanut Sam. Sihvo, Näytelmässä avustavat taiteilijat Elsa Aarni, Saima, Lehmus,
Kaarlo Aani, Eero Leväluoma, Lauri Rautalan tilalla Aarno Koivisto ja Onni Veijonen.
Pääsyliput 20: -, 15:- ja 10:-
Sunnuntaina klo 8 illalla
JUHLAILTAMA
Torvisoittoa.
Puhe, nimismies A. Sario.
Kuorolaulua.
Yksintanssi, nayttelijätar Saima Lehmus.
Lausuntoa, rouva Elsa Aarni.
Torvisoittoa.
Yksinlaulua, nävttelia Onni Veijonen.
Pianonsoittoa.
„Seitsemän veljestä” Veljesten kotinpaluu
Jukolaan. Jarjestänyt näyttelija Kaarlo Aarni.
Paäsyliput 15: -, 12;- Ja 10:-
Klo 11 illalla Tanssiaiset. Paäsyliput 3--
luhlissa myydään Nuorisoseuran arpajaisten arpoja á 1:-
TOIMIKUNTA.
Lisäyksiä:
Jääkärin morsian
Näyttelijät: Elsa Aarni
Saima Lehmus
Kaarlo Aarni
Lauri Rautala
Onni Veijonen
Eero Leväluoma
WISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran Kesäjuhla pidetään Visuveden Nuoriso-seuran talolla heinäkuun 10-11 päivinä 1926.
OHJELMA:
Lauantaina 10 päivanã.
Klo 8 illalla.
Alkajajaisiltama.
Torvisoittoa, Rnoveden S.k. soittokunta
Avajaispuhe
Kuorolaulua
Lausuntoa, näyttelijätär Elsa Aarni
Yksinlaulua, näyttelija Nestor Saxberg
Torvisoittoa.
Duetto oper. ”Pikku pyhimys”, näyttelijät Lempi Kari ja Väinö Luutonen.
Juttuja, näyttelijä Artturi Laakso
Pianonsoittoa, pianisti Einari Halme
”Maailman paras mamma”, 1-näytöksinen huvinäytelmä. Kirjoittanut Eero Alpi
Kalle- Nester Saxberg
Tanssia.
Pääsyliput 10:-, 8:-
Sunnuntaina 11 päivänä.
Klo 2 päivällä.
Lempi Karin ja Väinö Luutosen.
Laulajaiset.
Paäsyliput 10:-
Klo 4,30 iltapäivalla.
„Kuopion takana".
Kolminäytöksinen huvinäytelmä. Kirjoittanut Gustaf von Numers, näytelmässa avustavat näyttelijat Lempi Kari ja Väinä Luutonen.
Pääsyliput 18:14:ーja 10:-
Klo 8 Illalla.
Juhlailtama.
Torvisoittoa.
Lausuntoa, näyttelijä Artturi Laakso
Kuorolaulua.
Juhlapuhe, Kirjailija Eero Alperi
Yksinlaulua, näyttelijätär Lempi Kari
Kuvaelma: ”Äiti ja kulkuripoika”. Kirj. Larin Kyösti,
Äiti- Elsa Aarni
kulkuripoika, Nestor Saxberg
Pianonsoittoa, pianisti Einari Halme
Viisuja, näytt. Väinö Luutonen
Lausuntoa, näyttelijä Elsa Aarni
Yksinlaulua, näytt. Nestor Saxberg
»Laululintunen», 1-näytöksinen laulunäytelmä
Avustavat näyttelijät Lempi Kari ja Väinö Luutonen.
Pääsyliput 15;-, 12:- ja 10.-
Sunnuntaina klo 11 illalla.
Tanssiaiset.
Toimikunta.
Lisäyksiä:
Kuopion takana
Näyttelijät: Lempi Kari
Väinö Luutonen
Äiti ja kulkuripoika
Näyttelijät: Elsa Aarni Äiti
Nestor Sorberg Kulkuripoika
Väinö Luutonen
Laululintunen
Näyttelijät: Lempi Kari
Väinö Luutonen
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhla pidetään Nuorisoseuran talolla heinäkuun 9-10 päivinä 1927.
Ohjelma:
Lauantaina 9 p:nä klo 8 illalla
ALKAJAISILTAMA
Torvisoittoa
Tervehdyssanat, Aarne Koivisto
Viulunsoittoa, Eino Selin
Lausuntaa, Tuovi Ylistalo
Yksintanssi, Anna Rahola
Torvisoittoa
Puhe, maisteri Otto Virta
Pianonsoittoa, Timo Mikkilä
Kuorolaulua
Soittoa, Trio
„Oikea morsian", kaksinäytöksinen näytelmä. Kirjoittanut Kersti Bergroth.
TANSSIA
Paāsyliput 12:- , 10:- ja 8:-
Sunnuntaina 10 päivänä klo 2 päivällä
URHEILUKILPAILUT
Kolmiottelu (kuula, pituus ja 100 m.) ja 3000 m. juoksu.
Klo 4 iltapäivällä
„Olenko minä tullut haaremiin?"
Kolminäytöksinen farssi. Kirjoittanut Agapetus.
SALOMON HARJU- YRJO TUOMINEN
ARVI HALMENHEIMO- ENSIO JOUKO
Pääsyliput 18:-, 14:- ia 10:-
Klo 8 illalla
JUHLA-ILTAMA
Torvisoittoa
Lausuntaa, taiteilija Yrjö Tuominen
Juhlapuhe, maisteri Y. K. Laine
Soittoa, Trio
Viulunsoittoa, Heimo Koivisto
Pianonsoittoa, Timo Mikkilä
Torvisoolo, Ilmari Lahtinen
Yksinpuhelu, näyttelijä Ensio Jouko
Yksinlaulua, kanttori Kalervo Peltonen
Soittoa, Trio
Kuorolaulua
Viulunsoittoa, maisteri Y. K. Laine
Tanssikuvaelma
Paäsyliput 15:- 12:- ja 8:-
Klo 11 illalla
TANSSIAISET
Pääsylipu: 3:-
Toimikunta.
Lisäyksiä:
Olenko minä tullut haaremiin
Näyttelijät: Salomo Harju
Yrjö Tuominen
Arvi Halmenheimo
Ensio Jouko
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhla pidetään Nuorisoseuran talolla heinäkuun 7-8 p:nä 1928.
Ohjelma:
Lauantaina 7 p:nä klo 20.30
ALKAJAISILTAMA
Pianonsoittoa, Timo Mikkilä Puhe, maisteri Otto Virta, Viulunsoittoa, Heimo Koivisto Pohjalaasia juttuja, näyttelijä Kaarlo Aarni
Yksinlaulua
Soittoa, kvartetti
Lausuntaa, rouva Elsa Aarni
Savolaesta sananrieskoo,, näyttelijä Villiam Räisänen
Tinttamareski, järjest. rva Elsa Aarni
TANSSIA
Pääsyliput 10:- ja 8:-
Sunnuntaina 8 p:nã klo 12
URHEILUKILPAILUT
Viisiottelu (100 m, kuula, korkeus, keihäs ja 1500 m ja 3000 m juoksu.
Klo 15
Oopperalaulaja Väinö Solan KONSERTTI
Pääsyliput 12: - ja 10: -.
Klo 16.30
„NUORI MYLLARI"
Nelinäytöksinen huvinkytelmä. Kirjoittanut Maiju Lassila. Ohjannut Elsa Aarni.
Luukas Filemon Koikale - Villiam Räisänen.
Pääsyliput 16:- 14: - ja 12:
Klo 20.30
JUHLA-ILTAMA
Torvisoittoa, Ruoveden Sk. soittok.
Kuorolaulua
Juhlaruno
Pianonsoittoa, Timo Mikkilä
Torvisoittoa
Yksinlaulua, oopperalaul. Vaino Sola
Sellonsoittoa, Erkki Selin
Juhlapuhe, tohtori Benjamin Helander
Soittoa, kvartetti
Pianonsoittoa, neiti Pirkko Sola
Lausuntaa, rouva Elsa Aarni
Viulunsoittoa, Eino Selin
Seitsemän veliestä: Saunanäytös kirjottanut Aleksis Kivi
Juhani- Yrjö Tuominen
Timo - Kaarlo Aarni
Simeoni - Villiam Räisänen
Pääsyliput 15: -, 12: -, 10: - ja 8: -
Klo 23
TANSSIAISET
Toimikunta.
Lisäyksiä:
Nuori mylläri
Ohjaus: Elsa Aarni
Näyttelijät: William Räisänen Luukas Filemon Koikale
Lavastus: Lauri Ylistalo
VISUVEDEN
JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäiuhla pidetään Nuoriso-seuran talossa heinäkuun 13-14 päivinä 1929.
Ohjelma:
Lauantaina 13 p:nä klo 20
ALKAJAISILTAMA
Torvisoittoa
Tervehdyssanat
Kuorolaulua
Pianonsoittoa, Timo Mikkila
Torvisoittoa
Esitelmã, Jouko Vitasalo
Viulunsoittoa, Heimo Koivisto
Lausuntaa
"Kosinta"
Yksinäytöksinen pila, kirj. Anton Tsehow
TANSSIA
Pääsyliput: 12:-, 10:-, 8:-
Sunnuntaina 14 p:nä klo 12
URHEILUKILPAILUT
Kolmiottelu (kuula, korkeus ¡a pituus) ja 2000 m juoksu.
Klo 15
Eine Laineen Konsertti
Pääsyliput: 12:-, 10:-
Klo 17
Teatterinäytäntö
ANNA LIISA. Näytelma 3 näytoksessä.
Kirj. Minna Canth. Ohjannut Kaarlo Aarni.
Anna Llisa- Eine Laine
Musso- Elsa Aarni
Mikko- Yrjö Tuominen
Kortesuo- Villiam Räisänen
Rovasti- Kaarlo Aarni
Pääsyliput 20:-,15:-, 12:- 10:-
Klo 20
JUHLA-ILTAMA
Torvisoittoa, Ruoveden Sk. soittok.
Lausuntaa, nayttelijä Yrjo Tuominen
Viulunsoittoa, Heimo Koivisto
Juhlapuhe
Soittoa
Pohjalaasia juttuja, teatterinjohtaja Kaarlo Aarni
Yksinlaulua, näyttelijätär Eine Laine
Lausuntaa, näyttelijätär Elsa Aarni
Pianonsoittoa, Timo Mikkila
”HIIRI” Rokokooajan näytelmä
Kirioittanut Armand des Rosseaux
Bertha de Sivrac- Elsa Aarni
Robert d Albinos- Villiam Räisänen
Paasyliput: 15:-, 12:-, 10:-
Klo 23
TANSSIAISET
Toimikunta.
