Riemun herran rillat

Kun taasen on kesä monine kesäisine huvineen, juhlineen ja näyttelyineen johtuu mieleeni eräs Ylistalon vaarivainajan kertoma hupaisa muistelma eräältä tällaiseen kesäiseen näyttelyyn tekemältään hevos- ynnä junakyytimatkalta yhdessä isäni, ynnä parin muun kyläläisen kanssa vuonna 1894.

Sattui niin, että kotonani oli sinä kesänä ”suvikäynnillä” helsinkiläinen ajokalutehtailija Spennert, jonka pulleaposkisen ja pulsonkipartaisen liikemiehen kasvon piirteet hyvin muistan kotini valokuva-albumista. Sitäpaitsi muistan myös 50 vuoden takaa saman miehen liiketalonkin paikan Helsingin Töölöstä Läntisen viertotien varrelta taloa reunustaneesta kärrynpyöräaiheisesta koristeaidasta.

Ja kun sitten isälläni oli kärryliiterissään talletettuna Visuveden Riemun eräästä ”avisjjoonista” huutamansa herra insinööri Kepplerus-vainajan vanhat, kahden hevosen vedettävät rillat, niin pälkähti hänen päähänsä aatos, että eiköhän noita monia vuosia liiterissä käyttämättöminä lojuneita rilloja voitaisi nyt taasen kerran sopivan aiheen tullen ottaa ajopeleiksi, kun suunniteltiin matkaa Vaasan teollisuusnäyttelyyn ja lisäksi itse vaunutehtailijankin halutessa matkalle mukaan.

Ja niin sitten tehtiinkin. Rillat vedettiin liiteristä pihalle, rasvattiin, pestiin ja putsattiin monivuotisista pölyistä puhtaiksi, sillä eihän ne olleet käytössä olleet sitten vuoden 1887, jolloin vanhempani olivat niillä tehneet yhdessä Kaivoksen talon isäntäväen kanssa hyvin onnistuneen matkan Jyväskylän toisille laulujuhlille.Ja niin olivat ajopelit puolestaan viimein lähtökunnossa vailla vaunuparin eteen valjastamista.

Toinen vaunuparin hevonen oli kotoani, toinen taasen oli saatu lainatuksi joltain Pajuskylän mieheltä tälle matkalle. Ja sehän se olikin, joka tämän koko jutun aiheutti. Mutta ennen kuin päästiin lähtöön, tekikin vaunuparin yhteiseen aisaan valjastaminen ”tenkkapoon”. Miehiltä meni sormi suuhun, ei osattu, eikä itse vaunutehtailijakaan siinä asiassa ollut toisia viisaampi, osatakseen neuvoa.

Ja niin piti lopultakin turvautua vieraitten apuun, Onneksi löydettiin asiantuntija kylän kievaritalojen entisistä kyytipojista, jotka tuon konstikkaalta tuntuvan valjastamistaidon vielä hyvin osasivat. Olihan eräs heistä kertomansa mukaan ollut oikein maaherran kyydissä siihen aikaan, jolloin tämän maaherran läänin rajapylväät vaakunakilpineen vast'ikään oli siirretty Pusunvuolteen sillalta aina Jähdyskylään saakka.

Silloinen Hämeen läänin maaherra Hj. Nordenstreng, sotilasarvoltaan kenraalimajuri, teki nimittäin vuonna 1873 jonkinlaisen lääninsä uusien rajojen tarkastusmatkan. Hän oli saapunut vast'ikään valmistuneella Rosenlew-yhtiön Näsijärvi-nimisellä tukkihinuri-laivalla vaunuineen Visuvedelle, missä kievarin kyytipoika yhdessä maaherran oman kuskin kanssa sai valjastaa kylästä määrätyt pareet hevoset maaherran komeitten vaunujen eteen.

