Alkuperäisen maantien suunnasta Visuvedellä
Visuveden kylän lävitse Vaasaan suuntautuva Ruoveden maantie on jo iältään ikivanha. Ja jos se kykenisi kokemansa kertomaan, olisi sillä mielenkiintoisia historioita juteltavana ehkä enemmän kuin millään muulla vielä käytännössä olevalla ihmiskäden työllä tässä kylässä. Vanha tarina tietää kertoa, että tämä Oriveden-Ruoveden maantie on alkuaan syntynyt siten, että lähdettiin seuraamaan sian jälkiä ja siksi se on monin paikoin niin mutkikas. Totta tässä pikkutarinassa on se, että tie todella seurailee niitä seutuja, harjuja ja tasaisia kangasmaita, niitten liepeillä, joilla mäyrät eli mettisiat ovat pesineet ja vieläkin paikoitellen pesivät.

Täällä tämän kylän tienoillahan paraana todisteina siitä ovat Huiharju ja maantietaival Huikangas, jotka nimet alkuperäisessä muodossaan ovat kuuluneet Huisharju ja Huiskangas kuten saman harjun viereisen ja iäkkään asumuksenkin nimen alkuperäinen muoto Huislahti ja Huiska osoittaa ja huis-sanahan tarkoittaa juuri sikaa.

Huiharju (jota myöhemmin Kannanharjuksi kutsuttiin)

Tietenkin tämä tie oli aluksi vain katkonainen ja kapea harjujen selkiä seuraileva polku, sillä sellaisilla paikoilla harvemminkin kulettuna sitä varmimmin aina osasi seurata. Virtain Sanomissa Aku Tela mainitsee tästä tiestä, että sen alku on 1300-1400 luvulta. Sittemmin Kustaa Vaasan toimesta se laitettiin yhdistämään Hämeen ja Pohjanmaan hallintokeskuksia Hämeenlinnaa ja Korsholmaa ja on se tietysti ollut hyvinkin tärkeä mainittujen linnain välisten pikalähettien ratsutie. Muuna kuin jalka- ja ratsutienä ei tätä harjutietä alkuaikoinaan voitu käyttääkään, sillä salmien ja vuolteiden yli ei ollut siltoja eikä lauttoja.

Eräässä Ruoveden asutusvaiheita kuvailevassa kirjoituksessa W. Wallin mainitsee, että v.1623 oli ruoveteläisten yhteisillä ponnistuksilla valmistunut uusi Kautun vuolteen yli rakennettu silta. Sillä paikalla tämä silta lienee ollut ensimmäinen. Asiakirjoissa, joista nämä tiedot on saatu, ei arvatenkaan vielä puhuta mitään Jarkon tai Pusun vuolteen yli vievästä sillasta.

Kuitenkin huomautetaan eräässä Virtain pitäjän kertomuksessa jostain asiakirjamerkinnöstä, jossa mainitaan Kalettoman isännän Henrik Possenin 1783-1805 ottaneen osaa Visuveden sillan rakentamiseen. Ei ole tietoa missä ja monesko järjestyksessä tämä vuolteen yli johtanut silta lienee ollut. Mutta luultavasti se on ollut se maantiesilta, jonka vääpeli Johan Jaakko Roth Ruovedeltä sissisotaa käydessään poltti 19 p:nä heinäkuuta 1808, ylitettyään ja vallattuaan siinä sillan pielessä lepäilevän venäläisten 9 venelastia käsittävän jauhokuormaston eli n.s. Transportin.

Mutta Visuveden vuolteen yli on aikoinaan kulkenut toinenkin, Jarkon niemestä Palosaareen vienyt silta ja ehkä hiukan pitempikin kuin v. 1899 hajoitettu puinen maantiesilta Pusunvuolteen korkeimmalla kohdalla ollut.

vuonna 1899 hajoitettu puinen maantiesilta Pusunvuolteen korkeimmalla kohdalla.

Tästä ei enää ole kuitenkaan mitään merkkiä näkyvissä, lukuunottamatta Palosaaren rannan pensaikossa huomattavaa kynnystä, missä sillan kansi on yhtynyt maahan. Kylässä elää kuitenkin vielä vanhuksia, jotka muistavat nähneensä tämän sillan arkkuja ilman kantta vielä vuolteessa paikoillaan. On epätietoista, onko tätä siltaa silloin, kuin se viimeksi on ollut käytännössä, käytetty yleisenä kulkutienä vai onko se ollut silloisen Jarkon talon vuolteen vastapuoleisella rannalla olleitten viljelysten takia siihen tehty.

Kuitenkin kaikitenkin vie tämä silta vihdoin meidät Visukylän lävitse kulkeneen vanhimman maantien jälille. Se tie nimittäin on yhä uskollisesti seurannut tuota kylän kautta läpi Leijunniemen kulkevaa harjua ja kangasta, poiketen nykyiseltä maantieltä jossain nykyisen Ylistalon puutarhan tienoilla entisen Jussilan torpan tai mäki-tuvan nurkitse Varis- eli Käpykankaaseen, jota myös Sikotoriksi väliin kuuluu kutsuttavan ja jota yhä vieläkin aina vaan lisääntyvät sen vartiset asukkaat kulkutienään käyttävät.

Ja ohitettuaan Kangaspusun kulkee se Pusun-Lovelan ja Jarkonharjua seuraten Niemijarkolle ja on vanhoina aikoina vienyt aina tuolle yllämainitulle sillalle saakka. Muutamin paikoin Variskankaassa on tämä vanha maantie kulkenut jonkunverran järvempänä nykyisestä suunnastaan, koska on tullut maata muokatessa ja myllätessä näkyviin vanhan ja vahvan kulkutien jäljet.

Jarkon sillan toisessa päässä Palosaarella ovat Jarkon viljelykset hävittäneet tien jäljet, mutta arvatenkin se on sieltä keinotellut edelleen Pihtisulun ja nykyisen Valkealan kohdalla olevan Ylisteenharjun ylitse ja Kukon salmen yli vievää siltaa kohti. Kukkoa eli Isotaloa, jonne kanavan pielestä alkanut vanha viitoitettu talvitiekin jäitse johti. Samalla kun pääsemme selville tästä vanhimman maantien suunasta, selviää myös, miksi Jarkot ja Pusut ovat alkuaan perustetut Jarkon vuolteen länsirannalle eikä itä- eli nykyisen maanten puoleisele sivulle. Tätä vuolteen itäpuolella olevaa maantietä ei näet ole vielä luultavastikaan näitten talojen perustamisaikoina ollut ja tietystikin taloja perustettaissa koetettiin päästä välittömään yhteyteen Niemikylän lävitse vievän maantien kanssa.

Jarkon talohan siirrettin nykyiselle paikalleen vasta viitisenkymmentä vuotta sitten Riemua vastapäätä olevalta vuolteen länsipuoliselta jyrkältä rantatörmältä alkuperäisen Isopusun naapuruudesta. Isopusu eli Rantapusu on samoin hiljakseen hiissannut itseään lähemmäs uudempaa maantietä nykyiselle paikalleen.

Tämän talon vanhin paikka on ollut vuolteen rannalla Riihiniemessä, siirtyen siitä sitten nykyisten riihien tienoille ja siitä vihdoin 1870 paikkeilla nykyiselle, siis järjestyksessä jo kolmannelle paikalleen välittömään nykyisen maantien yhteyteen.

A. L. 1931

Ketolahti eli Riihilahti

Rantapusu

Rantapusun päärakennus ja vaarintupa oikealla,
(navetta on hajoitettu)