Visuveden juhlat
Kymmenennet
Visuveden Nuorisoseuran KESAJUHLA pidetään heinäkuun 12-13 p:nä 1930.
OHIELMA:
Lauantaina 12 p:nä klo 20
ALKAJAISILTAMA
Alkusoitto
Tervehdyssanat
Kuorolaulua
Yksintanssi
Pianonsoittoa, Timo Mikkila
Puhe, masteri Otto Virta
Viuluduettoja, Eino Selin ja Heimo Koivisto
Lausuntaa, näytt. Elsa Aarni
„Sunnuntai-ilta Vuohen-kalman torpassa"
kirjoittanut Aleksis Kivi. Järjestänyt Kaarlo Aarni
Pääsyliput 12:-, 10:-, 8:-
TANSSIA.
Sunnuntaina 13 p:nä klo 12
URHEILUKILPAILUT
Kolmiottelu (kuula, 100 m. ja pituus) ja 3000 m. murtomaajuoksu.
KIo 16
Teatterinäytäntö
"SYNTIPUKKI'
Kolminäytöksinen farssi. Kirj. Agapetus. Ohjannut Kaarlo Aarni.
Rouva Ilola- Elsa Aarni
Irja Salo.....
Vahtimestari Miettinen - Kaarlo Aarni
Pääjohtaja Vaara- Yrjö Tuominen
pääsyliput 20-, 18:-,15:-, 12:一,10:一
KIo 19
JUHLA-ILTAMA
Alkusoitto, kvartetti
Lausuntaa, näyttelijätär Elsa Aarni
Viulunsoittoa, Heimo Koivisto
lloisia juttuja, teatterinjohtaja Kaarlo Aarni
Soittoa, kvartetti
Juhlapuhe
Pianonsoittoa, Timo Mikkilä
Lausuntaa, näyttelijä Yrjo Tuominen
Sellonsoittoa, Aili Kurtto
Ӂsen kuolema"
Kuvaelma Peer Gyntistä. Kirj. Henrik Ibsen.
Järjestänyt Kaarlo Aarni. Avustaa trio.
Åse- Elsa Aarni
Pääsyliput 15:-, 12:-, 10.-
KIo 22
Tanssiaiset
Pääsyliput 5:-
Toimikunta.
Lisäyksiä:
Syntipukki
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Kaarlo Aarni vahtimestari Miettinen
Elsa Aarni rouva Ilola
Yrjö Tuominen pääjohtaja Vaara
Visuveden
JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran KESÄJUHLA pidetään heinäkuun 18-19 p:nä 1931.
OHIELMA:
Lauantaina 18 p:nä klo 20
Alkaiaisiltama:
Alkusoitto
Puhe
Viulunsoittoa
Kansantanhuja
Pianonsoittoa
Lausuntaa
Yksinlaulua
Papin perhe
Kolmas naytös.
Kiri. Minna Canth.
Liput 7:-, 5:-
TANSSIA.
Sunnuntaina 19 p:nä klo 12 Urheilukilpailut,
Kolmiottelu (kuula 100 m, ja pituus)
murtomaajuoksu. KENTTÄPELEJÄ.
KIo 16
Teatterinäytäntö
„MIEHEN KYLKILUU"
Kolminäytöksinen huvinaytelma. Kirj. Maria Jotuni. Ohjannut Yriö Tuominen.
Tuomas Lukasson, apteekkirenki - Yrjö Tuominen
Amalia Oljander, apteekin emännöitsijä - Elsa Aarni
Tobias Kinkkunen, suutari, Amalian veli- Kaarlo Aarni
Liput 15:-,12:-,10一,8;-
JUHLA-ILTAMA
Alkusoitto Liuisa Rahola ja Annikki Luutonen
Lausuntaa näyttelijä Yrio Tuominen
Pianonsoittoa Timo Mikkilä
Juhlapuhe
Iloinen viisu teatterinjohtaja Kaarlo Aarni
Viulunsoittoa Heimo Koivisto
Kuvaelma. Säveltänyt 0. Lindblad.
Järiestänyt Kaarlo Aarni
Liput 12:-, 10:-, 8:-
Klo 23
Tanssiaiset
Liput 3:
Tampereella 1931. 0 Y. Maaseudun Sanomain Kirjapaino.
Lisäyksiä:
Miehen kylkiluu
Nuorisoseuran näyttelijät
Papin perhe
Näyttelijät: Nuorisoseuran näyttelijät
Visuveden juhlat
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat pidetään heinäkuun 23-24 päivinä 1932.
OHJELMA:
Lauantaina 23 p:nã klo 20.30
Alkajaisiltama
Pianonsoittoa Liisa Rahola
Lausuntaa näyttelijätär Elsa Aarni
Yksinlaulua nayttelija Harry Sinijärvi
Puhe
Kansantanhuja
„Laulu tulipunaisesta kukasta"
Ensimmäinen ja kuudes näytös. Kirj. Johannes Linnankoski.
Koskelan emänta ja ohjaus Elsa Aarni.
TANSSIA.
Liput Smk 10: - ja 7:
Sunnuntaina 24 p:nä
Klo 12
Urheilukilpailut
Kolmiottelu (kuula, pituus ¡a 100 m) ja 3000 m murtomaajuoksu.
Klo 16
Teatterinäytäntö
"Onnellinen Sakari" kolminäytöksinen huvinäytelmä Kiri. Agapetus.
Ohjannut Kotkan näyttämön johtaja Kaario Aarni
HENKILÖT
Sakari Vartia, kirurgian professori- Kalle Tervala
Eima hänen tyttärensä- Eeva Ylistalo
Kalle sorjomaa sosiologian professori- William Räisänen
Alfons Kukaketo teatterijohtaja- Kaarlo Aarni
Irma Aaltonen, näyttelijätär- Elsa Aarni
Aarne Uusitalo, näyttelijä- Harry Sinijärvi
Eemeli Virta, sähkömonttööri- Yrjo Tuominen
Siiri, prof. Vartion eteisvartija- Saimi kankkunen
Liput Smk 15: -, 12: _ , 10: -
Klo 20
Juhlailtama
Alkusoitto
Lausuntaa- Hellin Sipilä
Puhe- opettaja Lauri Peraälä
Duettoja tansseineen operetista „Viktoria ja hänen husaarinsa”
Kotkan Näyttämön näyttelijät
Aune Vihriala ja Harry Siniärvi
Viulunsoittoa Heimo Koivisto
Melodrama ”Sukeltaja"
Kiri. Schiller, sävelt. Thomas, näyttelijä Yrjö Tuominen, säestää Timo Mikkilä Kansanlauluia, näytteliätär Eine Laine
Pianonsoittoa, pianisti Timo Mikkilä
„Sudet"
Yksinäytöksinen näytelma.
Kirj. Pontus Artti. Ohjannut Elsa Aarni.
Liput Smk 15: -, 10: -, 8:-
KIo 23
TANSSIAISET
Liput Smk 3:-
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa. Puhelin 22.
Visuveden juhlat
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun 8-9 päivinä 1933.
OHJELMA:
Lauantaina 8 p. klo 20.30
Alkajaisiltama
Alkusoitto, kvartetti
Alkaiaispuhe
Viuluduettoja, Eino Selin ja Heimo Koivisto
Kuorolaulua
Soittoa, jouhitrio
Lausuntaa
„Kirjeenvaihtoon halutaan". Yksinäytöksinen huvinäytelmã. Kirjoittanut Laura Soinne.
TANSSIA
Liput 8:-, 5:-
Sunnuntaina 9 p. klo 14
Arpajaiset
Soittoa, Kansantanhuja, Kuorolaulua,
Lausuntaa
KENTTÄPELEJÄ
Liput 2:-
kIo 19 Juhlailtama
Alkusoitto, kvartetti
Puhe, maisteri Otto Virta
Viulunsoittoa, Heimo Koivisto
Lausuntaa, näyttelijä Yrjö Tuominen
Pianonsoittoa, Lisa Rahola
Soittoa, kvartetti
Lausuntaa, näyttelijätär Elsa Aarni
Unkarilaisia kansanlau-uja, näytt. Eine Laine
Sellonsoittoa, Erkki Selin
lloinen juttu, teatterinjoht. Kaarlo Aarni
Purpuri
Liput 15:-, 10.-, 8:- , 5:-
TANSSIAISET
Liput 5:-.
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa.
VISUVEDEN
JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäk. 7-8 p:nä 1934
OHJELMA:
Lauantaina 7 p:nã klo 20,30
Alkajaisiltama
Alkusoitto, kapellimestari Einari Hame
Tervehdyssanat
Lausuntaa
Merimiestanssi, Tauno Laukkanen
„Seitsemän veljestä" saunanäytös.
Kirjoittanut Aleksis Kivi.
Ohjannut William Räisänen
TANSSIA
Liput: 8, 5 mk.
Sunnuntaina 8 p:nã klo 15,30
Teatterinäytäntö "Keittiön puolella"
Kolminäytöksinen huvinäytelmä. Kirjoittanut Sigrid Boo. Ohjannut Aino Lohikoski.
Helga Breder- Aino Lohikoski. Lotte Bäck- Helvi Järveläinen. Friman, autonkuljettaja, - Orvo Saarikivi.
Liput: 12, 10, 8, 5 mk.
Klo 20
Juhlailtama
Alkusoitto
Puhe, opettaja Sauli Perälä
Lausuntaa, näyttelija Helvi Järveläinen
Yksinlaulua, nayttelijä Aino Lohikoski
Pianonsoittoa, pianisti Einari Halme
Kertomus, taiteilija Martti Tuukka
Yksintanssi, näyttelijä Helvi Järveläinen
„Bathseba Saarenmaalla" yksinäytöksinen näytelmä. Kirjoittanut Aino Kallas. Ohjannut Yrjö Tuominen.
RIINA, sepän vaimo - Aino Lohikoski.
Tapahtuu Jämajan pitäjässä Saarenmaalla 1850 keisari Nikolai I:n hallitusaikana.
Liput: 12, 10, 8, 5 mk.
Klo 23
Tanssiaiset
Liput 5 mk.
