Yölaulu
Yölauluja useat laulelleet

ovat, tiedän, minua ennen. -

Minunlaillani onnesta haaveilleet

he lienevät aikojen mennen.

Jotain yhtehistä on lauluissaan

yön hiljaisuudessa soinut. - -

Mikä kumma minuhun mennytkään?

Yölaulua tehdä en voinut.

Minä hiljaisuudesta yöttömän yön

jona tuuli metsähän hukkuu

ja jälkeen ankaran päivätyön

väki aitoissansa nukkuu. - - -

Soi lauluni tuskasta, - väreillen

yli sielun ja ruumiin mi kulkee,

kun ystävä tule ei hymyillen, -

vaan minulta silmänsä sulkee.

A---a.

Voitonhurmaa.
Oli myöhäinen perjantai-ilta. Päivän työt olivat päättyneet ja kaikkialla vallitsi syvä rauha, eivät edes koivunlehdet liikkuneet. Mutta ei sittenkään ollut kaikki aivan hiljaista, metsäpolulta kuului vaimeata tassuttelua ja pian puiden lomasta alkoi vilkkua sininen verryttelypuku. Harjun Eino se siellä oli lenkillä ja kiirettä näytti poika pitävän. Juoksi vähän matkaa hurjaa vauhtia ja alkoi taas hissutella sekä jalkojaan verrytellä, tekipä muutaman voimisteluliikkeenkin. Eino oli mitä parhaimmalla menotuulella, väkisin tahtoi ottaa itsestään irti sen minkä jaksoi, mutta se ei kuulunut tällä kertaa ollenkaan ohjelmaan. Sillä kilpailut ovat sunnuntaina eikä näin ollen saanut itseään liikaa väsyttää. Tämä lenkki oli ikäänkuin viimeinen karsinta, kaikki lihakset ja elimistöt joutuivat erilaisen tarkkailun kohteeksi, oli välttämätöntä, että kaikki toimivat virheettömästi, ei mikään paikka saanut tiukan tullen pettää.

Eino oli valmentautunut aivan erikoisesti ylihuomenna suoritettavia kilpailuja varten. Silloin oli paikkakunnan suurimmat urheilukilpailut koko kesänä. Kilpailuihin oli ilmoittautunut osanottajia hyvin runsaasti, kaikki lähipitäjien parhaat. Eino oli käynyt pitkin kevätkesää lenkillä ja on osallistunut pari kertaa kilpailuihinkin ja hyvällä menestyksellä, vaikka ei hän itse ole paljon arvoa antanut niille kilpailuille, sillä ne olivat vain pieniä kyläkilpailuja, joissa ei ollut ketään nimimiehiä mukana, niin että voitto tuli kuin leikiten. Mutta toista on sitten sunnuntaina, voitosta ei uskalla oikein uneksiakaan. Silloin ovat kokeneet miehet mukan, jotka ovat voittaneet lähiympäristössä monet suuretkin kilpailut ja Eino on vasta aloittelija, nuorikin vielä, pääsisi ikänsä puolesta nuortenkin sarjaan, mutta sellaista sarjaa ei ole tulevissa kilpailuissa, joten täytyy miehisten miesten kanssa voimiaan koetella ja tiukalla hän on päättänyt itsensä pitää, voitto ei tule helpolla toisillekaan, hän on vannonut omassa mielessään.

Einon leipälaji on 1500 metrin juoksu, hän kyllä juoksentelee lyhyempiäkin matkoja samoin pitempiä, mutta päähuomio on keskittynyt juuri 1½ kilometrille. Vielä kotvan aikaa metsäpolulla juostuaan hän palaa takaisin, käy peseytymässä rannassa ja menee tyytyväisin mielin nukkumaan, viimeisenä ajatuksena on; yksi päivä vielä ja sitten suuri koetos edessä.

Lauantaina oli kiireinen työpäivä, mutta se ei nuorta miestä ollenkaan surettanut, sillä hän oli siihen jo niin tottunut ettei se merkinnyt mitään hänen seuraavan päivän juoksuunsakaan. Illalla töiden päätyttyä, nopea saunassa käynti ja sitten aikaisin levolle varaamaan mahdollisimman paljon voimia huomista varten.

