Taavetin ja Tiltan mökin purku Visuvesi Oy:n tien varrella (Takana vasemmalla entinen Säästöpankin rakennus ja nurkan takana oikealla näyttäisi olevan entinen Osuuspankin rakennus) Tapio Koivusen kuvia

Tulipa tällainen harvinaisuus vastaan; ehkä siitä on iloa näin Joulun alla jos asianomainen koululainen sen huomaa!

Tässä kortin kuvapuoli.

Ylistalo pihan puolelta nähtynä (Terttu Paalasmaan luovuttamat kuvat)

Vanha kuva Ylistalosta (Terttu Paalasmaan luovuttamat kuvat)

Ylistalon ja Alastalon Tuulimyllyt
Ikaalisten Antti Ylistalo kertoi, että Ylistalon tuulimylly / vesijohto rakennettiin vuonna 1910 ja vastaavasti Alastalon Tuulimylly rakennettiin vuonna 1917.

Jätinröykkiöitä Ruovedellä

(Visuveden nuorisoseuran kotiseutumuistoja)

Hyvin vanhoja, ehkä jo historiantakaisia muistomerkkejä ovat jätinröykkiöt ”lapinrauniot”, ”munkkilaisen muurit”, ”kalmukkien haudat”, joita on monella Tarjanteen saarella, monessa niemessä ja monen lahden perukassa. Ne ovat suuria kivikasoja, luultavasti ihmiskäsin koottuja, jokseenkin yhdenkokoisista mukulakivistä.

Topelius mainitsee niistä Maamme-kirjassaan ja kertoo niistä kansan suusta saamiaan tarinoita. Hän sanoo, että näillä seuduin olisi ennen asunut jättiläisiä, jotka olivat koonneet näitä kivikasoja jalkojensa juureen heitelläkseen kivillä toisiaan. Pöykkysaaressa mm on ollut ukko, joka oli vihoissaan Kauhtion niemen nenässä asuvan naapurinsa kanssa. Tuima sota oli käyty kivillä.

Nykyisin elää vielä jokin juttu näistä lapinraunioista muutamien paikkakunnan vanhojen asukkaiden mielissä. Kiviröykkiöissä luultiin ennen olevan kätkettynä aarteita, rahaa ja tavaraa, jonka vuoksi niitä hyvin halukkaasti purettiin ja tarkastettiin. Kerrotan että Kauhtion isäntä oli eräänä kesäpäivänä oikein renkinsä kanssa aamulla varahin mennyt läheiseen Pöykkysaareen kuokan ja lapion kanssa tällaisen raunion tutkimukseen.

Koko aamupäivän ankarasti vääntelivät kiviä pois paikoiltaan pöyhivät perustuksia, mutta turhaan. He eivät löytäneet mitään. Renki kyllästyi ja oli jo monta kertaa hoputtanut isäntää pois lähtemään. Viimein hän oli heittänyt työnsä sikseen, lähtenyt veneen luo, mutta isäntä yhä tarkastelee. Yht'äkkiä jotain löytyy! Kaivaja tuntee kuinka kuokka kolahtaa metalliesineeseen ja näkee pian maasta esiinpistävän metalliarkun syrjän.

Hänessä herää himo saada yksin pitää koko aarre ja päättää olla asiasta rengillensä virkkaamatta. Hän jättää myöskin työn silleen ja lähtee veneelle. Renkinsä tavattuaan tokasee isäntä: ”Mennään pois! Eipä niissä mitään näytä olevan.” Yhdessä soudettiin kotiin, mutta kun renki rupeaa syömäään, ei isäntää kuulukaan. Hän oli salavihkaa palannut takaisin saareen ja kaivanut yksin aarteen, kirstun rahaa täynnä.

Moni meidän päiviemme vanhus on nuoruudessaan täten jätinröykkiöistä aarteita etsinyt, mutta huonolla onnella. Visuveden vanhan siltavahdin kerrotaan kuitenkin löytäneen eräänlaisen metalliesineen. Etempääkin on tutkijoita käynyt mm. Väinö Vallin (Voionmaa), joka on havainnoistaan tehnyt selvää Suomen Museo-lehdessä.