Lisäyksiä:
Keittiön puolella
Ohjaus: Aino Lohikoski
Näyttelijät: Aino Lohikoski
Helvi Järveläinen
Orvo Saarikivi
Nuorisoseuran näyttelijät
YESUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäiuhlat heinäkuun 13-14 päivinä 1935.
OHJELMA
Lauantaina 13 p:mä klo 20.30
”Kaikenlaisia vieraita”
Kolminävtöksinen hupailu.
Kirioittanut Agapetus.
TANSSIA!
Liput 10-, 7.-,
Sunnuntaina 14 p:nä klo 14
ARPAJAISET
Soittoa
Kenttäpelejä.
Klo 16
”Koskenlaskijan morsian”
Kolminävtöksinen kansannävtelmä lauluineen.
Kirjoittanut Väinö Syvänne.
Aihe Väinö Katajan samannimisestä romaanista. Tapahtuu Peräpohjolassa Tornionjokilaaksossa. Ohjannut näyttelijätär Elsa Aarni.
Liput 12.-,8:-,5:-
Klo 20
Juhla-iltama
Alkusoitto, kvartetti
Lausuntaa, nävttelijä Yrjö Tuominen
Unkarilaisia lauluja, nayttelijätär Aino Lohikoski
Pianonsoittoa, ylioppilas Liisa Rahola
Juhlapube, kirjailija Urho Karhumäki
Soittoa. kvartetti
Pianonsoittoa. taiteilija Timo Mikkilä
Iloisia runoja, näyttelijätär Aino Lohikoski
Viulunsoittoa, ylioppilas Heimo Koivisto
Liput 15: 12, 8--, 5.-
Klo 23
Tanssiaiset
Soittaa „Ukuléle"
Liput 7-
Lisäyksiä:
Koskenlaskijan morsian
Ohjaus: Elsa Aarni
Näyttelijät: Kalle Tervala Poro-Joope
Anna Koivisto Leski-Leena
Eeva Ylistalo Koskenlakijan morsian
Lavastus: Tuukka ja Fager
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun 11--12 päivinä 1936.
OHJELMA:
Lauantaina 11 pnã klo 20
”Tukkijoella”
Nelinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä. Kirjoittanut Teuvo Pakkala.
TANSSIA.
Liput 10:-, 7:-, 5:-
Sunnuntaina 12 p:nä klo 14
Laulajatar Alma Kuulan Konsertti
Liput 10:-, 6:-.
Kello 16
Aleksis Kiven mestariteos
‚Nummisuutarit'
Komedia neljässä nävtöksessã. Ohjannut tatterinjohtaja Kaarlo Aarni.
ESKO- Kaarlo Aarni
SEPETEUS, lukkari- Yrjö Tuominen
Liput 15:, 12:, 10:, 7:.
Kello 20
Juhlailtama
Alkusoitto, Lisa Rahola ja Timo Mikkilä.
Lausuntaa, näyttelijätär Elsa Aarni.
Viulunsoittoa, Heimo Koivisto.
Juhlapuhe, tuomari K. Murros.
Pianonsoittoa, ylioppilas Lisa Rahola.
Iloinen puhelinkeskustelu, teatterinjohtaja Kaarlo Aarni.
Yksinlaulua, laulajatar Alma Kuula, säestää Sinikka Kuula.
Pianonsoittoa, taiteilija Timo Mikkilä.
„Sota valosta". Prologi. Kirjoittanut Eino Leino.
Ohjannut näyttelijä Yrjö Tuominen.
Väinämöinen- Yrjo Tuominen.
Liput 15:, 12, 10:, 7.
_
Kello 23 TANSSIAISET
Soittaa Ukuléle.
Liput 7:.
Lisäyksiä:
Tukkijoella
Näyttelijät: Anna Koivisto Maija
Aapeli Pesonen Pietola
Lauri Ylistalo Pölhö-Kustaa
Anni Heino Anni
Manu Viitasalo Tolari
Elina Hirsmäki Katri
Kalle Tervala Turkka
Erkki Majakari Huotari
Kalle Jarkko Rättäri
Nummisuutarit
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Kaarlo Aarni Esko
Yrjö Tuominen Sepeteus
Anna Koivisto Martta
Aapeli Pesonen Topias
Kalle Tervala Karri
Oiva Raiski Teemu
Anni Heino Kreeta
Eeva Ylistalo Jaana
Lauri Ylistalo Andres
Hemmi Jarkko Mikko Vilkastus
Bruuno Aimo Kristo
Erkki Majakari Jaakko
Elo Kytöniemi Iivari
Manu Viitasalo Sakeri
Reino Järvinen Niko
Sota valosta
Ohjaus: Yrjö Tuominen
Näyttelijät: Yrjö Tuominen Väinämöinen
Lavastus: Carl Fager
Visuveden juhlat
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun 10-11 päivinä
1937.
OHJELMA:
Lauantaina 10 p:a klo 20
„Pitkajarveläiset"
Nelinäytsksinen huvinävelmä. Kirjoittanat Jalmari Finne. Tapahtuu Orivedella Pitkäjarven kylässa 1765.
Tanssia.
Liput 10.-, 8-. 5.-
Sunnuntaina II p:nä klo 14
arpajaiset
Soittoa, Ukuléle.
Klo 15.30
„Niskavuoren naiset"
Nöytelmä. Prologi ja kolme näytösta. Toisessa nävtöksesa kaksi osaa, Kirjoittanut Juhani Tervapää. Ohjannut teatteriniohtaja Kaario Aarni
Niskavuoren vanha emänta. Elsa Aarni. Rovasti - Kaarlo Aarni
Tapahtumapaikat: Prologi Niskavuoren rusthollin suuressa salissa elokuussa Loviisan päivänä. I näytös päärakennuksessa vanhan emännän huoneessa talvella
II näytöksen ensimmäinen osa kansakoulussa Ilona Ahlgrenin huoneessa, Toinen osa päärakennuksessa vanhan emännän huoneessa. III näytös Niskavuoren Salissa. Toisen ja kolmannen näytöksen tapahtumat peräkkäisinä päivinä.
Liput 15:-. 12:-, 10.-、7:-
Klo 20
Juhlailtama
Kansanlauluja, Nuorisoseuran sekakuoro
Lausuntaa, Armi Heino.
Viulunsoittoa, Heimo Koivisto
Juhlapuhe, kirjailjija Eero Havas
Iloinen juttu, Teatterinjohtaja Kaarlo Aarni.
Pianonsoittoa, ylioppilas Liisa Rahola
Yksinlaulua
„Kullervon kotiinpaluu”
Kuvaelma. Kirjoittanut Aleksis Kivi. Ohjannut Kaarlo Aarni. Kalervon emäntä- Elsa Aarni
Liput 15:-. 12:-, 10.-、7:-
Klo 23
Tanssiaiset
Soittaa Ukulele.
liput 7:-
Pitkäjärveläiset
Näyttelijät: Anna Koivisto Läpikäytävän Henna
Anni Heino Regina Tuomaantytär
Aapeli Pesonen Sikalan isäntä
Selma Kauttu Heikkilän emäntä
Mikko Maijala Martti Mikonpoika
Matti Myllyaho Natukan Juha-poika
Aili Jutila Maria Yrjöntytär
Lisäyksiä:
Niskavuoren naiset
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Elsa Aarni Loviisa
Kaarlo Aarni Rovasti
Eeva Ylistalo Ilona Ahlgren
Anni Heino Martta
Kalle Tervala Aarne
Anna Koivisto Telefooni-Sandra
Lauri Ylistalo johtajaopettaja Vainio
Aapeli Pesonen Simolan isäntä
Sauli Perälä Apteekkari
Selma Kauttu Ruustinna
Mikko Maijala Nikkilän isäntä
Kullervon kotiinpaluu
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Elsa Aarni Kullervon äiti
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun 2 3 päivinä 1938.
OHJELMA:
Lauantaina 2 p:nä klo 20
Kolminäytöksinen Lapinkomedia
Tapahtui kaukana
Kirioittanut Valentin. I näytos tapahtuu illalla erämaakämpassa Lapissa, Il näytos samassa paikassa aamupäivilla toista vuorokautta myohemmin ja III näytos matkailijahotellissa Ivalossa saman paivän iltana.
Liput 10:, 75.
TANSSIA
Sunnuntaina 3 p:nä klo 16
Yaarallinen ikä
Kolminäytöksinen huvinäytelmä. Kirjoittanut Simo Penttilä. Ohjannut teatterinjohtaja Kaarlo Aarni. Tapahtuu insinööri Joroksen huvilalla Helsingin saaristossa elokuussa.
Nestori Joros- Kaarlo Aarni.
Alli Honkamaa- Elsa Aarni.
Liput 15:-, 12:-, 10:-.
Klo 20 Juhlailtama
Alkusoitto
Lausuntaa, näyttelijä Yrjö Tuominen.
Laulua, laulajatar Helmi Carèn, säestää kapellimestari Eero Kosonen.
Viulunsoittoa, Heimo Koivisto.
Tarina, tatterinjohtaja Kaarlo Aarni
Soittoa.
Juhlapuhe.
Pianonsoittoa, pianisti Timo Miklilä.
Tuulia
KIHLAUS
Komedia yhdessä näytöksessä. Kirjoittanut Aleksis Kivi. Ohjannut Yrjö Tuominen.
Eenokki - Yrjö Tuominen.
Liput 15:-, 12:-, 10:-.
Klo 23
Tanssiaiset
Soittaa Ukuléle.
Liput 10:-,
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
Lisäyksiä:
Tapahtui kaukana
Vaarallinen ikä
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Kaarlo Aarni insinööri Nestori Joros
Elsa Aarni Aili Honkamaa
Lavastus: Carl Fager
Visuveden juhlat
Visuveden Nuorisoseuran
KESÄJUHLAT
heinäkun 1-2 päivinä 1939.
OHJELMA:
Lauantaina 1 pnã klo 20
SOITTOA
Rykmentin murheenkryyni
Kolminäytöksinen sotilasfarssi. Kirjoittanut Topias:
I näytös tapahtuu sotilaskodin ja komppaniarakennuksen valisessã puistikossa, Il näytös komppanian toimistossa leirillä ja III näytös leirialueen käytävallä.
TANSSIA.
•Soittaa Ukuléle.
Liput 12, 10 ja 7 mk.
Sunnuntaina 2 p:nä klo 13
ARPAJAISET
SOITTOA, Ukuléle.
KIo 14
Oopperalaulaja YRJO IKOSEN
KONSERTTI
Säestãä pianisti Märtha Ikonen.