Sunnuntai-aamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena, sää oli mitä parhain suurkilpailuja varten. Eino heräsi jo aikain aamulla, hiukan liiankin aikain, mutta minkäs sille voi kun kisat olivat mielessä niin ne olivat. niinpä hän, sitten kun oli hyvää aikaa, pohti vielä kerran kilpailuja ja omia mahdollisuuksiaan niissä. Eteläisen naapuripitäjän Niemi oli varmin voittajaehdoksa tuhannella viidellä sadalla. Hänen seuratoverinsa Aromaa oli myöskin melkein saman veroinen. Nämä kumpikin olivat juosseet noin 5 - 10 sek. parempia aikoja kuin Eino. Hän ei kyllä ollut koskaan juossut näiden kumpaisenkaan kanssa, joten siinä suhteessa hän ei osannut mahdollisuukiaan täysin arvioida. Näitä pohtiessaan oli aikakin mennyt jo niin pitkälle, että piti käydä tekemään lähtöä. Kilpailut oli kirkonkylän urheilukentällä, jonne Einon kotoa oli matkaa 5 km. Tämän matkan hän oli päättänyt ajaa pyörällä. Matkaseuraa hän sai naapureiden nuorista, jotka lähtivät jännittynein mielin seuraamaan kilpailuja. Heillä ei ollut Einon edesottamuksista muuta tietoa kuin, että hän aikoo ottaa osaa kilpailuihin. Hänen kunnostaan heillä ei ollut mitään tietoa, sekin osaltaan lisäsi heidän mielenkiintoaan.

Heidän saavuttuaan kilpailupaikalle valloitsi siellä jo vilkas verryttely touhu. Oli vielä tunti aikaa kilpailujen alkuun, joten Eino meni rauhassa lepäilemään pukuhuoneeseen, sillä oli aivan turhaa voimien haaskausta mennä nyt jo kentälle verryttelmään. Seuran puheenjohtaja tuli kohta, huomattuaan Einon tulon, antamaan hänelle viimeisiä neuvoja ja ohjeita juoksun varalle. Hän oli hyvin kiinnostunut Einonjuoksusta, sillä hän omassa mielessään haaveili, että Eino pystyisi lyömään naapuripitäjien tekijäämiehet laudalta näissä oman seuran suurkilpailuissa.

Kilpailujen alkuhetki koitti. Ensimmäisenä oli 100 metrin juoksu ja 110 metrin aitajuoksu, näissä kummassakin meni voitto vieraille, samoin näytti myöskin keihäänheiton käyvän. 400 metrin juoksussa sentään päästiin odottamatta toiseksi, joten tilanne alkuvaiheissa ei aivan synkältä näyttänyt järjestävän seuran kannalta, mutta ei hurraamistakaan ollut.