Ja niin kovaa vauhtia ajaen, että hevoset vaahdossa, oli nopeasti käväisty Jähdyskylässä läänin uudella rajalla, mistä pyörrettiin takaisin Visuvedelle. Kievarin kuskipoika sanoi saaneensa maaherralta kiitokset hyvästä ajosta.

Mutta tuon edellä kerrotun matkaseurueen herrasajopeleillä hienosti ja hyvin onnistuneeksi kuviteltu matka Alavuden rautatieasemalle ei luonnistunut niin komeasti kuin maaherran matka. Sen ensi vaiheet tosin sujuivat aika mukavasti, niin että kylän lävitse ajettaessa vastaantulijatkin saattoivat kunnioittavasti ja pitkään katsoa tuota oikein parihevosilla matkaa tekevää seuruetta. Mutta toisin kävi tuonnempana.

Tuo Pajuskyläläinen hevonen rupesi matkan varrella rimpuilemaan ja näyttelemään sydänmaalaisia tapojaan ja vikuroimaan. Se osoittautui laiskaksi ja itsepäiseksi, ei totellut ohjausta, ei ajajien käskyjä saati kieltoja. Kun tultiin jyrkästi viettävään alamäkeen, ei tämä hevonen osannutkaan pysyä samassa juoksun tahdissa toisen kanssa. Ja silloin oltiin hyvää vauhtia ojaan menossa.

Mentiin tien puolelta toiselle, väliin rillain toisen puolisten pyöräin ilmassa kieppuessa, samalla kuin toisen puoliset olivat maantien uloimmalla reunalla ojaan vajoamaisillaan, ohjissa olijoitten pystymättä vähääkään lukemaan lakia tuollaisen hillittämättömän menon aiheuttajalle.

Mutta niin päästiin kuin päästiinkin viimein monista uhkaavista tilanteista huolimatta ehjin nahoin selvinneenä ajoissa Alavuden asemalle, osasta hevoseen harmiintuneina, osasta matkan hullunkurisista käänteistä huvitettuina. Hevoset vietiin kievariin talliin, lastattiin junaan ja ajettiin Vaasaan.

Ties mitä vaunutehtailija mahtoi perästä päin ajatella vaunuilla suoritetusta maantiematkasta, mutta Spennertiä eivät matkakumppanit nähneet Vaasan asemalle päästyä ennen kuin paluumatkalle kokoonnuttua, kun hän saapui asemalle punottavana ja pöhnäisenä. Paluumatkalla Alavudelle päästyä, oli matkalaisten mielissä ajatus, että kaipa tuo vikuroiva hevonen tarpeekseen herättyään ja uudelleen maantielle tultuaan olisi talttunut säyseämmin kulkemaan ja alamäkeä hillitymmin laukkaamaan.Mutta mitä hullua. Alkoi sama meno kuin mennessäkin, vieläpä osasta villimpikin, niin että viimein Virtain kirkolle päästyä hermostuneitten miesten sellaista sietämisen mieltä oli aivan täysi.

Yritettiin oikein yhteisesti pohtia, mikä olisi viisainta, ennen lopputaipaleelle lähtöä. Oltiin vähäsen erimielisiä hevosen irtipäästämisestäkin. Mutta kun viimein hevosen lainaksiottaja oli sanonut, että antaa sen paskan mennä minne tahtoo. Eihän siitä ole muuta kuin paljasta harmia koko otuksesta.

Siihen suostuttiin. Ja niin kävi, että irti päästetty meni omille teilleen. Kun sitten tämän jälkeen oli kylältä saatu lainatuksi nelipyöräisiin soveltuvat yhden hevosen aisat, sujui seurueen loppumatka Visuvedelle kommelluksitta aivan rauhallista ravia. Eikä tuosta valtoimenaan juoksentelemaan jätetystä hevosesta oltu vähääkään huolissaan, sillä tiettiin vanhastaan, että kyllä koira kotioon osaa ja yhtä hyvin hevonenkin. Ja niin kävi, että jo parin päivän päästä tuo junkkari juosta kolpotteli Visukylän raitille.