Liout 10 mk.
Klo 16
Niskavuoren leipä
Kolminäytöksinen näytelma.
Niskavuoren naisten toinen
Kirjoittanut Juhani Tervapää. Ohjannut teatterinjohtaja Kaario Aarni.
Tapahtuu viiden vuoden kuluttua Niskavuoren naisten päättymisestä.
I näytös (kaksi osaa) Niskavuoren salissa Loviisan päivänä elokuussa.
II näytös seuraavana päivanä Helsingissä Aarnen ja llonan asunnossa
III näytös myöhemmin syksyllä Niskavoren salissa.
Loviisa Niskavmori, vanhaemanta- Elsa Aarni
Tobtori Varelius, kunnankääkäri- Kaarlo Aarni
Liput 20, 18, 15, 12 ja 10 mk.
KIo 20
JUHLA-ILTAMA
Alkusoitto
Lausuntaa, näyttelijatär Elsa Aarni
Kansaslauluja, nuorisoseuran kuoro
Viulunsoittoa, ekonomi H. Koivisto
Laulua, oopperalaulaja Yrjo Ikonen, säestää Pianisti Märtha Ikonen
Juhlapuhe, kansanopistonjohtaja Olavi Kostia
Soittoa, pianisti Liisa Rahola
? säestää musiikkiopistol. Heikki Seppälä piano
Iloinen juttu, Teatterinjoht. K. Aarni
Laulua, näyttelijätär Eine Laine
YÖ JA PÄIVÄ
Näytelmä yhdessä näytöksessä. Kirjoittanut Aleksis Kivi.
Ohjannut näytt. Yrjö Tuominen.
Liput 20, 18, 15, 12 ja 10 mk.
Klo 23
TANSSIAISET
Soittaa Ukuléle.
Liput 10 mk.
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
Niskavuoren leipä
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Elsa Aarni vanhaemäntä
Kalle Tervala Aarne Niskavuori
Eeva Ylistalo Martta
Anni Heino Ilona
Kaarlo Aarni kunnanlääkäri Warelius
Anna Koivisto telefuuni-Sandra
Aapeli Pesonen Simolan isäntä
Bruuno Aimo tuomari Matti Niskavuori
Hugo Alastalo dosentti Kaarlo Niskavuori
Kaisa Viitasalo Marttilan emäntä
Mikko Maijala muonamies Nieminen
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran KESäJUHLAT heinäkuun 7 päivänä 1940
OHJELMA:
Klo 15,30
POHJALAISET
Kansanäytelmä kolmessa näytöksessä. Kirjoittanut Artturi Järviluoma Kaappo - KAARLO AARNI
Liput 20, 18, 15, 12 ja 10 mk
Klo 20
JUHLAILTAMA
Kuorolaulua
Tervehdyspuhe, maisteri Otto Virta
Viisuja, näyttelijä Väinö Luutonen
Lausuntaa, näyttelijätär Elsa Aarni
Laulua, ylioppilas Kaija Rahola
Juhlapuhe, everstinrouva Emma Saure
Pianonsoittoa, taiteilija Timo Mikkilä
KIHLAUS. Komedia yhdessä näytöksessä. Kirjoittanut Aleksis Kivi
Tanssia
Liput 20, 18, 15, 12 ja 10 mk
Ennakkomyynti Visuveden osuuskaupassa
Lisäyksiä:
Pohjalaisia
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Kaarlo Aarni renki Kaapo
Samppa Pirilä Jussi Harri
Kaija Rahola Liisa
Eeva Ylistalo Maija
Jussi Pönkkö Antti Honka
Anna Koivisto Kaisa
Mikko Maijala Salttu
Aapeli Pesonen Harrin isäntä
Kalle Tervala vallesmanni
Lauri Ylistalo kriivari
Anni Heino Hilapielen Heta
Onni Mansikkamäki herastuomari
Väinö Leveelahti siltavouti
Timo Mikkilä Karjanmaan Kyösti
Matti Suvanto Koljolan isäntä
Matti Lampinen Heikki Hanka
Uuno Järvinen vallesmannin renki
Kihlaus
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Kaarlo Aarni Eenokki
Kalle Tervala Aapeli
Lauri Ylistalo Jooseppi
Eeva Ylistalo Herrojen Eeva
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran Kesäjuhlat kesäkuun 21-22 päivinä 1941
OHJELMA:
Lauantaina 21 p:nä klo 20
ILTAMA
Alkusoitto, Ukulele,
Lausuntaa,
Pianonsoittoa, Leena Lindell (12 vuotias),
Kuorolaulua,
Puhe, Hemmi Jarkko.
Laululeikkejä,
Tanssia, Soittaa Ukuléle
Liput 12. 10 ja 8 mk.
Sunnuntaina 22 p:nä klo 16
Syntynyt terve tyttö
Kolminäytöksinen komedia.
Kirjoittanut Ensio Rislakki - Valentin.
Ohiannut teatteriniohtaja Kaarlo Aarni.
I ja II näytös tapahtuu Helasuon asunnossa Helsingissã, III näytös Markkusen huoneistossa Taka-Täölössã.
I ja lI näytöksen välillä on kulunut viikko, II ja Ill näytöksen välillä noin kuukausi.
Aika nykyinen.
Liput 20. 18. 15. 12 ja 10 mk.
Tuomari Markkunen: KAARLO AARNI
Klo 20
JUHLAILTAMA
Alkusoitto, Puhe, opettaja Sauli Perälä, Kuorolaulua, Lausuntaa, näyttelij. Elsa Aarni, Soittoa, pianisti Timo Mikkilä, Jutelma, teatterinjohtaja Kaarlo Aarni,
MESTARIN NUUSKARASIA, yksinäytöksinen huvinäytelmä. Kirjoittanut R. Kiljander.
Ohiannut näytteliä Yrjö Tuominen.
Blom, suutari, vanhapoika: Yrjö Tuominen.
Liput 20. 18. 15, 12 ja 10 mk.
Klo 23
Tanssiaiset
Liput 12 mk.
Soittaa Ukuléle
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa,
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat
heinäkuun 7-8 päivänä 1945
Ohjelma:
Lauantaina 7 p:na kello 20
Prinsessa Ruusunen
Kolminöytöksinen satu Kirioittanut Sakari Topelius
Tanssia
Soittaa "RAMINA"
Liput 30:-, 25:-
Sunnuntaina 8 p:na kello 15
Särkelä itte
Nelinäytöksinen huvinäytelmä. Kirjoittanut Ilmari Turja Ohjannut näyttelijä Yriö Tuominen
Julius Särkelä-Yrjö Tuominen
Liput 50:-, 40:-, 30:-
Kello 19,30 Juhla-iltama
Alkusoitto
Kuorolaulua
Kansantanhuia
Laulua- oopperalaulaja Yrjö Ikonen
Saestaa, pianisti Martha Ikonen
Lausuntaa - näyttelija Yrjö Tuominen
Pianonsoittoa, pianisti Lisa Rahola-Johansson
Soittoa
Luentaa - näuttelifä Elsa Aarni
Duettoja, taiteilijat Eine Laine ja Kaija Rahola
Puhe toiminnanjohtaja Viljami Puntanen
Soittoa- viulutaiteilija Aarno Salmela
Juttuja - teatterinjohtaja Kaarlo Aarni
LIPUT 50:, 40:-, 30:-
Kello 20 -24 Työväentalossa
Tanssiaiset
LIPUT 30:
Kello 22- 1 Nuorisoseurantalossa
Tanssiaiset
LIPUT 30-
ENNAKKOMYYNTI VISUVEDEN OSUUSKAUPASSA
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäk. 13-14 p:mä 1946
Ohjelma:
Lauantaina 13 p:nä klo 20
ILTAMA
Alkusoitto. etelapohjalainen yhtye
Tarantella, pikkutyttö Lilja Lehtinen (8 v.)
Lausuntaa, näyttelijätär Elsa Aarni
Kuorolaulua
Puhe, tarkastaja A. Majamäki
Kevättunnelma, yksintanssi, tanssijat. Kikka Kinos
Soittoa
Vesiparantolassa
yksinäytöksinen huvinäytelmä, kirjoit. S. Salomaa
Tanssia
Liput 50:-
Sunnuntaina 14 p:nä klo 15
Pitkäjarveläiset
Nelinäutöksinen huvinäytelmä.
Kirj. Jalmari Finne
Ohjauksen tarkistanut teatterinjohtaja
Kaarlo Aarni. Tapahtuu Orivedellä Pitkajär-en kylässa v. 1765
Liput 75:-. 60:- 40:-.
Klo 19.30
Juhla-iltama
Alkusoitto
Pakina, kirjailija Aini Alhovuori
Viulunsoittoa, koululainen Pekka Kari (14 v.)
Humoristisia runoja, teatterikoulunoppilas Hilli Purola
Espanjalainen tanssi. taitelija Liisi Hallas
Soittoa
Juhlapuhe, tohtori Niilo Söyrinki
Sikopaimen, Andersenin satu, rva Anni Piispanen
Pizzicato-Polkka, tanssijatar Kikka Kinos
Kaskuja, teatterinjohtaja Kaarlo Aarni
Liput 80:-, 60:-, 40: -
Klo 20 -24 Työväentalossa
Tanssiaiset Liput 50:-
Klo 22-1 Nuorisoseurantalossa
Tanssiaiset Liput 50:
Ennakkomyynti
Visuveden osuuskaupassa
25. VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäk. 12-13 p:nä 1947
OHJELMA:
Lauantaina 12 p:nä klo 20.
Rykmentin murheenkryyni
Kolminäytöksinen sotilasiloittelu. Kirjoittanut TOPIAS.
Ohjannut teatterinjohtaja KAARLO AARNI.
TANSSIA
soittaa Saarisen yhtye.
Liput 75 ja 60 mk.
Sunnuntaina 13 p.nã klo 15.
Jumalat hymyilevät
Kolminäytöksinen näytelma. Kirjoittanut A. J. CRONIN.
Ohjannut näytteljatar ELSA AARNI. Tapahtuu lääkärien oleskeluhuoneessa Hopewel Towersin hermoparantolassa.
Liput 80 ja 70 mk
Klo 21-1 Työväentalossa
Tanssiaiset
Soittaa orkesteri Slow ja Saarisen yhtye
Liput 75 mk
Klo 22-1 Nuorisoseurantalossa
Tanssiaiset
Soittaa SLOW.
Liput 75 mk.