Eino mielestä iäisyydeltä tuntuvan ajan kuluttua ilmoitti kuuluttaja 1500 metrin juoksun alkavan 15 min. kuluttua. Kohta oli Eino jalkeilla ja juoksi kentän vieressä olevaan metsikköön vielä hiukan voimistelemaan ja verryttelemään, sillä pieni hiki oli oltava ennenkuin juoksun alkuvaiheista tulisi mitään. "1500 metrin juoksijat lähtöpaikalle", kaikui kuuluttajan ääni Einon korviin. Rinnassa sykähti levottomasti kuinkan mahtaa mennä? Mutta nyt ei ollut enää aikaa turhaan mietiskelyyn, oli käytävä itse tekoon. Juoksijoita kokoontui lähtöpaikalle kaikkiaan 11. Monisatapäinen yleisöjoukko alkoi työntyä lähemmäksi rataa paremmin nähdäkseen, sillä tämä juoksu oli kilpailujen suurin tapahtuma. Juoksijat olivat riisuneet verryttelypukunsa ja keskittyivät lähtöviivalle. Lähettäjän pistoolia pitävä käsi nousi ja ääni kaikui: #Paikoillanne valmiit - - - laukaus." Ikäänkuin laukauksesta pelästyen pyrähtivät juoksijat hurjaan alkuvauhtiin. Ensimmäisen sadanmetrin aikana oli tuo joukko sekava ja toisiaan tönivä rykelmä. Mutta sitten vauhti kiristyi huomattavasti ja kohta alkoivat kilpailijat päästä hyvään jonoon. Eino vilkaisi eteensä ja huomasi Aromaan johtavan Niemen seuratessa tiukasti kannoilla. Heistä kolmen metrin päässä oli neljä miestä aivan toisensa takana ja viidentenä oli Eino. Hän oli seonnut alkurytäkässä ja jäänyt tänne jonon puoliväliin. Oltiin juostu ensimmäinen kaarre ja tultu takasuoralle, tällöin siirtyi Niemi johtoon ja samalla teki kovan nykäyksen saaden noin viiden metrin raon toisiin. Nyt katso REinokin sopivaksi yrittää alkupäähän ettei joutuisi liian kauaksi johtajasta. Hän siirtyi toiselle radalle ja kiristi vauhtia kovasti, vaivatta hän pääsikin kolmen ohitse mutta neljäs alkoi kanssa lisätä vauhtia eikä päästänyt edelle, mutta nyt olikin jo Aromaa ja Niemi saavutettu ja muuta väliä ei ollutkaan tällä kertaa. Näin jatkui ensimmäinen kierros loppuun. Nyt alkoi Einon edessä oleva juoksija hiljalleen jäädä kahdesta ensimmäisestä, mutta Einolla oli vielä voimat tallella eikä hänellä ollut mitään halua jättää noita kahta omaan oloonsa. Niinpä hän menikin vaivatta kaverinsa ohitse ja alkoi hiljalleen kiristää vauhtia saavuttaakseen noin 15 metriä edelle ehtineen parivaljakon. Mutta nämä kiilasivay vauhtia vastaavasti ja välimatka pysyi samana, nyt oltiin jo kiertämässä kolmatta kierrosta, Eino laski nopeasti ettei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä äkkiä hurja nykäisy, vaikka se veisikin voimia kovasti, niin sittenkin. Tämän hän toteutti viipymättä ja se auttoi. Edellä menijät eivät osanneet pitää varaansa vaan Eino pääsi heidät yllättämään. Hän juoksi kovaa vauhtia, tällä kertaa takana juoksevan Niemen ohi ja samantien Aromaankin. Yleisö kohahti kovasti ja vallankinEinon toverit olivat iloissaan ja kehoitushuutoja kaikui Einolle joka taholta. Tultiin maaliviivalle, kello soi viimeiselle kierrokselle. Eino alkoi lisätä vauhtia, mutta seisomaan ei jäänyt Niemikään hänkin alkoi kiriä hurjaa vauhtia ja meni takasuoralla Einon ohi väkisinkin. Eino alkoi tuntea jo väsymystä, sillävauhti oli ollut luja koko ajan. Mutta hän tiesi, että että mikä auttaa silloin kun voimat alkavat heikentyä, se on peräänantamaton sisu. Hän puri hampaansa yhteen ja alkoi Niemen kanssa kaksinkamppailun, sillä Aromaa oli jo pelistä pois, hän oli jäänyt noin 10 - 12 metriä. Takakaarteessa Niemi aloitti hurjan loppukirin. Mutt kyllä oli Einokin valmistautunut viimeiseen vetoon. Tuumaakaan hän ei hellittänyt. Viimeisen suoran alkaessa oli Niemi askeleen mitan edellä, vauhti vain kiihtyi mutta vielä ei Eino menettänyt toivoaan, vielä oli 100 metriä jäljellä. Hän siirtyi toiselle radalle, venytti askeleensa mahdollisimman pitkäksi ja alkoi musertavan loppukirin, sentti sentiltä hän vetäytyi Niemen rinnalle ja ohi, kansa huusi korvia huumaavasti mutta hän ei kuullut niistä mitään, hän ei nähnyt muuta kuin valkoisen maaliviivan muutaman tuskallisen askeleen päässä. Vielä pari metriä, vielä metri ja nyt katkesi nauha. Hän katkaisi sen. Hän voitti. Ainoastaan tämä yksi ajatus takoi hänen kuumassa päässään. Hän tunsi kuinka Niemi ja Aromaa onnittelivat häntä, samoin seuran puheenjohtaja ja monen, monet muut. Mutta hän ei tuota kaikkia paljoakaan tajunnut, hän eli jossain korkealla, onnellisessa olotilassa, se oli hurmaa. Voitonhurmaa, sitä ei osaa selittää, sitä ei voi tuntea muut kuin se, joka on kerran voittanut. Sitä ei pysty edes tappion karvas kalkkikaan sumentamaan.

Nimi. " Piikkari ".