A.L.
1967

Riemu

Riemu nimisen Ala-Jarkon torpan rakennutti insinööri Johan Vilhelm Gustafsson Kepplerus (1807-1877) vuonna 1866.Talo rakennettiin vuokrapalstalle, joka oli vuokrattu viidenkymmenen vuoden vuokrasopimuksella. Visuveden Alastalon piharakennukseen Kuopiossa syntynyt Kepplerus perheineenmuutti Pietarista vuonna 1861.

Riemun tontilla oli sijainnut ennen Öyrä-niminen Ala-Jarkon torppa, joka siirrettiin Jouttenukselle. Riemu siirrettiin paikalleen Ala-Jarkon mailta Jarkonvuolteen toiselta puolelta.

J.V Kepplerus muistetaan Visuvedellä paikkakunnan ensimmäisten metsäkauppojen tekijänä, samoin kuin kylän ensimmäisen postilaukun hakijana ja omistajana. Hänen laukussaan tuli kylään muutamien muidenkin kyläläisten satunnaiset kirjeet sekä postilähetykset.

J.V Keppleruksen kuoltua 1877 asettui Riemuun leskirouva Anna Elisabeth Keppleruksen (1838-1896) alivuokralaiseksi 1881 Ruoveden Tuomiokunnan ensimmäinen tuomari Petter Alexander Joakim Tesche (1834-1902).

Tuomari Tesche asui Riemussa vuoteen 1884 ja istui siellä sen aikaiset lakimääräiset Ruoveden käräjät. Ennen Teschen Riemuun muuttoa oli vuoden 1880 käräjät pidetty Alastalossa.

Tarinan mukaan Ruoveden viimeiset raipparangaistukset on pantu täytäntöön Riemun kohdalla tienvarressa olleiden vanhojen koivujen katveessa.

Vuoden 1883 huhtikuun 18. päivänä oli Aamulehdessä seuraavanlainen ilmoitus:

Myytävänä:

Viideksikymmeneksi vuodeksi arenteerattu
maapalsta Ruoveden pitäjässä Visuveden
kylässä Riemun tilalla on myytävänä. Paikka
on luonnon ihana, liki laivakulkua, maantienvieressä,
järven rannassa, ja on kaksi asuinrakennusta, jotka
ovat herrasväkeä varten rakennetut, ja tarpeelliset
ulkohuoneet, palovakuutetut 8,000 markasta. Talon
maalla saa vapaasti käydä karja, ja vuosittain saadaan
noin 30 kuormaa heiniä. Jos huoneet maapalstanensa
eivät tule myydyiksi, hyyrätään ne hyvillä ehdoilla.
Likempiä tietoja antaa suullisesti tahi kirjallisesti
Tampereella laivakapteeni M. Helin, sekä paikalla
Anna Kepplerus.

Ja vielä toukokuun 1. päivänä:

Huomatkaa !

Myydään suvi huvila,
joka sijaitsee luonnon ihanalla paikalla Visuveden
rannalla Ruoveden pitäjää lähellä laivasatamaa;
lyhin matka Vaasan rautatielle on 3 penikulmaa.
Huvila sisältää 4 kamaria, 1 salin, 2 vinttikamaria
sekä kaksi etehistä, joista toinen lämmin, ruokasäiliö,
kivikellari, puutarha, ynnä kaikki tarpeelliset ulkohuoneet.
Huoneukset aivan uudet ja hyvin sopivat säätyhenkilöille
eli kauppiaille sekä hyvässä kunnossa. Kaupasta saa
sopia allekirjoittaneen kanssa suullisesti eli kirjeellisesti.
Lähempiä tietoja saadaan myös Aamulehden konttoorista.
Anna Kepplerus.

Riemun osti vuokraoikeuksineen 1884 tuomari, esittelijäsihteeri Waldemar Spoof (1845 -1894)ja hänen vaimonsa Ebba Maria Spoof (1858-1957). Anna Kepplerus muutti tilan kaupan jälkeen Keuruulle.