Klo 19.30
JUHLA-ILTAMA
KUOROLAULUA
JUHLARUNO kirjoittanut ja lausuu kirjailja HEIKKI ASUNTA
SOITTOA pianisti LIISA JOHANSSON
JUHLAPUHE kirjailija ERKKI PALOLAMPI
LAULUA oopperalaulaja YRJO IKONEN, säestää MARTHA IKONEN
SOITTOA sellisti BENGT JOHANSSON
KASKUJA teatterinjohtaja KAARLO AARNI
VIULUNSOITTOA koululainen PEKKA KARI
Lea
Näytelmä yhdessä näytöksessä. Kirjoittanut ALEKSIS KIVI
Ohjannut näyttelijatär EINE LAINE. Lavastanut taiteilija JUSSI KARL
Tapahtuu Palestiinassa Jerikon kaupungissa Kristuksen aikana
JOAS - näyttelija NESTORI SARRI
Lipat 100, 80 ja 60 mk.
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
Lisäyksiä:
Lea
Ohjaus: Elsa Aarni
Näyttelijät: Taina Kauttu Lea
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäk. 10 - 11 p:nä 1948
OHJELMA:
Lauantaina 10 p:nä klo 20
TANSSIAISET
Soittaa MAUNO SAARINEN
Liput 60 mk
Sunnuntaina 11 p:nä klo 14,30
ÄLKÄÄ SURKO
Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Kiri. ELSA SOINI • Ohjannut teatterinjohtaja KAARLO AARNI
Liput 100 mk, 75:-
19,30 JUHLAILTAMA
Suven juhla, rapsodia
Viulunsoittoa, Heimo Koivisto,
Puhe, toimittaja Jukka Tyrkkö
Laulua, mieslaulajat
Kansantanhuja
Pakina, kirjailija Aini Alhovuori
Laulua, sekakuoro
Yksintanssi, tanssijatar Kikka Kinos
LYYLIKKI.
Yksinäytöksinen historiallinen kuvaelma-näytelmã. Kirj. Usko Kemppi Ohj. näyttelijätär Elsa Aarni
Liput 80 ja 60 mk
Klo 20 Työväentalossa
Tanssiaiset
Liput 75 mk
Klo 22 Nuorisoseurantalossa
Tanssiaiset
Soittaa Tahti-pojat ja Saarinen
Liput 75 mk
Lippujen ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
VISUVEDEN
JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäk. 9-10 p:nä 1949
OHIELMA:
Lauantaina 9 p:nä kello 20
Talosta ja torpasta
Kolminäytöksinen kansannäytelmä. Kirjoittanut Erkki Uotila. Ohjann. näyttelijätär Elsa Aarni
TANSSIA. Soittaa Saarisen yhtye.
Liput 80:-
Sunnuntaina 10 p:nä kello 15
Kaikenlaisia vieraita
Kolminäytöksinen hupailu. Kirj. Agapetus. Ohjauksen tarkist. teatterinjoht. Kaarlo Aarni
Liput 100:, 75:-
Kello 19
JUHLAILTAMA
Kuorolaulua. Viulunsoittoa, Sibelius-Akatemian oppilas Pekka Kari. Lausuntaa, rouva Maisa Aarni-Koivisto. Soittoa, Kangasalan Musikinystäväin orkesteri, joht. taiteilija Aarno Salmela. Juhlapuhe, tohtori Nilo Söyrinki. Soittoa, sellisti Bengt Johansson. Säestää pianisti Lisa Johansson. Vanhoja tansseja, ohjannut johtaja Arvo Rahola. Laulua, taiteilja Kaia Rahola.
Soittoa, Orkesteri.
Mustalaisleiri
Kuvaelma. Järjestänyt ja ohjannut teatterinjohtaja Kaarlo Aarni.
Liput 125:-, 100:, 75:-
Klo 20 Työväentalossa
Tanssiaiset
Soittaa Saarisen yhtye.
Liput 75:
Klo 22 Nuorisoseuran talossa
Tanssiaiset
Soittaa Kangasalan Mus. yst. orkesterin yhtye.
Liput 75:-
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa.
•
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun 8-9 p:nä 1950.
Ohjelma:
Lauantaina 8 p:nä kello 20
Iltama
Alkusoitto, Tahtipojat. Tervehdyssanat. Laulua, Saukkolan kvartetti.
Laululeikkejä. Lausuntaa. Kupletteja. Kuvaelma.
Tanssia. Soittaa Tahtipojat. Liput 8o:-
Sunnuntaina 9 p:nä kello 15
TUKKIJOELLA
Nelinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelma. Kirj. Teuvo Pakkala. Ohjannut Elsa Aarni, laulut Arvo Rahola. Pölhö-Kustaa - Tauno Aho.
Liput 100:-
Kello 19
Juhlailtama
Kuorolaulua. Lausuntaa, näyttelija Elsa Aarni. Pianonsoittoa, rouva Kirsti Jalkanen.
Juhlapuhe, rouva Miriam Pulakka. Viulunsoittoa, ekonomi Heimo Koivisto.
Katkelmia Aleksis Kiven näytelmasta, teatterinjohtaja Kaarlo Aarni. Laulua, rouva Airi Ojanen. Kansantanhuja.
PAHASSA PULASSA. Yksinäytlöksinen huvinäytelma. Kiri. R. Kiljander.
Ohjannut teatterinjohtaja Kaarlo Aarni.
Liput 125:-
Kello 20 Työväentalossa
TANSSIAISET
Soittaa Kaiku.
Liput 100:-
Kello 22 Nuorisoseurantalossa
TANSSIAISET
Soittaa Tahtipoikain yhtye.
Liput 100:-
Ennakkomvynti Visuveden osuuskaupassa.
Vuokralautakunta tarkistuksella Lemmenlehdossa
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Kaarlo Aarni B. Pöntinen
Lavastus: Jussi Kari
Lisäyksiä:
Tukkijoella
Ohjaus: Elsa Aarni
Nättelijät: Anna Koivisto Maija
Mikko Maijala Tolari
Erkki Kivijärvi Turkka
Helena Kulmala Katri Pietola
Anna Isotalo Anni
Arvo Väinölä Huotari
Tauno Aho Pölhö-Kustaa
Aapeli Pesonen Pietolan isäntä
Kalle Jarkko Rättäri
Arvo Lammi nimismies
Maila Mäkitalo karjakko
Lavastus: Jussi Kari
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun 7-8 p:nä 1951.
OHJELMA:
Lauantaina 7 p:nä klo 20
Iltama
Alkusoitto, Tahtipojat
Tervehdyssanat, ylioppilas Paula Tervala
Laululeikki
Viulunsoittoa, ekonomi Heimo Koivisto
Lausuntaa, teatterinjohtaja Kaarlo Aarni
Tanhuja
Puhe, johtaja Toivo Vesanen
Pianonsoittoa, rouva Sirkka Koskenala
KAIKKEIN PARAS
Yksinäytöksinen huvinäytelmä. Kirjoittanut Kirsti Sjöman.
TANSSIA soittaa TAHTIPOJAT. Liput 100:-
Sunnuntaina 8 p:nà klo 15
Pohjalaisia
Kansannäytelmä kolmessa näytöksessä. Kirjoittanut Artturi Järviluoma. Ohjannut Kaarlo Aarni.
Liput 200-, 150:-
Kello 19
Juhlailtama
Kuorolaulua
Lausuntaa, rouva Maisa Koivisto
Soittoa, pianisti Kirsti Jalkanen
Juhlapuhe, opettaja Sauli Perälä
Soittoa, trio: Heimo Koivisto, viulu, Bengt Johansson, sello Kirsti Jalkanen, piano
Laulua, "Saukkolan Kvartetti"
Pallovoimistelua, Killinkosken Urh. Naisvoimistel.
Soittoa, sellisti Bent Johansson
Valssi, K. Urh. Naisv.
Sunnuntai-ilta Vuohenkalman torpassa
Kirjoittanut Aleksis Kivi. Kuvaelma.
Kertoja -Kaarlo Aarni.
Eeron vaimo:
Säestys: Trio. Ohjaus: Kaarlo Aarni.
Liput 200:, 150:-
Klo 20 Työväentalossa
Tanssiaiset
Soittaa KAIKU
Liput 100:-
Klo 22 Nuorisoseurantalossa
Tanssiaiset
Soittaa TAHTIPOJAT
Liput 100:-
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa.
Lisäyksiä:
Kaikkein paras
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Veikko Kujala
Martta Antila
Helena Kujala
Matti Jarkko
Pohjalaisia
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Anna Koivisto Kaisa
Mikko Maijala Salttu
Samppa Pirilä Jussi
Kalle Tervala nimismies
Eero Alaluoto kirjuri
Anna Isotalo Maija
Helena Kulmala Liisa
Arvo Väinölä Antti Hanka
Onni Mansikkamäki herastuomari
Arvo Lammi Karjanmaan Kyösti
Aapeli Pesonen Harrin isäntä
Sunnuntai ilta Vuohenkalman torpassa
Ohjaus: Kaarlo Aarni
30. Visuveden juhlat
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäk. 12-10 pävinä 1957
Ohielma:
Lauantaina 12 p:na kello 20
ILTAMA
Alkusoitto, Saarisen yhtye
Laululeikkeja, nuorisoseuran tanhuujat
Puhe, opettaja Lisa Lamminen
Pianonsoittoa, rouva Sirkka Koskenala
Jaakkoon juttu, maanv. Kalle Tervala
Laulua, neiti Helena Kujala
Vannevoimistelua, Kalevan nuorten tytöt
Melodrama, rouva Maisa Koivisto
Säestys Sirkka Koskenala
Suur-Jussilan isännän Kompleksi
Yksinäytöksinen pienoiskomedia. Kirj. V. Rekola
TANSSIA
Soittaa Saarisen yhtye
Liput 100:-
Sunnuntaina 13 p:nä kello 15
VALITUSAIKA ON OHI
3-näytoksinen huvinytelmä. Kirj. Hilja Valtonen. Ohjannut Elsa Aarni Liput 200:, 150:-
Kello 19 JUHLAILTAMA
Kuorolaulua, Visuveden mieskuoro
Kansantanhuja, nuorisoseuran tanhuujat
Huumorin pillkeita, teatt.johtaja Kaarlo Aarni
Pianonsoittoa, pianisti Lisa Johansson
Puhe
Viulunsoittoa, taiteilija Aarno Salmela
Yksinlaulua, elokuvanäyttelijätär Kaija Rahola
Lausuntaa, näyttelijatär Elsa Aarni
Alttoviulusooloja, Aarno Salmela
Seitsemän veliestä
Veljesten kotiinpaluu Impivaarasta Jukolaan. Kirj. Aleksis Kivi. Järjestänyt Kaarlo Aarni
Liput 200, 150:-
Kello 20
Työväentalossa
Soittaa
TANSSIAISET
Saarisen yhtye
Liput 100:-
Kello 22
Nuorisoseurantalossa
TANSSIAISET
Soittaa
TAHTIPOIAT
Liput 100:-
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
Lisäyksiä:
Suur-Jussilan isännän kompleksi
Näyttelijät: Kalle Tervala isäntä
Anna Koivisto emäntä
Anna Isotalo Elli-tytär
Martta Antila Kirsti-palvelijatar
Matti Jarkko naapurin ylioppilas
Valitusaika on ohi
Ohjaus: Elsa Aarni
Näyttelijät: Mikko Maijala Rissas-pappa
Kaisu Korpela Martta rouva
Liisa Janhonen Taru
Aili Alastalo Iisa
Rauha Myllyaho Kahvilan omistajatar
Alli Koivisto opettajatar
Matti Myllyaho opettajattaren mies
Helena Kujala
Paavo Kukkonen
Maire Kivinen
Arvo Väinölä johtokunnan pj.