Metsästystarina.
Tapahtui kolme vuotta takaperin. Lähdin veljeni kanssa eräänä sunnuntaina aamuhämärissä teerenkuville erään suon laitaan, jossa kasvoi harvakseen koivuja ja mäntyjä. Saatuamme kuvat ylös puihin , aloimme odotella teeriä saapuviksi. Odottelimme ehkä noin puolitoista tuntia eikä mitään ruvennut kuulumaan. Lähdimme kopistamme ulos katsomaan eikö näkyisi edes missään lähiympäristönkään puissa. Päästyämme ulos, kuulimme siipien suhinaa ja painuimme suin päin takaisin koppiimme. Otimme haulikot käsiimme ja rupesimme tähystämään ulos, jolloin ihmeeksemme huomasimme, että kaikki lähiympäristön puut olivat aivan mustanaan teeriä. Valitsimme lähimpänä olevat ampumakohteeksi. Velipoika siinä leikillisesti huomautti "Niitä putoaa nyt kolme kappaletta". Hänellä kun oli kaksipiippuinen haulikko ja minulla oli yksipiippuinen. Siinä sitten ampua paukautimme kolme laukausta, mutta teeriäkin tuli kolme alas. Samassa kun olimme ampuneet syöksyi koppiimme jänis, aivan minun syliini. Pelästyimme aikalailla, mutta pian järkikin palasi muistuttaen ettei jänis ole hullumpaakaan syötävää. Hairasin äkkiä jäniksen takajalkaan kiinni ja löin sen päälle maata, siinä sitten neuvoteltiin ehkä noin parin sekuntin ajan millä jäniksestä saadaan henki pois. Velipoika ehdotti, että sidotaan sen takajalkaan jokin puupala, koska jäniksen takajalat vähän näkyivät minun altani. Hän irroitti haulikon kantoremmin toisesta päästä ja sitoi sen jäniksen jalkaan, meni ulos toisen haulikon kanssa vahtiin, odottaen, koska minä hyppään pois jäniksen päältä, jolloin jänis lähtee painumaan ulos. minä hieman kohotin itseäni, silloin jänis pinkaisemaan ulos. Viiden metrin päähän sen matka päättyi ja metsästyksen tulos oli kolme teertä plus yksi jänis.

Kirjoitti " Pyssymies ".

Talvisaikaan.
Pyryilee, paukkuilee,

seinähirttä kiskaisee,

laukaisee, naukaisee,

kaataa kuusen, viskaisee

maahan, raukkaan raukeaan,

Kylmättären kylpemään.

Kirj A---a.

Kestikievarikyyti.
Noin 50 vuotta takaperin ei näilläkään seuduilla monikaan tuntenut autokyytiä, joten täytyi turvautua hevoskyytiin. Mutta sekin täytyi olla järjestäytynyttä ennenkuin se oli tarkoitustaan vastaavaa, että matkustavainen tiesi mistä mennä kyytiä tilaamaan. Sitävarten oli perustettu kestikievarit. Näissä oli sitten kaksi tai useampia hevosia ja niillä ajomiehet. Joka lähti matkalle niin hän meni keskikievariin ja tilasi kyydin. Jos olivat hevoset kotona niin ei tarvinnut muut kuin istua kärryyn tai rekeen aina tietenkin kelisuhteiden mukaan. Jos sattui niin, että oli jo kaksikyytiä tehty, niin silloin ei tarvinnut pakosta lähteä ellei muuten tahtonut vapaaehtoisesti lähteä. Silloin ei auttanut matkusrtavaisen muuta kuin yöpyä kestikievariin. Niissa oli varattu matkustavaisille yöpymismahdollisuudet sekä ruoka että kahvit tietenkin maksua vastaan. Talvisaikaan oli varattu kyydin puolesta matkaturkit ja rekivällyt talvipakkasia varten. Ei nämä kestikievarikyydit vieneet matkustavaista heti päämäärään minne matkustavainen oli meniossa, etenkin jos oli kyyditsivät ainoastaan seuraavaan kestikievariin, josta sai taas kyydin eteenpäin. Jos esimerkiksi halusi päästä Visuvedeltä Tampereelle, sai ensimmäisen kyydin täkäläisestä kestikievarista, joka sijaitsi Rantapusulla. Täältä kyydittiin suutari Niemistön kestikievariin, joka oli Ruoveden kirkonkylän seutuvilla. Siitä taas vietiin Mäki-Pohjan kestikievariin, josta vasta pääsi, tilaamaan kyydin, Tampereelle. Niin monimutkaista oli kyyti puoli vuosisataa sitten. Tuntuu hyvin tarumaiselta verrattuna nykyajan kulkumahdollisuuteen edellä mainitulla reitilläkin.