Tuomari Tesche joutui myös muuttamaan ja sai asunnon Ruoveden Ritoniemen kartanosta, jossa sitten pidettiinkin vuoden 1885 käräjät.

Waldemar Spoofin kerrotaan olleen erittäin kiinostunut eläimistä ja hänellä olikin Riemussa koiria, kissoja, kanoja, ankkoja, hanhia, sekä hevonen. Walemar Spoofin nuorempi veli, hovioikeuden auskultantti Bernhard Spoof (1854-1884), asui 1880-luvun alkupuolella kauppias Antti Luutosella Koittolassa ja toimi ainakin vuonna 1884 Ruoveden vt. tuomarina.

Bernhard Spoof kuoli joulukuun 17. päivänä 1884 kolmenkymmenen vuoden ikäisenä. 1888 ostivat Spoofit Turun Kakskerrasta Brinkhallin kartanon ja myivät Riemun Porilaiselle kirjakauppiaalle maisteri Karl Otto Palanderille huhtikuussa 1889 8000 markan kauppahinnalla, joka vaimonsa Katharina Johanna Nyroosin kuoltua muutti seitsemän lapsensa kanssa Riemuun.

Palander oli vuonna 1873 perustanut Porissa kunnallisneuvos Edvin Avellanin kanssa Satakunta-nimisen Satakunnan Kansa-sanomalehden edeltäjän. Palanderin lapsista nuorin Otto Isidor Palander (1885-1952) oli suomalainen kantelemestari, trubaduuri ja kirjailija. Hän käytti taiteilijanimeä Olli Suolahti.

Palander ei kauaa Visuvedellä viihtynyt, vaan muutti Helsinkiin myytyään Riemun Hämeenkyröläiselle maakauppiaan leskelle Fredrika Teresia Sortellille s. Paldani, joka oli syntynyt Ruovedellä 1837.

Helsingissä Palander teki konkurssin 1893 ja muutti Lempäälään. Sortell muutti Riemuun kolmen lapsensa ja veljensä Nikolai Anton Paldanin kanssa maaliskuussa 1893. Riemussa Sortellit asuivat vuoteen 1907 saakka. Fredrika Sortell piti ns. "Akkain" -kauppaa Visuveden Akkalassa vajaan vuoden verran 1902.

Sortellilta Riemun osti Reposaaressa syntynyt merikapteeni Johan Walfrid Pettersson (1875-1943) vaimonsa Elin Alina Kraftenbergin kanssa. Riemuun he muuttivat Tampereelta. Pettersson toimi Tampere-laivan kapteenina. Laivan edellisellä kapteenilla Albert Sandellilla, joka oli siirtynyt Pohjolan kapteeniksi sen valmistuttua 1905, oli näihin aikoihin kesä-asunto Visuveden Kuuselassa. Sandellin jälkeen siirtyi Pettersson Pohjolan kapteeniksi. Vuonna 1915 siirtyi Pettersson Muroleen kanavan kasööriksi, jota virkaa hän hoiti vuoteen 1940 saakka.

 Pettersonilta Riemun osti luutnantti M.W. Fogelholm vuonna 1916. M.W. Fogelholmilta Riemu siirtyi hänen vaimonsa Ida Fogelholmin haltuun vuonna 1924. Vuodesta 1938 Riemun omistivat Ida Fogelholm ja hänen tyttärensä Britta Elving os. Fogelholm(1910- 1994). Britta Elving oli Suomalaisen Oopperan tanssija ja mm. vuonna 1924 hän esitti tanssinumeron Visuveden juhlilla yhdessä Magdaleena Saloniuksen kanssa.

Vuoden 1948 oli Riemu Britta Elvingin omistuksessa, kunnes sen vuonna 1949 ostivat Siviä Trast ja Inkeri Vanamo.