Jaakko Mäkinen johtokunnan jäsen
Veljesten kotiinpaluu Impivaarasta Jukolaan
Ohjaus: Kaarlo Aarni
Näyttelijät: Kalle Tervala
Arvo Väinölä
Arvo Lammi
Mikko Maijala
Eero Alaluoto
Matti Suvanto
Matti Jarkko
Selma Kauttu
Anna Koivisto
Helena Kujala
Erkki Kivijärvi nimismies
Väinö Leveelahti lautamies
Heimo Koivisto piki-Mikko
VISUVEDEN JUHLAT
Hämeen Nuorisoseurain Liton ja Visuveden Nuorisoseuran
kesäjuhlat heinäkuun 11-12 päivinä 1953
OHJELMA:
Lauantaina 11 p:nä klo 20
Iltama ja tanhukilpailu
Alkusoitto Tahtipojat
Tervehdyssanat maanviljelijä Matti Jarkko
Kansantanhuja Kauko-Pohjan nsn tanhuujat
Lausuntaa neiti Marjatta Saarinen
Yksinlaulua neiti Liisa Sirkka
Puhe pankinjohtaja Arvo Kuivasto
Tanhukilpailu
Tanssia
Soittaa TAHTI-POJAT
Lipat 150 mk
Sunnuntaina
12 p:nä klo 12
Hämeen nuorisoseuratyön 70-vuotisjuhla
kuorolaulua Yhtyneet kuorot
Lausuntaa myymälinhoitaja Viljo Vänskä
Voimistelua naisvoimisteljoiden yhteisjoukkue
Juhlapuhe päsihteeri Yrjo Vasama
Laulua opettaja Alli Kaisto
Tervehdykset
Tanhuja tanhuujien yhteisioukkue
Kuorolaulua
Lipat 100 mk
Valitusaika on ohi +
3-näytöksinen huvinäytelmä
Kiri. HILJA VALTONEN
Ohiannut ELSA AARNI
Esittäjät Lempäälan ja Visuveden Nuorisoseurain näyttelijöitä
Liput 150 mk
Kello 20
Juhlailtama
Soittoa Halme-Heinivahon kanteleyhtye
Lausuntaa herra Paavo Virtanen
Kuorolaulua
Kansantanhuja palkitut joukkueet
Viulunsoittoa taiteija Pekka Kari
Laulua neiti Aili Biörkqvist
Juhlapuhe kansanopistonjohtaja Olil Aulanko
Hän on Sysmastä In. huvinaytelma
Kiri. Minna Canth. Ohjanout Klaara Näre-Keskinen
Messukylan ns:n näyttelijät
Tanssia • Soittaa Tahti-Pojat
Lipat 200 mk
Työväentalossa iltama
Alkusoitto Harju-Huhdan yhtye
Lausuntaa rouva Aune Tahtinen
Kansantanhuja Etelö-Oriveden ns
Puhe maanviljelijä Sulho Oiala
Naisvoimistelua Kolhon Naisvoimistelijat
Lausuntaa herra Reino Alin
Kuvaelma:
Sunnuntai-ilta Vuohenkalman torpassa
Kiri. Aleksis Kivi
Ohjaus ja kertoja teatterinjohtaja Kaario Aarni
TANSSIA y Soittaa Harja-Huhdan yhtye
Lipet 150 mk
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden nuorisaseuran kesäjuhlat heinäk. 3-4 p:nö 1954
Ohjelma:
Lauantaina 3 p:nä klo 20
ILTAMA
Alkusoitto, Tahtipojat
Tervehdyspuhe, Paavo Kukkonen
Laulua, Saukkolan kvartetti
Lausuntaa, Hilla Raiski
Viulunsoittoa, ekonomi Heimo Koivisto
Laulua, Jussi Lahtinen
Lausuntaa, Pekka Tervala
Laululeikkeja
TIENHAARASSA Yksinaytöksinen huvinäytelma. Kir,. Eeva Hirn. Ohj, Elsa Aarni
TANSSIA • Soiltaa Tahtipojat
Liput 100:-
Sunnuntaina kello 15
ARVAAPAS UUDESTAAN
Kolminäytöksinen huvinäytelmä. Kirj. Aune Hämäläinen. Oh. Jussi Hakuli
Liput 150:-
Kello 19 JUHLAILTAMA
Kansanlauluja, sekakuoro
Soittoa, Kangasalan Mus.Yst. yhtye
Helkavirsi: Tumma. Lausuu tait. Maisa Koivisto.
Säestää rouva Sirkka Koskenala
Viulunsoittoa, tait. Aarno Salmela
Juhlapuhe, maisteri Mauno Jokipii
Viuluduettoja, herrat Heikki Hyvämaa ja Esko Lahti
Tanhuja
Soittoa, yhtye
ÄITI
Yksinäytöksinen näytelmä. Kirj. Johan Bojer. Oh. teatterinj. Kaarlo Aarni.
Päätehtävissà Elsa ja Kaarlo Aarni
Liput 200:-
Kello 20 Työväentalossa
TANSSIAISET
Soittaa Eino Ahon yhtye
Liput 100:-
Kello 22-2 Nuorisoseurantalossa
TANSSIAISET
Soittaa Tahtipojat
Liput 100:-
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa,
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäiuhlat
heinäkuun 9-10 p:na 1955
OHJELMA:
Lauantaina 9 pnã klo 20
ILTAMA
Alkusoitto, Tahtipojat, Lausuntaa, Rauha Myllyaho, Pianonsoittoa, rva Sirkka Koskenala, Puhe, nti Siviä Trast, lloinen juttu, Kalle Tervala, Laululeikkeja, ohj. nuoriso-ohj. Mirjam Palakka
Ei ikinã
1-n. huvinäytelmä. Kirj. Topias. Ohj. opettaja Pentti Aarni
Tanssia. Soittaa Tahtipojat
• Liput 100:-
Sunnuntaina 10 p:nä klo 15
PALOKUNNAN-JUHLAT
Kolme näytöstä meidän rakkaan kansamme harrastuksista
Kirj. Yrjö Soini. Ohj. näyttelijätär Elsa Aarni
• Liput 200:-
Sunnuntaina 10 pa klo 19
JUHLA-ILTAMA
Kuorolaulua || Soittoa, pianisti Kirsti Jalkanen || Tanhuja II Soittoa, viulutaiteilija Pekka Kari || Lausuntaa, Maisa Koivisto II Laulua, Helena Kujala II Puhe kirj. V. Rantoja II Espanjalainen tanssi, näyttelijätär Lea Kari
Daniel Hiort
Hirsipuukuvaelma. Kirj. J. J. Wecksell. Ohj. Elsa Aarni
Aiti- Elsa Aarni
Liput 200:-
Kello 20 Tyoväentalossa
Tanssiaiset
Soittaa Tulijoen yhtye
Liput 100.-
Kello 22-2 Tanssiaiset Nuorisoseurantalossa Soittaa Tahtipojat
Liout 100.-
Ennakkomyynti
Visuveden Osuuskaupassa
Ei ikinä
Ohjaus: Pentti Aarni
Näyttelijät: Kalle Tervala Anselm Töyry
Heikki Hirsimäki kaupunkilaispoika
Selma Kauttu talon emäntä
Seija Luutonen tytär
Erkki Manner sulhanen
Palokunnan juhlat
Ohjaus: Elsa Aarni
Näyttelijät: Matti Myllyaho Severi Urmasto
Matti Jarkko Veikko Nuutti
Arvo Väinölä Erkki Rajakivi
Aino Saksholm Kerttu Rajakivi
Aili Ponsa Anna Bris
Mirjam Mikkilä Hilma Kääpilä
Jussi Lahtinen Torsti Torstila
Jaakko Mäkinen Arvo Hoitonen
Mikko Maijala Paavo Ylä-Peippo
Rauha Myllyaho Vilma Pyyperä
Hellä Rasimaa Seija Luutonen
Lauri Ylistalo Jooseppi Tuoppi
Anna Koivisto Eeva Hiki
Puvustus: Kerttu Kari
Lavastus: Lauri Ylistalo
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran KESÄJUHLAT
heinäkuun 7-8 p:nä 1956
Lauantaina 7 pna klo 20 Iltama
Alkusoitto, Tahtipojat
Kvartettilaulua
Lausuntaa, Satu Raiski
Viulunsoittoa, Katri Salmela
Puhe, Matti Jarkko
Luentaa: Kun on tunteet,
kirj. Maria Jotuni, näyt. Elsa Aarni
Laulukuvaelma
Juhannuksena
Laulut ohj. Kaija Rahola
Tanssia Soittaa Tahtipojat
Liput 150:-
Sunnuntaina 8 pnä klo 15
Matti ja Maija
Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Kirj. Yrio Soini (Agapetus)
Ohj. Elsa Aarni
Liput 250 mk
Sunnuntaina 8 pnä klo 19 Juhlailtama
Kuorolaulua
Lausuntaa, Mariatta Vesa
Tanhuja, Kauko-Pobjan Ns:n tanhuajat
Laulua, Helena Kujala
Juhlapuhe, opettaja Jaakko Salminen
Alttoviulusooloja, tait. Aarno Salmela säest. Sirkka Koskenala
Lausuntaa, Pekka Tervala
Soittoa, Kangasalan Mus. yst. yhtye
Liput 150 mk
Yksinäyt. pila
Pappilan kansliassa
Kirj. Santeri Rissanen. Ohj. Elsa Aarni
Liput 250 ml
Sunnuntaina klo 20 Työväentalossa
TANSSIAISET
liput 150
Sunnuntaina klo 22 Nuorisoseurantalossa
TANSSIAISET
Soittaa Tahtipojat
Liput 150
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
35 VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran Kesäjuhlat heinäkuun 6-7 pnä 1957
Lauantaina 6 pnã klo 20 Iltama
Alkusoitto, Sini-Rytmi
Tervehdvssanat, Raili Kautto
Viulunsoittoa, Heimo Koivisto
Laulua, naisterttsetti
Valssi, pikkutytöt
Pube. Arvo Saksholm
Kuvaelma: Kosinta kautta aikojen
Tanssia Soittaa Sini-Rytmi
Liput 200 mk
Sunnuntaina 7 pnã klo 15
Talkootanssit
Kolminaytöksinen laulunaytelma
Kirj. Erkki Kivijärvi. Sävelt. Imari Hannikainen Ohiannut Eine Laine
Liput 300 ja 200 mk
Sunnuntaina klo 19
Juhlailtama
Kuorolaulua
Tanhuja, Vaskiveden Ns.n tanhuajat
Lausuntaa, Elsa Aarni
Tanssiesitys, Lea Kari
Puhe
Laulua, mieskvartetti
Viulunsoittoa. Pekka Kari
Laulua, Helena Kujala
Yo ja päivä Näytelmä yhdessä näytöksessä
Kiri. Aleksis Kivi.