Näsijärven vesistön pohjoisten selkävesien niemillä ja saarilla on paljon eräänlaisia raunioita, joita kansa tavallisesti sanoo munkkilaisten muureiksi. Tavallinen on myös taru, että näitten raunioitten alku olisi jättiläisistä, jotka kaksitellen niemeltä ja saarelta olisivat toisiaan heitelleet raunioitten kivillä, jättiläiset ovat näet ennen paljon touhuilleet näilläkin vesillä ja olipa kerran jättiläinen tehnyt kokonaisen saarenkin Tarjanteeseen.

Tarjanne näkyy olleen muinaisten munkkilaisten mielitty olinseutu, koskapa ovat sinne niin monia muistoja jättäneet.Tämän tapaisia munkkilaismuureja on arveltu kalastelevain lappalaisten asemapaikoiksi, sillä lappalaisten tiedetään vielä uuden ajan alussa oleskelleen Sisä-Suomessa ja Päijänteen pohjoisilla vesistöillä sanotaan syvien salmien rannoilla olevan samantapaisia raunioita, ”lapinraunioita.”

Ehkäpä ovat Tarjanteen rauniot jäännöksiä lappalaisten kivisistä kalarakennuksista ja muista laitoksista. Pyhävuori tässä ympäristössä muistuttaa lappalaisia oloja, sillä lappalaiset ovat viime aikoihin saakka erityisesti palvelleet pyhiä vuoria.

Monoslahden ja Tarjanteen välissä on Monosniemi, jonka päässä on huikean korkea ja jyrkkä Pyhävuori. Melkein joka puolelta on vuorelle vaikea pääsy. Mantereen puolella vuorta on Selkä-Monosen vuoren molemmilla sivuilla rantapeltoja ja edessä aava jyrkänne. Sillä äärellä on vuorella nykyisimmin havaittu laaja raunio, jota arvellaan munkkilaisten tekemäksi.

Vuori on näihin aikoihin saakka ollut merkkipaikka. Nuorisolla on siellä ollut tapana poltella helavalkeita ja vuoren pyhyydestä on saatu usko, että se suojelee Selkä-Monosta ukonvalkeilta. Munkkilaisten muuria sanotaan näillä mailla vielä olevan Kanasaaressa Hauhuussa Raskin lähellä, Mustinsaaressa Visuvedeltä Virroille mennessä ja Sotkansaaressa Vilppulan reitillä.

Aamulehti
24.12.1920

Akseli Gallen - Kallela Visuvedellä

Vähäsen muistoja Akseli Gallen-Kallelan Visuvesi-ajalta.

Äskettäin manalle mennyt suurin suomalainen taidemaalari Akseli Gallen-Kallela on kahtena kesänä asustanut Visuvedellä, nimittäin vuonna 1889 Alastalossa ja vuonna 1891 Murtosaaressa. Gallenin Murtosaaressa vanhempieni luona asuessa, olen ollut siksi pieni, etten voi hänestä omakohtaisia muistoja kertoa. Mutta muilta kuulemiani pikkumuistoja seuraavassa esittelen.

Yleisesti tunnettu on Gallenin Aino-taulu ja tätä taulua sanotaan hänen maalanneen ja kehitelleen Murtosaaressa ollessaan. Ainakin hän on siitä suurimman osan, jollei kokonaan täällä maalannut. Väinämöisen mallina oli hänellä ollut Keppi-Kalle vainaa. Toiset muistavat, että taiteilijalla oli mallina myös ”Visuveden Keisari”-vainaa. Rouva Gallen oli ollut Ainona, joskin Antti Kannan vaimoa kerrotaan hänen myös käyttäneen naismallinaan.

Keppi-Kalle

Taulussa näkyvistä Ainon ympärillä vedestä esiin hypänneistä ahvenista kertoi isäni kuinka taiteilija näitä kalanmalleja kuivali auringossa saaren pirtin seinustalla. Väinämöisen venettä airoineen oli myös ensiksi monella tavalla restauroitava ”Väinämöisen aikaiseksi” malliksi kelvatakseen.

Mitä muuten tulee noihin Aino-taulun maisemiin, joita kirjallisuudessa kiitetään tyypillisiksi Karjalan maisemiksi, niin on niistä ainakin reunakuvan maisema suoraan Murtosaaren rannasta Kaakkosaareen päin avautuva; taiteilija maalasi sen erään kallion liepeeltä katsottuna.

Keskimaisemasta löytää ainakin Enkkelinsaaren rantaa ja näkyy siinä Laukkukarikin, vaikkeikaan maisema kokonaisuudessa luonnossa ole sellainen joksi taiteilija sen on sommitellut. Salmimaisemaa, joka Murtosaaresta näkyy ohi Enkkelinsaaren Hauhuuseen päin, sanotaankin monesti Gallenin salmeksi.