Trast ja Vanamo avasivat Riemussa täysihoitolan kesällä 1950. Rakennuksen yläkertaanoli saneerattu pieniä huoneita kesävieraita varten. Vuoden 1950 kesän aikana vieraili Riemun täysihoitolassa 70 lomanviettäjää. Viipurin maalaiskunnassa 1890 syntynyt Trast oli aikaisemmin pitänyt Juustilassa Karjalan kannaksella terveyskylpylää.Täysihoitolan pito jatkui 50-puoliväliin saakka.

Kun täysihoitolan pito loppui, tarjottiin Riemussa kesäkoti pikkulapsille, joita saatiinPelastakaa lapset r.y:n kautta. Kerrallaan saattoi talossa olla lapsia kymmenkunta.

Vuosina 1949-1954 asui Riemussa myös siirtoväkeä, sekä vuoden 1952 filosofian tohtori Yrjö von Schrowe. 

Riemun nimestä (Ahto Luutonen)

Entisen Pertunmarkkinamatkojen aikaista
muistoa Visuveden Riemun nimen johdolla

Jarkonvuolteen idänpuoleisella, loivasti rantaan viettävällä muinaisella rantaäyräällä sijaitseva Riemun huvilan rakennus lie Visuveden kylän vanhimpia vielä asuttavia rakennuksia. Sen sijaintipaikka on entisen Öyrä-nimisen Ala-Jarkon maihin kuuluneen torpan tontilla.

Tästä samaisesta torpasta johtuen kulki Riemukin asiapapereissa Öyrän nimella. Vuoden 1907 vaiheilla oli vieä jäljellä Öyrän rakennuksiin kuulunut Riemun sivurakennuksena tai pakaritupana asuttu, ehkäpä tämän entisen torpan asuinrakennus. Torpan tittelillähän aluksi Riemukin kulki asiapapereissa yhtä hyvin kuin keskusteluissakin, kun ei vielä siihen aikaan näillämain minkäänlaista huvila-asutusta ollut, nimittäin 1860-luvun puolivälin maissa, jolloin Ala-Jarkon puolelta vuolteen yli siirretty Riemun rakennus on paikalleen pystytetty.

Eikä siis sillä nimityksellä liene mainittavaa yhteyttä ollut huviloissa vietettäväksi oletetun huolettoman vapaan ja iloisen elämän riemun kanssa. Päinvastoin nimityksen alkuperän olettaisin omasta puolestani olevan johdettavissa aivan toista tietä. Jarkonvuolteen kautta Riemun rannan ohitse kulki ennenvanhaan joka syksy Virroilta saapunut, Tampereelle Pertunmarkkinoille suuntautunut, useasta täydessä lastissa oleesta eri kylistä koostuneen kirkkoveneen käsittävä markkinaväkimatkue.

Veneet olivat lähtövalkamassaan Virroilla matkaan lähtönsä tavallisesti sovittaneet sellaiseen aikaan, että ennen illan pimeän tuloa saavuttiin Jarkon talon kohdalla olevaan niinsanottuun Jarkonhietaan yöpymystarkoituksessa taloon poiketakseen, josta jälleen seuraavan päivän aamuna aikaisin oli matkaa jatkettava sopivaan aikaan perille Tampereen Mustaanlahteen päästäkseen.

Lämpimän ja kauniin sään ollessa saattoi joiltakin tanssimattomilta iltayön tienoo joten kuten kulua ulkosallakin oleillen. Mutta epäilemättä se useimmilta mukavimmin kului talon pirtissä matkalle mukaan saatujen kuulujen virtolaisten viuluniekkojen Jalmari Hagelbergin tai Janne Kingelinin soitollaan tahdittaessa vapaudestaan riemuitsevan nuoren väen tanssin remussa ja riemussa pyörähdelleitä pareja. Vähät välitti tämä markkinamatkueen tanssijoukko kulunneen päivän osittaisesta soutuväsymyksestä. Vielä vähemmän, vallankin matkalla ensikertalaisten osaamatta ajatella alkavan seuraavan päivän voimain ponnistuksia, koko päiväistä soutu-urakkaa, vieläpä väliin sadesäällä tai myrkyisellä Näsijärven aavalla ulapalla totta tehden ponnisteltaessa. 

Eipä siis kummeksuttavaa, jos tuon saman nuoren väen vapauden riemun muisto saattoi säilyä saman tanssipaikkarakennuksen nimessä sen tultua sittemmin siirretyksi vuolteen toisellekin puolelle. Mutta jottei esittämääni nimijohtoa joku sattaisi ajatella aiheettomaksi, tuonpa sen tueksi aivan nykytuoreen samanaikaisen paikannimen. Edellisellä vuosikymmenellä nimittäin kohosi Pohjankylän maaantien varteen Taipaleen tienhaaran tienoille ”purpuriperinteen” innoittamana aivan maantien poskeen laudoista kyhätty yksinkertainen katoksellinen tanssilava nuorison kokoontumistilaksi. Mutta miten ollakkaan, se ei saanutkaan pitempään sanottaviakaan tanssijoukkoja seiniensä sisään kootuksi, joten se kannattamattomana laitoksena jo 4-5 vuotta sitten on tullut paikaltaan pois puretuksi.

Mutta huolimatta sen purkamisesta on siitä sittenkin vielä monien muistissa kyläläisten sille aikanaan antama Riemuliiterin vitsikäs nimi. Vaikka edellämainittujen Jarkolla pidettyjen markkinaväen tanssien toimeenpanijoina olivat virtolaiset Pertunmarkkinoille matkaajat, on ilman muuta selvää, että niihin osallistuivat yhtä hyvin myös tanssipaikan lähiympäristön Visuveden kylän nuoret väet, sillä liittyihän luonnollisesti tämän kylän omakin kirkkovene samaan matkueeseen aamulla. Ja tieyisti sieltä täältä Ruoveden lahtiperukoista liittyi muitakin veneitä mukaan.

Niinpä johtuu mieleeni oman äiti-vainajan muistelma niiltä ajoilta, kuinka hänkin nuorella iällään oli Pohjankylän veneessä mukana Pertunmarkkinoille soudettaessa, matkan vartisen Murolekoskenkin väen täyteisellä veneellä alas laskien. Markkinaväet koostuivat nöille matkoille suurimmaksi osaksi palkollisista palvelusväistä, vaikka olihan mukana tietysti talollistenkin poikia ja tyttäriä. Palvelussopimuksiin sisältyi usein jonkun määräpäivän pituinen vapaa-ajan saanto talosta evästettynä markkinoille pääsyä varten.

Mutta nuoren väen Pertunmarkkinamatkain suorituksista kuitenkin niitten kielteisten seurausten takia pitäjäläisten yhteistuumin tehdyllä päätöksellä, matkoihin osallistuneitten omaa parasta ajatellen, päätettiin luopua joskus 1860-70 lukujen vaihteessa ja järjestettiin kaupungissa pidettynä Pertunmarkkinapäivänä oman pitäjän kirkolla Ruoveden markkinat, joten nuoriso välttyi rasittavista pitkistä venematkoista kaupunkiin usein ikävin seuraamuksin.

Historiallisesti merkityksellisiä ovat olleet nämät sopuisin yhteisvoimin suoritetut, manasti romanttisen tuntuiset markkinamatkat. Pitkillä soutumatkoilla ovat ne oleet sisukasta kestävyyttä vaativia voimien ponnistuksia ja nykyajankin urheilijoille varmaan vaikeasti voitettavine saavutuksineen.

A.L.

Postikorttikuva lähetetty Visuvedeltä 25.7.59 Martalle nimipäivä-onnittelujen kera. Kuvan etualalla on Riemun rinnettä kuten kuvaan on kirjoitettu. (Kuva; Heikki Saarisen kokoelmista)