Objannut Elsa Aarni
Liput 300 ja 200 mk
Sunnuntaina klo 20 Työväentalossa
Tanssiaiset Soittaa Tahtipojat
Lipat 200 mk
Sunnuntaina klo 22 Nuorisoseurantalossa
Tanssiaiset Soittaa Sini-Rytmi
Liput 250 ml
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
Kesäjuhlia pidettiin aina vuoteen 1967 saakka. Sota vuosina oli juhlissa tauko vv 1942-44. Seuraava esimerkkikuva vuodelta 1957. Siinä nähdään, että tansseja järjestettiin sekä seuran että työväentaloilla. Vuosien myötä kylän oma väki alkoi yhä enemmän osallistua näytelmiin ja esityksiin. Kylässä asuneet ja vierailleet taiteilijat olivat tietenkin ne kantavat voimat, joilla juhlat saivat sisältönsä etenkin alkuvuosina, kertoi Haikki Lammi.
Lisäyksiä:
Talkootanssit
Ohjaus: Elsa Aarni
Maila Mäkitalo, Marjatta
Juhani Lahtinen, Pentti
Aili Ponsa
Kalle Tervala
Anna Koivisto
Riitta Ylistalo
Kalle Jarkko
Lavastus: Lauri Ylistalo
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran KESÄJUHLAT heinäkuun 12-13 pnä 1958
Lauantaina 12 pnä klo 20
Iltama
Alkusoitto, Tahtipojat
Puhe, Jaakko Salminen
Kanteleensoittoa, Samppa Uimonen
Lausuntaa, Paula Peltonen
Laululeikkeja
Pukkisen pidot
Kaksinäytöksinen huvinäytelmä. Kirj. R. Kiljander.
TANSSIA
Soittaa Tahtipojat
Liput 200 mk
Sunnuntaina 13 pnã klo 15
NELJÄ NAISTA
Näytelma. Alkukohtaus ja neljä näytöstä
Kiri. Serp. Obj. Aino Lohikoski
Liput 300 ja 200 mk
Sunnuntaina klo 19
Juhlailtama
Kuorolaulua
Lausuntaa. Samppa Uimonen
Viulunsoittoa, Pekka Kari Saestää Sirkka Koskenala
Juhlapuhe professori Niilo Söyrinki
Laulua, mieskvartetti
Napolilainen tanssi, Lea Kari
Laulua, Jussi Lahtinen
Kanteleensoittoa
Kansantanhuja, ohjannut Miriam Pulakka
Liput 300 ja 200 mk
Sunnuntaina klo 22
TANSSIAISET
Soittaa Tahtipojat
Liput 200 mk
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
Lisäyksiä:
Pukkisten pidot
Näyttelijät: Anna Koivisto äiti
Matti Myllyaho nahkurimestari Pukkinen
Helena Lahtinen Pukkisen vaimo
Timo Ylistalo kisälli-Risto
Bertta Iivanainen palvelustyttö
Eeva Leveelahti patrunessa
Kalle Tervala
Pirkko Kukkonen
Pirkko Söyrinki
Jussi Lahtinen
Kalle Koivunen
Selma Kauttu
Einari Hirsmäki
Lauri Ylistalo
Aili Ponsa
Väinö Leveelahti
Irene Erkko
Antti Järvinen
Neljä naista
Ohjaus: Aino Lohikoski
Näyttelijät: Maila Mäkitalo Marja Kauria
Jaakko Salminen Hans
Aili Ponsa Agda Timelius
Anna Koivisto Iida
Arvo Väinölä professori
Eeva Lammi professorin rouva
Jussi Mikkilä Ville
Kai Johnsson toimitussihteeri
Jussi Lahtinen Mattilainen
Lauri Ylistalo vahtimestari
Riitta Ylistalo sisäkkö
VISIVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun 11-12 pnä 1959
Lauantaina 11 pnã klo 20
ILTAMA
Alkusoitto, Anttilan yhtye
Kantelettaren runoja, tyttöryhmä
Vialunsoittoa, Heimo Koivisto. Saestäa Sirkka Koskenala
Puhe. Veikko Veilahti
Laulua, Jussi Lahtinen
Kanteleensoittoa, Samppa Uimonen
Kaunis nainen, Avertsenkon humoreski
TANSSIA
Soittaa Anttilan yhtye
Liput 200 mk
Sunnuntaina klo 15
POUT KUOLEVAT PYSTYYN
4-näytöksinen komedia
Kirjoittanut A. Casona
Suomentanut Sole Uexküll
Ohiannut Eine Laine
Liput 300 mk
Sunnuntaina klo 19
JUHLA-ILTAMA
Kansanlauluja, sekakuoro
Kanteleensoittoa, Samppa Uimonen
Juhlapuhe. Matti Maijala
Pianosooloja. Timo Mikkilä
Lausuntaa, Maija Tuomisto
H. Eccles: Sonaatti G-molli, Aarno Salmela Säestää Timo Mikkilä
Laulua. mieskvartetti
Soittoa, trio: Pekka Kari, Aarno Salmela, Timo Mikkilä
Kansantanhuia, ohiannut Miriami Pulakka
Liput 300 is 200 mk
Sunnuntaina klo 22
TANSSIAISET
Soittaa
CARNEVAL
Liput 200 mk
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
Lisäyksiä:
Puut kuolevat pystyyn
Ohjaus: Eine Laine
Näyttelijät: Eeva Lammi isoäiti
Kalle Tervala isoisä
Arvo Väinölä johtaja
Maila Mäkitalo Isabella
Matti Myllyaho hampuusipoika
Irene Erkko sisäkkö
Mirjam Mikkilä taloudenhoitaja
Eva Johansson
Kai Johansson
Markku Tervala
Jussi Mikkilä
Selma Kauttu
Lavastus: Lauri Ylistalo
Puvusto: Kerttu Kari
VISUVEDEN JUHLAT
Visuveden Nuorisoseuran KESÄJUHLAT
heinäkuun 9-10 päivänä 1960
Lauantaina 9 pnä klo 20
Itama
Alkusoitto
Tervehdyssanat
Pianonsoittoa
"Karuselli"
Luentaa
Klarinetinsoittoa
Laululeikki
Rakas Eemeli
1-naytöksinen farssi Kirj. Aino Pekkarinen Ohj. Eine Laine
TANSSIA Soittaa Matti Pakan kvintetti
Liput 200 mk
Sunnuntaina 10 pnä klo 15
RUMA ELSA
3-naytöksinen huvinaytelma Kirj. Ensio Rislakki Ohj. Eine Laine
Liput 300 mk
Sunnuntaina klo 19
JUHLAILTAMA
Hämäläisten laulu
Juhlapuhe, Oiva Hernesniemi
Pianosooloja, Timo Mikkilä
Lausuntaa, Pirkko Söyrinki
Viulusooloja, Pekka Kari
Laulua, Mieskvartetti
Jotuni: Maantiellä, Juhani Perälä
Viulusooloja, Tuomas Haapanen
Kansantanhuja, ohj. Mirjami Pulakka
Liput 300 mk
Sunnuntaina klo 22
Tanssiaiset
Soittaa
MATTI PAKAN kvintetti
Liput 200 mk
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
Seuraavat kuvat todennäköisesti vuodelta 1960
Pekka Kari
Timo Mikkilä
Tuomas Haapanen
Visuveden juhlat
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun 8 - 9 päivänä 1961
Lauantaina 8 pnä klo 20
TANSSIT
Soittaa
Matti Pakan kvintetti
Liput 200 mk
Sunnuntaina 9 pnä klo 15
KATUPEILIN TAKANA
Kolminäytöksinen idylli menneiltä ajoilta. Kirj. Serp. Oh. Eine Laine
Kamarineuvos Ossian Biörcke- Arvo Väinölä
Tohtorinna Elisabet (Liisi) Heckler, hänen tyttärensä- Anna Kivijärvi
Valborg (Vappu) Biörcke, hänen tyttärensä- Pirkko Söyrinki
Neiti Emelie (Mella) Lindh, hänen kälynsä- Eeva Lammi
Ratsumestari Hialmar (Jallu) Biörcke, hänen veljensä -Markku Tervala
Rouva Sonja Brandt- Maila Lahtinen
Maisteri Kaarlo Härkönen- Kyösti Kakko
Herra Torsten Wikebom- Jussi Mikkilä
Tohtori Einar Heckler- Matti Myllyaho
Ylioppilas Elma Linderen- Saara Lempinen
Linu, sisäkkö- Eeva Leveelahti
Tapahtuu kamarineuvos Biörcken kodissa Helsingissä maaliskuisena päivänd vuonna 18?