Murtosaariajalta on Gallenilla useita pikku piirroksia ja vesivärikuvia tukkilautoista ja läheisistä saarista. Visuvedellä asuessaan hän on maalannut maisemakuvan yli metsän latvain monisaariselle Visuselälle ollen Huiharjussa erääseen kuuseen laittamallaan lavalla.Tämä taulu lienee joutunut jonkin yksityisen ostajan haltuun.

Visuvedellä ensimmäistä kesää asuessaan oli Gallen vielä poikamies. Yhdessä toverinsa kreivi Sparren kanssa kulki hän pyssyineen aiheita etsimässä. Taiteilijat oleilivat viikkokausia Pourun perällä ja Helvetin sydänmaassa. Ruotsalainen kreivi opetteli innokkaasti suomea ja keskusteli kansanmiesten kanssa.

Kylässä heidät tapasi postia hakemassa maailman uutisia kuullakseen. Nämä kaksi maailmanmiestä nähtiin milloin virsut jalassa tai paljasjaloin housun suut ylös käärittyinä, Gallenilla väliin hurstimekko yllä. Hän välitti viis ulkomuodostaan. Alkuperäinen ympäristö viihdytti häntä parhaiten. Murtosaaren yksinketaiseen pirttiin hän oli erikoisesti ihastunut ja oli sanonutkin, että siitä hän pitää, kun ei siellä ole mitään rääsyjäkään seinissä, tarkoittaen seinäpapereita.

Väliin pantiin Pourun perällä ”tanssit pystyyn.” Hankittiin vaikka kuinka kaukaa soittajalle viulu, jonka kituuttamisesta paikkakuntalaiset tosin vähän välittivät kuin taiteilijat. Haitarit olivat jo silloin yleisempiä. Mielikseen miehet katselivat näissä tilaisuuksissa noita mahdollisimman vähän kulttuurin vaikutuksen alaisina olleita ujoja ja yksinkertaisia sydänmaalaisia vaatimattomassa ympäristössään ja pukimissaan. Ja jos sikseen tuli, niin he saattoivat tanssin päätyttyä lähteä jotakuta pääliinan kulmaa suuhunsa tunkevaa ujostelevaa tyttöä kotiakin kyytimään pitkin polkujen perille.

Vielä kerran 1916 eräänä kesäiltana pistäytyi Gallen-Kallela Murtosaarta katsomassa, vanhoja muistojaan Visuvedellä verestämässä. Mutta paljon oli paikka entisetään muuttunut. Tuttu kiemurteleva pirttipolku oli poissa, eikä silloin yksinäinen pirttikään ollut entisellä paikallaan. Koskemattoman kauneuden oli kulttuuri täälläkin tärvellyt.

Tämän apean vaikutelman saattoi lukea taiteilijan kasvoista ja mielialasta hänen viimeistä kertaa hetkisen Murtosaaressa viivähdettyään.

A.L.
Visuveden Kaiut 15.3.1931

Kilometripylväs,

Maanviljelystilastoa,

Reipakka ja Jussila sekä Konsta Keinonen Kirpan asuja

Eräs vanha muistelma
Isän ensimmäisinä vuosinaan naimisiin mentyään muutettuaan Visuvedelle 1875 tai 1876, oli Ylistalolla vielä vanha torppansa Reipakka Ylistalon vieläkin pystyssä (vuonna 1981) olevan kivinavetan tienoilla.

Oli myös jossain nykyisen talon päärakennuksen vaiheilla Jussilan (Kopeli-Jussin) torppa ja jollain paikalla ehkä Parta-Matin mökin tienoilla tien varressa Kirppa-niminen torppa, josta muistona on riihivainion, Kirpan-vainion niminen peltovainio.Se oli jo vanha ja rapistunut asumus, kuten edellä mainitsemani Reipakka ja Jussila.

Isäni osti 1870-luvulla tämän Kirpan asuinrakennuksen ja teetti sen torpan asuinrakennuksesta Alastalolta vuokraamalleen tontille Voittolaan pakarirakennuksen ja Kirpan vanhasta tallista rakenutti hän Voittolaan hevostallin, sillä kauppias tarvitsee tavarain varten hevostakin väliin. Kirpan asuja oli isän puotikirjassa Konsta Keinonen.

A.L.
1981