Nimi. "Matkustavainen".

Pois juossut sävel.
Katoaminen tapahtui 21.1.1950 noin kello 23.00 aikaan Ylistalon pirtissä. Sävelen pelätään kadonneen takan hiipuvaan hiillokseen. Sitä tunnettua henkilöä, joka sen on löytänyt, pyydetään laulamaan se allekirjoittaneelle nimimerkille pahempia seurauksia välttääkseen, ja jotta se saadaan liittää takaisin Sibeliuksen "Ristilukkiin".

Huom! Maksetaan löytöpalkkio.

Visuvesi 21.1.1950. Nimi. " Pientä pirinää ".

Ilmoituksia.
Halutaan ostaa: Palvelukseen haluaa:

Halutaan ostaa polkupyörä Siisti, raitis ja tunnollinen
ilman runkoa ja renkaita. nuorimies etsii paikkaa
Mieluummin vähän käytetty. haalareihinsa. jotka ovat rikki.
Tilkku lähetettävä t. l. k. kii-
Nimim. "Vanteiden omistaja" reesti. Nimim. "Saman väristä"

Halutaan osataa hevonen Kolme nuorta työtäpelkäämätöntä
heti tai myöhemmin. vanhanpuoleista miestä
Nimim. "Ei huonokenkäistä" hakee työtä mitä vain. Nimim.
"Uskaltavat työn vieressä
nukkuakin".

Halutaan ostaa tyhjä tupakka-
laatikko muistiinpanoja
varten. Pyydän lähettämään
sen tämän lehden konttoriin
jälkivaatimuksella. Nimim.
"Tositarpeessa"

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Palvelukseen otetaan: Löydetty:

Ammattitaitoinen toimitusjohtaja Löydetty rekiruuvin mutteri
saa paikan tämän lehden Vuollemäen ja Seuratalon
konttorissa heti taikka ei väliseltä maantieltä helmi-
ollenkaan. Hakemukset lähetettä- maaliskuun aikana. Oikea omistaja
vä tämän lehden konttoriin kuu- saa sen periä tuntomerkit ja
kauden aikana. Nimim. " Pieni ilmoituskulut maksettuaan
palkka ". Vuollemäestä Alli Koiviston luota
tämän kuun aikana. Muuten
menettelen sen kanssa kuin
omani.

Reikien poraaja saa paikan maka- Kadonnut:
roonitehtaallamme. Hakemukset
lähetettävä osoitteella: Se rehellinen löytäjä joka poimi
Yhtyneet Makaroonitehtaat. pudonneen hattuni, olkoon
ystävällinen ja palauttakoon sen
vastoin pahaa tahtoaan
ja omantuntonne ääntä -
allekirjoittaneelle huomisen
päivän kuluessa, - vaikka parempi
myöhään kuin ei ollenkaan.
Saapukaa Kyöpelink. 54 E 85
A. Alatontalo.

Sekalaista:

Kirjeenvaihtoon haluaa 39 vuotias V A R A T T U.
kukkea, 173 senttimetriä pitkä,
vyötäröltä 50 senttimetriä, hoikka
mustanruskeat silmät, ym viehät-
tävää omaava neitonen, mieluum-
min 50- villityksen alaisen masku-
liinin kanssa. Varallisuus yhden-
tekevää.
Arv. vastaukset tämän
lehden konttoriin nimim.

" Tulta ja hehkua ".

V A R A T T U.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

S i s ä l l y s:

Yölaulu. Nimim. " A- - -a". Kirj. Aikka Bister.

Voitonhurmaa. Nimim. " Piikkari " Kirj. Paavo Kukkonen.

Metsästystarina. Nimim. " Pyssymies " Kirj. Jaakko Syrjänen.

Talvisaikaan. Nimim. " A - - - a ". Kirj. Aikka Bister.

Kestikievarikyyti. Nimim. " Matkustavainen ". Kirj. Jussi Kukkonen.

Pois juossut sävel. Nimim. " Pientä pirinää ". Kirj. Helena Kujala.

Ilmoituksia: