Akkalan Liisan tupa

 

Vanhimpia Akkalan-kankaan asumuksia lienee ollut tästä kankaasta nimensä saanut Akkalan Liisan tupa. Tämän tuvan asukkaalla oli muitakin kylän antamia nimiä kuten Renttu-Liisa, ja Lumppu-Liisa, josta huomaa, ettei hän ollut niitä kaikkein kunniotutempia kyläläisiä sen paremmin luonteensa kuin varakkaisuutensa puolesta. Liisan äiti toimi kylässä ”paarmuskana” ja oli siitä saanut nimen Äite-Marke, mutta oli hällä toinenkin virka, hän oli usein hollissa ja oli saanut siitä nimen Holli-Marke. Kylän viimeinen holli-talli, joka hajoitettiin v. 1888, oli sijainnut maantien sivussa nykyisen osuuskaupan pihan paikalla.

Kuten sanottu oli Marken tytär Liisa vähän semmonen ja tämmönen ihminen, mutta ”rakkaita” ystäviä oli siksi paljon, että olivat hälle kerran pienen pirtin pystyttäneet, missä Liisa yksinäistä elämäänsä eleli, väliin povasi kylän palvelusväille tulevia elämän kohtaloita, päivisin sortteeraili kylä kauppiaan lähellä olevassa makasiinissa lumppuja ja pyhäisin nuoruutensa kolttosia katuen luki ja veisaili värsyjä vanhasta turvonneesta virsikirjastaan.

Oli hänestä itsestäkin värsyjä ja lauluja paikkakuntalaisten tekemiä, joita ei kuitenkaan varsin vakavassa mielessä hyräilty, loiloteltiin heitä milloin sontakuorman nenällä tai heinäinhakureisulla ajan kuluksi. Erääseen värsyyn liittyy eräs historiallinenkin muisto ja tulkoon sen vuoksi tässä esiin:

”Eihän tätä laulua laulaa saa
kuin venäläisellä puotilla vaan
Kun ryssiä tuotiin Haapaniemeltä
Komppanian suotilla”

 

Mutta hauskempia muistoja on itse Akkalan pikkutuvasta kuin sen asukkaasta. Se oli sijainnut tarkoin määriteltynä Ylistalon päärakennuksen pirtin ison pintapöydän kohdalla maantien suuntaan. Ulkomuodoltaan ainutlaatuisen omituinen siinä suhteessa, että eteläpuolella olleena eteisenä oli ollut aidaksista tai muista riuvuista vittaksilla sidottu, niin sanottu listeporstua, eräs aivan alkeellisimpia eteismuotoja, missä kuten sanottu, vittaksilla toisiinsa sidotut aidakset oli asetettu viistoon nojalleen pikkutuvan päätyä vasten, ettei sade ja tuuli päässyt rakennuksen päädyssä ovea avattaessa heti sisään tuiskuttamaan ja puhaltamaan.

 

Tällaisia liste- tai piste-porstuoita oli vankoina aikoina kyllä muuallakin Ruovedellä, mutta Visuvedellä se oli viimeinen. Oven kynnys oli myös vanhanaikaista mallia hyvin korkea, kuten vielä vanhoissa aitoissa ja riihissä tapaa, joten sisään sai polvensa nostaa hyvinkin korkealle. Eipä häntä senkään takia ovea avattaissa päässyt kynnyksen esteenä ollen talvisin pakkashuuru pirtin pikkulämpöisiä haihduttamaan.

 

Tähänpä tietoni tuvan ulkonäöstä sitten loppuvatkin. Vuoden 1891 tienoissa, Liisan jo vanhana kuoltua, oli tupa Ylistalon tulevan uuden päärakennuksen tieltä hajoitettu ja kauppias Luutonen ostettuaan siirsi sen Koivulan rantaan ja teki siitä sinne jonkilaisen kodan eli pesutuvan. Mutta miten ollakaan, eihän se siinä menestynyt kuin kolmisen vuotta. Luutosella oli siihen aikaan kasvavia pojan nappuloita pitkä rivi ja ne kerkesivät joka paikkaan.

Niinpä kerran oli Paavali, Paha-pojaksi itseään karahteerannut, äkännyt hyvänmoisen höylänlastukasan kodan nurkassa ja aatellut, että antaapas olla, mitenkähän nuo mahtaisi palaa, kun ovat noin kuivia ja köykäisen näköisiä. Eikä muuta kuin raapaisi löytämästään tulitikkulaatikosta tulen ja tuikkasi valkean lastukasaan ja hyvin ne syttyivätkin.

Mutta huomattuaan tulen tuhmaksi tulleen ja sytyttäneen kodan valkeeseen, pelästyi poika ja nyt heti kiireen kaupalla piiloon. Oli onneksi aivan lähellä kanavan työväkeä, oltiin näet vuodessa 1894, jolloin kanavaa korjattiin nykyiseen asuunsa ja nämä riensivät tulipaloa sammuttamaan. Saivatkin pian rakennuksen hajalle ja jo puoleksi hiiltyneine hirsineen sammumaan. Ja kaikeksi onneksi löydettiin lopulta sytyttäjäkin, josta jo pahinta pelättiin, vahingoittumattomana piilopaikastaan.
Mutta Akkalan Liisan tuvan vaellus ei vielä tähän päättynyt. Se palasi vielä takaisin sinne, mistä oli lähtenytkin, Akkalan kankaaseen, ja nyt siitä tehtiin maantien sivuun nykyisen Osuuskaupan makasiinin päähän perunakuopan seinät, johon hirret hiiltyneinä hyvin kelpasivatkin. Ja vasta tässä virassaan ne palvelivat loppuun saakka, kunnes kuoppa v. 1907 luhistui.
Osa hirsistä hautautui Akkalan kankaan multiin, kovempien kelvatessa vielä polttopuuksi. Siihen päättyi Akkalan tuvan vaellus.

A. L.

Akkalan kankaan näkymää sitten myöhemmin vuonna 1918,