Liput 350
Sunnuntaina klo 19
JUHLAILTAMA
Hämäläisen laulu
Kansantanhuja, ohj. Mirjami Pulakka
Juhlapuhe, Yrjö Makkonen
Pianosooloja, Timo Mikkilä
Laulua, Helena Kujala
Viulusooloja, Pekka Kari
HÄN ON SYSMÄSTÄ
Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä. Kiri. Minna Canth. Oh. Eine Laine
Ryynänen, kauppaneuvos -Kalle Tervala
Valter, hänen veliensä poika- Lauri Kauppila
Kerttu Vines, hänen sisarensa tytär -Riitta - Lisa Ylistalo
Toni Manner, Kerfun ystäva- Liisa Söyrinki
Heikki Hellsten, Ryynäsen kontforisti - Antti Järvinen
Rouva Oksman, emännöitsijä- Selma Kauttu
Sunnuntaipäivä Ryynäsen kesähuvilassa
Liput 300 mk
Sunnuntaina
klo 22
TANSSIAISET
Soittaa
Matti Pakan kvintetti
Liput 250 mk
Lippujen ennakkomyynti
Visuveden Osuuskauppa
Kaarina Perälä, Aino Leveelahti, ?, Riitta Linna, Ulla Leveelahti, ? Korpi
Sirrku Salmela, Pirkkoliisa Lampela, Eeva Leveelahti, Arja ?, Mirja Koikkalainen, Kaarina Mäkinen.
Seppo Nieminen, Kirsti Lammi, Sakari Mikkilä, Liisa Palonen, Jussi Mikkilä, Anne-Maj Lintujärvi, Esko Rantanen, Liisa Aimo, Mikko Rantanen ja ohjaaja Mirjam Pulakka.
Visuveden juhlat
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun 7-8 päivanä 1962
Lauantaina 7 pnä klo 20
ILTAMA
Alkusoitto, Seppo Niemisen yhtye
Tervehdyssanat, Matti Jarkko
"Visuvesi, Visuvesi”
Kuorolaulua, sekakuoro
Kansantanhuja, oh. Mirjami Pulakka
Lausuntaa, Elina Pirilä
Yksinlaulua, Maire Pitkänen
Juttuja, Tauno Söder
Hanurinsoittoa, Martti Manner
Pikkutyttöjen leikki.
Kupletteja, Tauno Söder
TANSSIA
Soittaa
Seppo Niemisen yhtye
Liput 250 mk
Sunnuntaina 8 pnä klo 15
KADUN TASALLA
5-näytöksinen näytelmä. Kirj. Curt Flatöw ja Horst Pillau.
Suomentanut Katri Veltheim.
HENKILÖT:
Karl Wiener, raitiovaununkuljettaja - Arvo Väinölä
Anni Wiesner, hänen vaimonsa - Maila Lahtinen
Helen, hänen tyttärensä - Riitta Ylistalo
Inge, hänen nuorempi tyttärensä - Riitta Koskinen
Herbert, hänen poikansa, lääketieteen opiskelija - Jussi Mikkilä
Dan, Helenin poika - Virpi Kari
Erich Seidel, peltiseppä - Juhani Lahtinen
Adam Kowalski, puolalainen muusikko - Matti Myllyaho
Lavastus Lauri Ylistalo
Tapahtuu Wiesnerien asuinkeittiössä erään suurkaupungin vuokrakasarmin kellarikerroksessa.
Ohjaus Eine Laine.
Liput 350 mk
Sunnuntaina klo 19
JUHLAILTAMA
Hämäläisten laulu
Kansanlauluja, sekakuoro
Juhlapuhe, Sauli Perälä
Viulusooloja, Pekko Kari
Laulua, Maire Pitkänen
Voimistelua, Ruoveden Naisvoimistelijat. Säestää Aire Puhakainen
Läpikäytävän Henna, Anna Koivisto
KIHLAUS
Komedia yhdessä näytöksessä. Kirj. Aleksis Kivi.
HENKILÖT:
Aapeli - Jaakko Mäkinen
Kroatoreito io vanhoia nuoria miehiä
Eenokki - Markku Tervala
Eeva - Lea Wallin
Jooseppi Aapelin oppipoika - Timo Ylistalo
Liput 350 mk.
Sunnuntaina
klo 22
TANSSIAISET
Soittaa
Teppo Terävän yhtye
Solisti Inga Viklund
Liput 300 mk.
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
40. Visuveden juhlat
Visuveden
Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun
13-14 pn& 1963
Lauantaina 13 pnã klo 20
ILTAMA
Alkusoitto, Risulan yhtye
Tervehdyssanat, Maria Rautalahti
Morimiestanssi
Pianonsoittoa, Virpi Kari
Lausuntaa, Elina Pirilä
Hanurinsoittoa, Martti Manne
Tanhuja, Ohj. Kaisa Salmela
Pikku räätälin häät. Lasten leikki. Ohj. Lea Wallin
Kilpailu yleisölle
Kun sade tuli
Kaksinäyt. naytelma. Kirj. PAULI KARI. Ohj. EINE LAINE
TANSSIA Soittaa RISULAN YHTYE
Liput 2:50
Sunnuntain 14 pä klo 15
ULKOSAARELAISET
Kolminäytöksinen saaristolaisnäytelma. Kiri. LARIN KYOSTI
Laulut säveltanyt EMIL KAUPPI
HENKILÖT:
Sameli Suurmusta, laivanrakentaja, MATTI JARKKO
Ilma, hänen tyttärensä, ANNA KIVIJÄRVI
Antileena, hänen sisarensa, SELMA KAUTTU
Tepka Sipri, tullimies, VALTO MÄKITALO
Karuliina, hänen vaimonsa, AILI PONSA
Alekka, hänen poikansa, JUHANI PERÄLÄ
MIlli Lounatpää, kalastajanvaimo, EEVA LAMMI
Ersso, hänen poikansa, ANTTI SALMELA
Kiismatin Asseri, salakuljettaja, ESKO RANTANEN
John Boman. Kruunun perämies, JUSSI LAHTINEN
Kopperin Kikke, MARKKU TERVALA
Sanna, Suurmustan palvelustyttö, MARJA LAHTINEN
Saaren poikia ja tyttäjä
Säestys Seppo Nieminen.
Lavastus Lauri Ylistalo
Puvut: Bure Litoniuksen pirustusten mukaan Kerttu Kari
Näytelmán toiminta tapahtuu Kriminsodan jälkeisinä aikoina
Ohjaus: EINE LAINE
Liput 4:- ja 3:-
Sunnuntain 14 pnä klo 19.30
JUHLAILTAMA
Hämäläisten laulu
Tervehdyssanat. Matti Jarkko
Soittoa, trio: Pekka Kari. Aarno Salmela, Timo Mikkilö
Lausuntaa. Pirkko Soyrinki
Juhlapuhe, Matti Maijala
Laulua, Helena Kujala. Säestää Timo Mikkilä
Murrejuttu, Kalle Tervala
Soittoa, Trio
"Suomisen ruustinna ja Yläkerran lida"
Kaksinpuhelu. Kirj. Serp
EINE LAINE ja AILI TIKKA
Liput 4:- ja 3:-
Sunnuntain 14 pnä klo 22
TANSSIAISET
Soittaa SEPPO NIEMISEN KVINTETTI
Liput 3:-
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
41. Visuveden juhlat
Visuveden Nuorisoseuran kesäjuhlat heinäkuun 11-12 pnä 1964
Lauantaina 11 pä klo 20
TANSSIAISET
Soittaa SEPPO NIEMISEN YHTYE laulusolistina RITVA SALO
Liput 3:-
Sunnuntaina 12 pnä klo 16
ONNELLINEN SAKARI
Kolminaytoksinen huvinäytelmä. Kirj. Agapetus
HENKILOT:
Sakari Vartio, kirurgian professori MARKKU TERVALA
Elma, hänen tyttärensä KAARINA MÄKINEN
Kalle Sorjamaa, sosiologian professori VALTO MAKITALO
Alfons Kukkaketo, teatterinjohtaja JUHANI LANTINEN
Irma Aaltonen, näyttelijätr RAILI NIEMELÄ
Aarne Uusitalo, nayttelija, ANTTI JÄRVINEN
Eemeli Virta, sahkomonttööri, JOUKO PIRILA
Siiri, prof. Vartion eteisvartija, ARJA LAHTINEN
Lavastus: LAURI YLISTALO
Ohjaus: TAUNO SODER
Liput 4:- ja 3:-
Sunnuntaina 12 pnä klo 20
TANSSIAISET
Soittaa SEPPO NIEMISEN YHTYE laulusolistina RITVA SALO
Liput 3:-
Ennakkomyynti Visuveden Osuuskaupassa
1964
Onnellinen Sakari
Ohjaus: Tauno Söder
Näyttelijät: Markku Tervala professori Vartio
Kaarina Mäkinen tytär Elma
Juhani Lahtinen teatterinjohtaja Kukkakelo
Raili Niemelä näyttelijä
Antti Järvinen näyttelijä
Valto Mäkitalo
Jouko Pirilä
Arja Lahtinen
Lavastus: Lauri Ylistalo
VISUVEDEN TEATTERIKESÄ 1967
Visuveden Nuorisoseura esittiää heinäkuun 36 p:nä klo 9 ns. talossa
3-näytöksisen jännityshuvinäytelmän
LILY PIPER YLLATTÄÄ
kiri. JACK POPPLEWELL suom. SEPPO LOPONEN
HENKILOT:
Rouva Piper- Maila Lahtinen
Richard Marshall- Niilo Järvinen
Etsivä Goddard- Reiio Korhonen
Tarkastaja Baxter- Markku Tervala
Claire Marshall- Raili Niemelä
Marian Selby- Maria Lahtinen
Robert Westerby- Matti Jarkko
Vickie Reynolds- Aino Leveelahti
Ohjaus: TAUNO SODER
LIPUT: 5 mk, 4 mk
Ennakkomyynti:
Visuveden Osuuskauppa
Vinhan Kirjakauppa
Oriveden Kiriapaino 1967
Lisäyksiä:
Lily Piper yllättää
Lavastus: Erkki Mauranen
1968
Visuveden teatterikesä
Onnen päivät
Ohjaus: Tauno Söder
Näyttelijät: Reijo Korhonen Michel Bouilhet
Marja Koivunen Marianne
Helena Niemelä Pernette
Markku Ahonen Oliver Laprade
Sinikka Myllymäki Francine
Veijo Rinkinen Bernard Cassin
Lavastus: Erkki Mauranen